Kuolintodistukset 1918 voisi myös tutkia

[tero61]

Eräs asia, joka Suomessa on täysin jäänyt tutkimatta, on se henkilöryhmä, joka viime vuosisadan alkupuolella toimi Suomessa sosialismin agitaattoreina. Keitä he olivat? Mistä he tulivat? Kuka oli heidät kouluttanut? Mikä oli kunkin heistä elämän kohtalo?

Tähän samaan tutkimukseen voitaisiin liittää niiden agitaattoreiden tutkimus, jotka saivat tuhannet amerikansuomalaiset ja amerikankanadalaiset lähtemään turvatuista olosuhteistaan esimerkiksi Itä-Karjalaan sosialismia rakentamaan - mutta tuhoutuivatkin Stalinin vainoissa.

On käsittämätöntä, miten tuollaiset miehet ja myös naiset saattoivat saada kuulijansa hyväksymään sanomansa ja muodostamaan kuulijoistaan - useimmassa tapauksessa - rauhaa rakastavasta maan hiljaisesta henkilön, joka ryhmissä muodosti moninkertaisesti muihin kanssaihmisiinsä kohdistuneen vaarallisuutensa.

Tässä mielessä vuosi 1917, Venäjän vallankumouksen jälkeen, teki elämän Suomessakin vaaralliseksi ajaksi, sillä vallankumouksen omaksuneet kansalaiset pitivät oikeutenaan olevan murhien, aseellisten ryöstöjen, kanssaihmistensä pahoinpitelyn ja monet - monet muut konnuudet. Virallisesti on voitu osoittaa, että maassamme tapahtui ennen tammisunnuntaita 60 poliittista murhaa.

Vapaussodan jatkuessa tapahtui punaisten vallassaan pitämänsä Etelä-Suomen alueella satoja murhia, aseellisia ryöstöjä ja muita terroritekoja, jotka kohdistuivat siviiliväestöön. Virkamiehet, apteekkarit, papit, liikemiehet, insinöörit, kauppiaat, työnjohtajat ja monet muut ammattialat, myös jopa pienten kylämyllyjen ja sahojen omistajat olivat suuressa hengenvaarassa. Samoin ihmiset, joita vain epäiltiin myötämielisiksi ”valkoiselle” ajattelutavalle.

Maatilalliset olivat suuren kateuden ja halveksunnan kohteina ”kulakeiksi” kutsuttuina, ja heiltä estotta pakkoluovutettiin viljaa ja muita maantuotteita punaisten sotavoimien ruokkimiseksi.

Vastaavanlaista siviiliväestöön kohdistunutta terroritoimintaa ei tapahtunut valkoisten haltuun sodan aikana joutuneilla alueilla. Valkoisten valloitettua sodan kestäessä alueita punaisilta toimeenpantiin oikeudenistuntoja, joissa ”kolttosia” tehneet punaiset kyllä tuomittiin ansionsa mukaan lain edellyttämällä tavalla. Murhista jopa kuolemaan.

Punaisella puolella ei oikeudenistuntoja pidetty, likvidointi tapahtui ilman seremonioita, jolloin puolustusasianajajia ei käytetty.

Erona oli myös se, että valkoiset tekivät oikeudenkäynneistä viralliset asiakirjat, jotka edelleen ovat tutkijoiden tarkasteltaviksi säilöttyinä, ja oikeudessa oli puolustuksella puhumisen oikeus.

Punaisten niin siviilivankiensa kuin valkoisten sotilasvankiensa kuolemantuomiot tehtiin ilman, että asiasta olisi laadittu mitään asiapapereita. Tällä tavoin surmattujen henkilöiden hautauksen ja kuolinsyystä raportin joutui tekemään paikkakunnan papisto.

Heidän kuolintodistuksiin tekemät merkinnät olisivat professori Heikki Ylikankaalle hyvin ”terveellistä” tutkimisen aihetta, koska niissä kerta toisensa jälkeen toistuu määritelmänä: ”Kuolema on aiheutunut suurta julmuutta, säälimättömyyttä ja kidutusta osoittavalla tavalla!” Kuolemaa ei siis tyydytty aiheuttamaan ainoastaan ampumalla, vaan tarvittiin vielä kaikkea muuta.

Muutamia vuosia sitten valtioneuvoston kanslia alkoi tutkia yhdessä professori Heikki Ylikankaan kanssa nk. ”Sotasurmia 1914-1922”. Toistaiseksi ei julkisuuteen ole annettu mitään virallista lopputulosta tuosta tutkimuksesta.

