"Sitten on rajatapauksia, joissa juuri muutakaan ei voi olettaa, vaikka sitovaa näyttöä pikateloituksesta ei ole. Ja on niitäkin tilanteita, joissa Ylikangas vaan päättää uskoa veteraanien kertomaa."
Onkohan Ylikangas esittänyt julkisuuteen yhtään veteraanikertomusta, joka ei hänen mielestä pitäisi paikkansa?
Tuosta Tarkan havainnosta "joissa juuri muutakaan ei voi olettaa" voidaan jokaisessa tapauksessa - siis jokaisessa tapauksessa - olettaa myös muuta. Outo johtopäätös tohtorilta.[/u]
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Kalle Koskisen tapaus
Eräänä varmimpana esimerkkinä laittomasta teloituksesta Ylikangas esittää ss. 239-244 sotamies Kalle Koskisen ( jatkossa KK) tapauksen. Lyhyesti: KK karkasi kolmannen kerran yksiköstään 14.6. 44 Kannaksella.
Hänet pidätettiin 5.7. Pieksämäelle ja toimitettiin 15.D:n henkilötäydennyskeskukseen 13.7. Siihen jäljet loppuvat. Ylikangas päättelee hänen menneen yksikköönsä 15.D:n JR 57:n II Pataljoonaan Vuoksenrantaan. Siellä hänet teloitettiin Lappeenrannassa toimineen HTK 1:n "lisäelimen" määräyksellä viimeistään 16.7. Lisävarmennuksena Ylikangas esittää kotiutettujen rintamatoverien käsityksen siitä, että KK kuoli omien ampumana. Armeija ilmoitti hänet kadonneeksi 26.7.44.
Armeijan voimassa olleet käytännöt ja käskyt sotivat näkemystä vastaan. KK on varmasti toimitettu Lappeenrantaan ja siellä kuulusteltu. Mitään laittomista teloituksista vastaavaa "lisäelintä" ei kuitenkaan ole ollut, saati että se olisi jaellut myöhennettyjä kuolemantuomioita. Niitä voivat määrätä vain kenttäoikeudet ja sotaylioikeudet tarkasti lakia noudattaen.
Muut kuin IV AK:n karkurit hoiti Lappeenrannasta joukkoihinsa komendantintoimiston opaselin, joka on KK:n kuulustellut ja toimittanut takaisin divisioonaansa. Siellä hänen asiaansa ei jostain syystä ole ehditty viedä kenttäoikeuteen. Jos Ylikankaan tiedot pitävät paikkansa, tämä kolminkertainen karkuri olisi todennäköisesti saanut korkeintaan 12 vuotta kuritushuonetta, koska hän kaikesta päätellen ei kieltäytynyt rintamapalveluksesta eikä uuden lain aikana ollut riittävän pitkään karkurina. Kuolemantuomioon vaadittiin uudenkin lain aikana käytännössä kaksi karkuruutta ja kieltäytyminen. Näitä perusteita ei KK:n tapauksessa ollut.
Miten KK sitten kuoli? Tarkimman tiedon antoi naapurijoukko-osaston veteraani arvellen KK:n olleen päiväkäskyssä ilmoitettu ja teloitettu karkuri. Kuitenkin tutkimusten mukaan 15.D:ssa määrättiin vain yksi kuolemantuomio, eikä sitäkään pantu toimeen. Päiväkäsky on voinut kertoa tästä tai sitten infona jonkin toisen yhtymän teloituksesta.
Jos lähdetään siitä, että veteraanien tieto on totta ja omat ampuivat, niin sellaista tapahtui. KK on voinut joutua riitaan raskaita tappioita kärsineiden asetoveriensa kanssa. Varsinkin, jos alkoholi oli mukana, tällaiset jutut johtivat usein tappeluihin, aseen käyttöön ja hengen menetykseenkin. Asiasta olisi tietysti pitänyt ilmoittaa. Sitä ei kuitenkaan näy tehdyn. Ehkä kolminkertaisen karkurin katsottiin vain saaneen ansionsa mukaan ja juttu peiteltiin.
Toinen vaihtoehto on yliloikkausyritys. Ehkä KK pelkäsi (aiheetta)kuolemantuomiota ja yritti siirtyä vihollisen puolelle. Välissä oli kuitenkin Vuoksi. Sen ylitys on voinut johtaa hukkumiseen tai venäläisten luoteihin. Suomalaisilta on asia jäänyt huomaamatta pimenevien öiden tai taistelutoiminnan takia.
