Waltari ja kansallissosialismi

[Emma-Liisa]

Oliko Waltarilla jotenkin valikoiva eetos kirjailijana? En ole huomannut, että tällaista horjuntaa olisi esiintynyt esim. Sillanpäällä tai Haanpäällä.

Sillanpää ei mitenkään osallistunut sotaan muuten kuin sanoittamalla Marssilaulun. Muuten hän oli ensin Ruotsissa ja sitten mielisairaalassa, missä Waltari hänet tapasi, kun joutui sinne uupumuksen takia.

Waltarin sodanaikaisesta toiminnasta voi lukea Panu Rajalan elämäkerrasta.

[Matti Lund]

Pitää muistaa myös, että tunnevaltaisten taiteilijoiden ohella Suomessakin oli omilla aivoillaan ajattelevia, älyllisesti valppaita aikaansa monipuolisesti seuraavia kirjailijoita, joille kävi selväksi hyvin varhaisessa vaiheessa totalitarismin nousu ja sen väistämätön häviö Saksassa. Itse kukin heistä joutui sitten painimaan tämä arvio mielessään sen tosiseikan kanssa, että Suomi joutui Saksan liittolaiseksi. Sellaisille henkilöille oli luonnollisesti alunpitäen kirkkaan selvää edistää sodan pitkittämisen estämistä. Ja luonnollisesti sellaisten henkilöiden määrä on aina pieni verrattuna "takinkääntäjiin", "tuuliviireihin" ja muihin opportunisteihin.

Myönnän ko. henkilöiden idealismin, mutta tosiasiassa he eivät voineet tehdä yhtään mitään sodan lyhentämiseksi - se riippui yleisestä sotatilanteesta: Saksan oli oltava tarpeeksi heikko, ettei se voinut yrittää samaa mitä Italiassa ja Unkarissa. Ainoa, mitä he saattoivat tehdä oli heikentää armeijan taistelumielialaa ja antaa NL:lle se käsitys, että Suomi on valmis antautumaan. Analogia Konstantinopolin piirityksen rauhanoppositioon jota Waltari kuvasi Johannes Angeloksessa on selvä.

Siis eihän nämä viittaamani henkilöt edustaneet idealismia, vaan realismia ja valpasta Euroopan ilmiöiden tarkkailua. Idealismia oli kuvitella Saksan voittavan ja Suomelle seuraavan siitä jotain hyvää. Saksan varustautuessa peittelemättömästi uutta sotaa varten, maailmansodan juna oli lähtenyt liikkeelle ja se pysähtyisi vasta, kun se on törmännyt Saksan häviöön ja natsien tuhoon. Sitten Suomi joutui Saksan liekaan ja jatkosodan sytyttyä Saksan imuun, josta sen selviytyminen kansakuntana oli epävarmaa. Pienen Suomen kohtalo jäisi silloin riippumaan siitä, miten isot maailmaa Saksan kukistuttua jakavat ja miten katsovat Suomen tekoja taaksepäin.

Jos joidenkin kosmopoliittien mielikuva oli tämänsuuntainen, niin jatkosodan syttyminen oli kuin lähtö merikomennukselle kohti tuntematonta kohdetta, jossa aluksen tiedetään varmuudella tulevan upotetuksi. Tehtävänä on ennen muuta varustautua haaksirikosta selviytymiseen, ja on yritettävä uskoa, että elämää on vielä sen jälkeenkin.

Sen, miten sitten itse kukin, jolla oli kirkkaana mielessä Saksan tuleva häviö, toimi Suomen ollessa sodassa, on minulle tuttua vain muutaman osalta. Otetaan nyt sitten kirjailijakunnan osalta esiin vaikka Pentti Haanpää, joka osasi varhain hyvin ennustaa, mitä tuleman piti. Hän oli talvisodassa rintamasotamiehenä ja jatkosodassa huoltojoukoissa, mitkä kokemukset sitten heijastuivat hänen sodanjälkeisessä tuotannossaankin.

Haanpää siis toimi päällisinpuolin kuten kuka asevelvollinen tahansa. Niin kaiketi teki suurin osa niistä, jotka olivat muodostaneet samansuuntaisen kuvan Suomen tilanteesta Saksan kohtalonyhteydessä, joka sisälsi niin paljon vastenmielisyyksiä heidän näkökulmastaan. Haanpää edusti heidän joukossaan harvinaista rivimiestä. Todennäköisesti useimmat (koska oli korkeakoulutus tai vähintäänkin sitä vastaava oppineisuus), suorittivat sodan aikana sellaisia vähäpätöisempiä alempien erikoisupseerien tehtäviä, joita heidän koulutustaustansa antamat valmiudet tukivat. Luulisin, että vähäisempi osa näistä jäi sivullisiksi omasta halustaan, esimerkiksi lääkärintodistuksen hankkimalla. Ja vasemmistoälyköiksi luokitelluthan pistettiin turvasäilöön. Ensimmäisenä heistä tulee mieleen tuttuja naislyyrikkoja, jotka kirjasivat runojansa vessapaperille ja luetuttivat niitä Hertta Kuusisella.