[ile]

Suomen sotasurmat 1914-1922 tutkimuksen tulokset julkaistiin maaliskuussa 2002, ja niitä on tarkennettu toukokuussa 2004:

http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sot ... in?lang=fi

Lisäksi tutkimushankkeessa mukana olleista moni julkaisi erityisaiheista erillisiä tutkimuksia Valtioneuvoston kanslian julkaisusarjassa:

http://www.vnk.fi/julkaisut/julkaisusar ... ?year=2004
(Scrollaa sivun alalaitaan, ja kurkkaa seuraavallekin sivulle.)

ja:

http://www.vnk.fi/julkaisut/julkaisusar ... oid=149972

Eräs asia, joka Suomessa on täysin jäänyt tutkimatta, on se henkilöryhmä, joka viime vuosisadan alkupuolella toimi Suomessa sosialismin agitaattoreina. Keitä he olivat? Mistä he tulivat? Kuka oli heidät kouluttanut? Mikä oli kunkin heistä elämän kohtalo?

Ehkei täysin tutkimatta, mutta tutkittavaa toki olisi.

Yleisesti ottaen kysymykseen agitaation onnistumisesta: Aate, idealismi ja usko johonkin parempaan ovat olleet lukemattomien kansan- ja muuttoliikkeiden takana. Uskoisin, että niin tässäkin asiassa. Suomi ei ollut kaikille onnellinen paikka sisällissodan jälkeen - moni punaisten riveissä vaikuttanut koki 1920-luvun Suomen epäilemättä ahdistavaksi ja tylyksi paikaksi.

-ile

[ekyto]

Suomi ei ollut kaikille onnellinen paikka sisällissodan jälkeen - moni punaisten riveissä vaikuttanut koki 1920-luvun Suomen epäilemättä ahdistavaksi ja tylyksi paikaksi.

-ile

Ahdistava ja tyly paikka se lienee ollut heille jo ennen 1920-lukuakin, eivätkä he paljon agitaatiota luultavasti tarvinneet. Isoisäni isän valtiorikosylioikeuden dokumentissa luki kohdassa, miksi hän liittyi punakaartiin: "Työt tehtaalla loppuivat. Ruokaa ja varoja puuttui. Punakaarti lupasi palkkaa ja avustusta perheelle."

[Starikku]

Erona oli myös se, että valkoiset tekivät oikeudenkäynneistä viralliset asiakirjat, jotka edelleen ovat tutkijoiden tarkasteltaviksi säilöttyinä, ja oikeudessa oli puolustuksella puhumisen oikeus.

Arvoisa tero61,

Vuonna 1918 valkoiset lahtarit murhasivat tuhansia viattomia työläisiä, ei niistä tehty pöytäkirjoja, sinun väitteesi on valhetta.

Vuonna 1919 piti tässä valtakunnassa jo olla länsimaisen laki ja järjestys ja demokratia.
Mutta vuonna 1919 toisena pääsiäispäivänä valkoinen retkikunta matkalla valloittamaan Itä-Karjalaa tappoi kuusi salmilaista, siis Suomen kansalaista. Yksi oli postinkantaja joka ryöstettiin ja tapettiin, toisia epäiltiin työväenhenkisiksi.

Arvoisa tero61, kerro mistä löydän em. tapausten pöytäkirjat ja kuolintodistukset!
Muussa tapauksessa älä enää kolmatta kertaa esitä tällaista roskaa!

[ile]

Suomi ei ollut kaikille onnellinen paikka sisällissodan jälkeen - moni punaisten riveissä vaikuttanut koki 1920-luvun Suomen epäilemättä ahdistavaksi ja tylyksi paikaksi.

Ahdistava ja tyly paikka se lienee ollut heille jo ennen 1920-lukuakin, eivätkä he paljon agitaatiota luultavasti tarvinneet. Isoisäni isän valtiorikosylioikeuden dokumentissa luki kohdassa, miksi hän liittyi punakaartiin: "Työt tehtaalla loppuivat. Ruokaa ja varoja puuttui. Punakaarti lupasi palkkaa ja avustusta perheelle."

Kyllä. Tässä päästään aika lailla sen ytimeen, mitä "olla punainen" monille tarkoitti: soppaa kunnan keittiöstä ja ehjät kengät, parhaassa tapauksessa vähän sokeria. Näin ainakin omien tutkimusteni perusteella. 1920-luvulla tuon päälle tuli sitten vielä valtava, vaiettu katkeruus.

-ile

[Starikku]

Retkikuntalaiset ampuivat Salmissa 21.4.1919 kirvesmiehen ja hänen 17 vuotiaan poikansa heidän mökkinsä pihassa. Äiti juoksi sylivauvan kanssa sisälle. Kaksi sotilasta meni perässä täydentämään työtä. Äiti sanoi että tappakaa vaan hänetkin mutta tappakaa myös lapsi ettei jää orvoksi. Toinen sotilaista esti ampumisen, sanoi että emmehän ole tulleet tänne naisia ja lapsia tappamaan.