Nämä ovat siis vain valistuneita arvailuja,mutta ero Ylikankaaseen on siinä, että tällaisia tapauksia on todella sattunut. Teloitustuomioita jakelevaa "lisäelintä" taas ei ole ollut. Karkurien kokoamispaikkojen tehtävänä oli vain palauttaa karkurit yhtymiinsä tutkittaviksi. Sehän tässäkin on todistettavasti tapahtunut. Muu on arvailua.
Koskisen tapaus osoittaa, miten heikolla pohjalla Ylikankaan päättelyt ovat. Todellisiin tapahtumiin ei ole viitsitty perehtyä, joten heikkoja tietoja paikataan tarinoilla ja omilla päättelyillä.Ne perustuvat ennakkoasenteeseen laittomista ja salaisista teloituksista ja tietojen tulkintaan sen mukaan. Kriittistä tarkastelua ne eivät kestä.
Hänet pidätettiin 5.7. Pieksämäelle ja toimitettiin 15.D:n henkilötäydennyskeskukseen 13.7. Siihen jäljet loppuvat. Ylikangas päättelee hänen menneen yksikköönsä 15.D:n JR 57:n II Pataljoonaan Vuoksenrantaan. Siellä hänet teloitettiin Lappeenrannassa toimineen HTK 1:n "lisäelimen" määräyksellä viimeistään 16.7. Lisävarmennuksena Ylikangas esittää kotiutettujen rintamatoverien käsityksen siitä, että KK kuoli omien ampumana. Armeija ilmoitti hänet kadonneeksi 26.7.44.
Armeijan voimassa olleet käytännöt ja käskyt sotivat näkemystä vastaan. KK on varmasti toimitettu Lappeenrantaan ja siellä kuulusteltu. Mitään laittomista teloituksista vastaavaa "lisäelintä" ei kuitenkaan ole ollut, saati että se olisi jaellut myöhennettyjä kuolemantuomioita. Niitä voivat määrätä vain kenttäoikeudet ja sotaylioikeudet tarkasti lakia noudattaen.
Muut kuin IV AK:n karkurit hoiti Lappeenrannasta joukkoihinsa komendantintoimiston opaselin, joka on KK:n kuulustellut ja toimittanut takaisin divisioonaansa. Siellä hänen asiaansa ei jostain syystä ole ehditty viedä kenttäoikeuteen. Jos Ylikankaan tiedot pitävät paikkansa, tämä kolminkertainen karkuri olisi todennäköisesti saanut korkeintaan 12 vuotta kuritushuonetta, koska hän kaikesta päätellen ei kieltäytynyt rintamapalveluksesta eikä uuden lain aikana ollut riittävän pitkään karkurina. Kuolemantuomioon vaadittiin uudenkin lain aikana käytännössä kaksi karkuruutta ja kieltäytyminen. Näitä perusteita ei KK:n tapauksessa ollut.
Miten KK sitten kuoli? Tarkimman tiedon antoi naapurijoukko-osaston veteraani arvellen KK:n olleen päiväkäskyssä ilmoitettu ja teloitettu karkuri. Kuitenkin tutkimusten mukaan 15.D:ssa määrättiin vain yksi kuolemantuomio, eikä sitäkään pantu toimeen. Päiväkäsky on voinut kertoa tästä tai sitten infona jonkin toisen yhtymän teloituksesta.
Jos lähdetään siitä, että veteraanien tieto on totta ja omat ampuivat, niin sellaista tapahtui. KK on voinut joutua riitaan raskaita tappioita kärsineiden asetoveriensa kanssa. Varsinkin, jos alkoholi oli mukana, tällaiset jutut johtivat usein tappeluihin, aseen käyttöön ja hengen menetykseenkin. Asiasta olisi tietysti pitänyt ilmoittaa. Sitä ei kuitenkaan näy tehdyn. Ehkä kolminkertaisen karkurin katsottiin vain saaneen ansionsa mukaan ja juttu peiteltiin.
Toinen vaihtoehto on yliloikkausyritys. Ehkä KK pelkäsi (aiheetta)kuolemantuomiota ja yritti siirtyä vihollisen puolelle. Välissä oli kuitenkin Vuoksi. Sen ylitys on voinut johtaa hukkumiseen tai venäläisten luoteihin. Suomalaisilta on asia jäänyt huomaamatta pimenevien öiden tai taistelutoiminnan takia.
Nämä ovat siis vain valistuneita arvailuja,mutta ero Ylikankaaseen on siinä, että tällaisia tapauksia on todella sattunut. Teloitustuomioita jakelevaa "lisäelintä" taas ei ole ollut. Karkurien kokoamispaikkojen tehtävänä oli vain palauttaa karkurit yhtymiinsä tutkittaviksi. Sehän tässäkin on todistettavasti tapahtunut. Muu on arvailua.