Kirkonkirjoihin merkittiin kuolinpäivä oikein, mutta kuolinpaikaksi merkittiin Aunus. Tällaisia ovat viralliset asiapaperit tuolta ajalta, ne mitä on.

[Vetehinen]

Punaisella puolella ei oikeudenistuntoja pidetty, likvidointi tapahtui ilman seremonioita, jolloin puolustusasianajajia ei käytetty.

Erona oli myös se, että valkoiset tekivät oikeudenkäynneistä viralliset asiakirjat, jotka edelleen ovat tutkijoiden tarkasteltaviksi säilöttyinä, ja oikeudessa oli puolustuksella puhumisen oikeus.

Otat esille mielenkiintoisen yksityiskohdan eli puolustusasianajajat.

Kirjoitat etteivät punaiset pitäneet oikeudenistuntoja, eikä tuomituille sallittu puolustusasianajajaa. Lienee totta. Syyttäjä, tuomari ja tuomion täytäntöön panijat lienevät olleet samoja henkilöitä.

Jos tuota vertaa valkoisten tuomioistuimiin, niin epäilykseni on, että keskeisin ero on vain nimessä. Valkoiset kutsuivat "tuomioistuimiksi" mutta punaiset eivät. Itse toimintatapa lienee ollut kutakuinkin sama: ei puolustusasianajajaa ja syyttäjä kutakuinkin sama kuin tuomari.

Syytetyn puheoikeus ei ole riittävää tekemään "oikeudenkäynnistä" oikeaa oikeudenkäyntiä, sillä saahan teloituskomppanian edessä seisova pyytää armoa, eli puhua, ennen teloitustaan.

Miten asiallisesti valkoisten perustamat tuomioistuimet oikeastaan toimivat? Mahtaako olla puolustusasianajajan lausuntoja pöytäkirjoissa?

[H.I. Storia]

Muutamia vuosia sitten valtioneuvoston kanslia alkoi tutkia yhdessä professori Heikki Ylikankaan kanssa nk. ”Sotasurmia 1914-1922”. Toistaiseksi ei julkisuuteen ole annettu mitään virallista lopputulosta tuosta tutkimuksesta.

Suurin osa sotasurmaprojektin tutkimuksista julkaistiin Valtioneuvoston kanslian julkaisusarjassa, joten ne eivät ole kovinkaan kätevästi kaikkien saatavilla. Valtioneuvoston kanslian nettisivuilta ne toki löytyvät, julkaisuista. Tosin sieltäkin niitä saa hieman etsiä. Osa toki onneksi julkaistiin kaupallisten kustantajien toimesta (esim. Roseliuksen ja Tikan tutkimukset) ja ne saivatkin ansaitsemaansa julkisuutta.

On totta, että projektin päättyminen ja tulokset onnistuttiin sivuuttamaan hyvin vähin äänin, mikä toki on hyvin kummallista. Olihan kyse kuitenkin melko suuresta valtion rahoittamasta tutkimusprojektista. Projektia ja etenkään sen tuloksia ei ole riittävän arvovaltaiselta ja "puolueettomalta" taholta arvioitu. Se kyllä olisi ollut ja olisi varmaan edelleenkin paikallaan. Etenkin kun projektin johtaja näyttää saavan johdettavakseen valtion rahoittaman projektin toisensa perään...

Tutkimista aiheessa toki riittää vielä vuosiksi eteenpäin. Määräaikaisten projektien ongelma on aina se, että aika- ja muut resurssit ovat liian pienet kyseisenlaisen laajan aiheen riittävän syvälliseen tutkimiseen. Projekteissa aika loppuu lähes aina kesken, etenkin, jos ne eivät keskity täysipainoisesti nimenomaiseen tehtäväänsä vaan rönsyilevät sinne tänne.

[Tapio Onnela]

Suurin osa sotasurmaprojektin tutkimuksista julkaistiin Valtioneuvoston kanslian julkaisusarjassa, joten ne eivät ole kovinkaan kätevästi kaikkien saatavilla. Valtioneuvoston kanslian nettisivuilta ne toki löytyvät, julkaisuista. Tosin sieltäkin niitä saa hieman etsiä.

Eräs keino löytää hieman helpommin mm näitäkin julkaisuja on Agricolan
Suomen historian kronologia, jonne on pyritty linkittämään alkuperäisaineistoja ja myös artikkeleita:
Kronlogian pääsivu:
http://agricola.utu.fi/hist/kronologia/index.php

Vuodet 1910-1919
http://agricola.utu.fi/hist/kronologia/ ... loppu=1919