Koskisen tapaus osoittaa, miten heikolla pohjalla Ylikankaan päättelyt ovat. Todellisiin tapahtumiin ei ole viitsitty perehtyä, joten heikkoja tietoja paikataan tarinoilla ja omilla päättelyillä.Ne perustuvat ennakkoasenteeseen laittomista ja salaisista teloituksista ja tietojen tulkintaan sen mukaan. Kriittistä tarkastelua ne eivät kestä.
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Lappeenrannan "teloituselin"
Eräs Ylikankaan perusväittämä on sivulla 293: " Otaksun, että Lappeenrannassa toimi kenraali Heinrichsin käskyä seuraten HTK 1:n yhteyteen perustettu seulontaelin. Sen tehtävänä oli palauttaa siihen halukkaat karkurit joukko-osastoihinsa ja ampua ne, jotka kieltäytusuvät kahdesti toistetusta kehoituksesta palata linjoille". Ylikangas käsittelee tätä asiaa laajalti mm. ss. 130-139, 169-172, 262-269. Asia on vaikea sillä tutkija joutuu sivulla 170 turvautumaan vahvimpaan aseeseensa eli "sisäiseen lähdekritiikkiin". Mikä elin Lappeenrannassa siakirjojen mukaan oikein toimi?
Jo 15.6. sotapoliisin asemakomennuskunta perusti päävartion arestikoppien täytyttyä karkurien kokoamispaikan. IV AKE:n käskyllä 10. SPolK perusti 24.6. karkurien kokoamispaikan Armilan koululle. Sen laajennuttua sitä kutsuttiin karkurien järjestelykeskukseksi. Kasarmialueelle perustettiin IV AK:n divisioonien opaselimet, joiden tehtävänä oli valvotusti kuljettaa joukkoihinsa palautettavt karkurit sekä HTK 1:n luovuttamat täydennysmiehet. Muiden armeijakuntien karkurien palautukset hoiti komendantintoimiston vastuulla ollut opaselin.
HTK 1 toimi 29.6. alkaen kasarmialueella. Se vastasi koko varuskunnan muonituksesta sekä kuljetuksista, mutta hoiti muutoin vain täydennysmiesten koulutusta ja lähettämistä rintamajoukoille.
Kaupungissa oli lisäksi suuri määrä muita joukkoja. Vahvuus oli keskimäärin noin 4000. Laittomat teloitukset eivät olisi missään nimessä voineet jäädä huomaamatta.
Asiakirjoista ei löydy mitään todisteita väitetyistä teloituksista. Etsinnöissä ei ole myöskään löytynyt ruumiita Huhtiniemen alueelta. Ylikankaan todisteina tuomat hautaukset ovat osa kaatuneiden huoltoa. Taipalsaareen haudattiin tilapäisesti tunnistamattomia sankarivainajia, koska se oli lähin armeijan alue. Pysyvästi heidät haudattiin hyvin karusti Lappeenrannan sankarihautaan. Sieltä löytyy muistokivikin. Huhtiniemen huhun yhteydessä saatiin pari hautauksessa mukana ollutta veteraania uskomaan, että he olivat olleet hautaamassa teloitettuja.
Ylikankaan mukaan eri armeijakuntien HTK:ssa ammuttiin salaa ja laittomasti ainakin 150 karkuria. Kuitenkaan niiden tehtäviin ei karkurien käsittely edes kuulunut. Siitä vastasivat sotapoliisin hoitamat karkurien kokoamispaikat. Tärähtäneitä, sairaita, itsensä silpojia, Kannaksen varavanklilast karanneita jne ei ollut tarkoituksenmukaista lähettää takaisin joukkoihin. Heidät pantiin asianmukaisesti sairaaloihin, jotkut kotiutettiin ja jotkut odottivat 24.6. vapautuneessa varavankilassa yksikkönsä selvittämistä. Erikseen määrääminen ei armeijan kielenkäytössä todellakaan merkitse teloitusta, vaan sitä, että menetellään toisin kuin pääjoukon kanssa. Ylikangas ei ole pystynyt osoittamaan ainoatakaan teloitusta tapahtuneeksi Lappeenrannassa eikä missään muussakaan HTK:ssa. Ne asiat kuuluivat oikeusistuimille.
Jo 15.6. sotapoliisin asemakomennuskunta perusti päävartion arestikoppien täytyttyä karkurien kokoamispaikan. IV AKE:n käskyllä 10. SPolK perusti 24.6. karkurien kokoamispaikan Armilan koululle. Sen laajennuttua sitä kutsuttiin karkurien järjestelykeskukseksi. Kasarmialueelle perustettiin IV AK:n divisioonien opaselimet, joiden tehtävänä oli valvotusti kuljettaa joukkoihinsa palautettavt karkurit sekä HTK 1:n luovuttamat täydennysmiehet. Muiden armeijakuntien karkurien palautukset hoiti komendantintoimiston vastuulla ollut opaselin.
HTK 1 toimi 29.6. alkaen kasarmialueella. Se vastasi koko varuskunnan muonituksesta sekä kuljetuksista, mutta hoiti muutoin vain täydennysmiesten koulutusta ja lähettämistä rintamajoukoille.
Kaupungissa oli lisäksi suuri määrä muita joukkoja. Vahvuus oli keskimäärin noin 4000. Laittomat teloitukset eivät olisi missään nimessä voineet jäädä huomaamatta.
Asiakirjoista ei löydy mitään todisteita väitetyistä teloituksista. Etsinnöissä ei ole myöskään löytynyt ruumiita Huhtiniemen alueelta. Ylikankaan todisteina tuomat hautaukset ovat osa kaatuneiden huoltoa. Taipalsaareen haudattiin tilapäisesti tunnistamattomia sankarivainajia, koska se oli lähin armeijan alue. Pysyvästi heidät haudattiin hyvin karusti Lappeenrannan sankarihautaan. Sieltä löytyy muistokivikin. Huhtiniemen huhun yhteydessä saatiin pari hautauksessa mukana ollutta veteraania uskomaan, että he olivat olleet hautaamassa teloitettuja.
Ylikankaan mukaan eri armeijakuntien HTK:ssa ammuttiin salaa ja laittomasti ainakin 150 karkuria. Kuitenkaan niiden tehtäviin ei karkurien käsittely edes kuulunut. Siitä vastasivat sotapoliisin hoitamat karkurien kokoamispaikat. Tärähtäneitä, sairaita, itsensä silpojia, Kannaksen varavanklilast karanneita jne ei ollut tarkoituksenmukaista lähettää takaisin joukkoihin. Heidät pantiin asianmukaisesti sairaaloihin, jotkut kotiutettiin ja jotkut odottivat 24.6. vapautuneessa varavankilassa yksikkönsä selvittämistä. Erikseen määrääminen ei armeijan kielenkäytössä todellakaan merkitse teloitusta, vaan sitä, että menetellään toisin kuin pääjoukon kanssa. Ylikangas ei ole pystynyt osoittamaan ainoatakaan teloitusta tapahtuneeksi Lappeenrannassa eikä missään muussakaan HTK:ssa. Ne asiat kuuluivat oikeusistuimille.
Ylikangas tekee kardinaalivirheen pannessaan kaiken yhden kortin - Paasosen tiedusteluraportin varaan. Jos Ylikangas olisi tarkkaan lukenut Tapio Tiihosen kovan luokan tutkimuksen Kannaksen taistelusta 1944 hän olisi voinut tulla toisiin aatoksiin, ehkä.
Tiihonen parhaimpana tutkijana on selvänäköisesti Neuvostoliiton 1990-luvulla avaamiin arkistotietoihinkin perustuen osoittanut mikä oli NL:n todellinen tavoite kesällä 1944.
1. 10.6.1944 ennennäkemättömällä voimalla suoritettu kapean kiilan vastustamaton hyökkäys, jonka oli määrä hyökkäyksen 5. päivään mennessä luhistaa koko Kannaksen suomalaispuolustus - täysin
2. Kiertää suomalaisten Karjalassa olleen puolustuksen taakse ja aloittaa samanaikaisesti 20.6.44 offensiivit Valko-Venäjällä (päähyökkäys) kuin Itä-Karjalassa.
3. Vallata ilman vastarintaa Etelä-Suomi ja eristää näin saksalaisjoukot pohjoisessa.
4. Kyky operoida Etelä-Suomesta balttian saksalaisjoukkojen selustaan.
Ts. KETJUREAKTIO.
Tiihonen parhaimpana tutkijana on selvänäköisesti Neuvostoliiton 1990-luvulla avaamiin arkistotietoihinkin perustuen osoittanut mikä oli NL:n todellinen tavoite kesällä 1944.
1. 10.6.1944 ennennäkemättömällä voimalla suoritettu kapean kiilan vastustamaton hyökkäys, jonka oli määrä hyökkäyksen 5. päivään mennessä luhistaa koko Kannaksen suomalaispuolustus - täysin
2. Kiertää suomalaisten Karjalassa olleen puolustuksen taakse ja aloittaa samanaikaisesti 20.6.44 offensiivit Valko-Venäjällä (päähyökkäys) kuin Itä-Karjalassa.
3. Vallata ilman vastarintaa Etelä-Suomi ja eristää näin saksalaisjoukot pohjoisessa.
4. Kyky operoida Etelä-Suomesta balttian saksalaisjoukkojen selustaan.
Ts. KETJUREAKTIO.