Ei heille tarjoutunut tilaisuutta yrittää konkreettisesti estää sodan pitkittymistä kuin ehkä aivan sodan loppuhetkillä. Rauhanopposition vetoomusta varmaankin jotkut tukivat, ainakin muutama sen allekirjoittaja vaikuttaisi olleen näihin viittaamiini luettavissa, esimerkiksi Yrjö Kallinen. Oletettavasti Saksan takaiskujen alettua toivottiin liittoutuneille parempaa menestystä, jotta Saksa kukistuisi pian ja sodan inhimillinen kärsimys saataisiin loppumaan, mutta itse sodittiin määräysten mukaan Suomen riveissä loppuun asti - siis ne, joilla oli lupa sotia. Ehkä muutama liikeni Lappiinkin ajamaan saksalaisia pois. Joillekin se olisi ainakin ollut johdonmukaista osallistumista mm. sodan pitkittymisperspektiivistä katsoen.

Matti Lund

[nylander]

Oliko Waltarilla jotenkin valikoiva eetos kirjailijana? En ole huomannut, että tällaista horjuntaa olisi esiintynyt esim. Sillanpäällä tai Haanpäällä.

Sillanpää ei mitenkään osallistunut sotaan muuten kuin sanoittamalla Marssilaulun. Muuten hän oli ensin Ruotsissa ja sitten mielisairaalassa, missä Waltari hänet tapasi, kun joutui sinne uupumuksen takia.

Waltarin sodanaikaisesta toiminnasta voi lukea Panu Rajalan elämäkerrasta.

No nyt en ihan kysynytkään, mikä eetos Sillanpäällä oli mielisairaalassa. Mielestäni kirjailijan sanoman uskottavuutta nostaa hänen kannanottojensa
pysyvyys ja johdonmukaisuus (kuten esim. Sillanpäällä ja Haanpäällä monen vuosikymmenen mittaan) - ja mieluimmin vielä yleishumanistisella linjalla. Siihen sen sijaan ei kuulu edes tilapäinen toimiminen natsien masinoimissa yhdistyksissä.

[Emma-Liisa]

Mielestäni kirjailijan sanoman uskottavuutta nostaa hänen kannanottojensa pysyvyys ja johdonmukaisuus

Eli pitää olla samat mielipiteet kuin nuorena eikä saisi kehittyä?

Siihen sen sijaan ei kuulu edes tilapäinen toimiminen kansallisosialistien masinoimissa yhdistyksissä.

Mutta tuolla tavalla ei tulisi hyvää materiaalia romaaneihin!

Oma käsitykseni on, että Waltari meni Weimarin kokoukseen velvollisuudentunnosta, eli katsoi että henkilökohtaisesta moraalista kiinnipitäminen olisi ollut laajemmassa mielessä syvästi epämoraalista.

Epäilyttävämpänä pidän Waltarin matkakirjoituksia vuodelta 1938, juuri Kristalliyön jälkeen. Mutta pohjaltaan ne eivät ole sen kummoisempia kuin Matti Kurjensaaren kirjoitukset 50-luvun NL:sta: "täällä on eri arvot kuin meillä".

[nylander]

Eli pitää olla samat mielipiteet kuin nuorena eikä saisi kehittyä?

Olen koko ajan puhunut kirjailijan perusluonteisesta eetoksesta, sellaisena kuin se ilmenee esim. Sillanpäällä myöhäisnuoruudessa kirjoitetussa Hurskaassa kurjuudessa. Jos tällainen puuttuu, ei muissakaan suhteissa ole paljon tehtävissä. Ehkäpä juuri näistä seikoista johtuu, että esim. V.A. Koskenniemen koottuja teoksia (ainakin kymmenen osaa) myydään antikvaarisissa kirjakaupoissa kympillä koko sarja, mutta eipä tunnu silläkään kelpaavan.

Oma käsitykseni on, että Waltari meni Weimarin kokoukseen velvollisuudentunnosta, eli katsoi että henkilökohtaisesta moraalista kiinnipitäminen olisi ollut laajemmassa mielessä syvästi epämoraalista.

Ketä tai mitä kohtaan Waltari näin syvää velvollisuudentuntoa tunsi? Kun kirjallisuutta tunnut harrastavan, niin muistelepa, mitä esim. Ibsen sanoi ihmisen syvimmästä velvollisuudentunnosta Peer Gyntissä.

[Emma-Liisa]

Oma käsitykseni on, että Waltari meni Weimarin kokoukseen velvollisuudentunnosta, eli katsoi että henkilökohtaisesta moraalista kiinnipitäminen olisi ollut laajemmassa mielessä syvästi epämoraalista.

Ketä tai mitä kohtaan Waltari näin syvää velvollisuudentuntoa tunsi? Kun kirjallisuutta tunnut harrastavan, niin muistelepa, mitä esim. Ibsen sanoi ihmisen syvimmästä velvollisuudentunnosta Peer Gyntissä.

Isänmaata kohtaan, sota-aika kun oli. Yksi Waltarin tunnuslauseista oli "elää ja kuolla oman kansani mukana".

Onko todella ihailtavaa olla tekemättä mitään ja näin pitää omatunto puhtana, jos siitä seuraa pahaa muille? Sinuhe tekee jopa pari murhaa, ettei Egypti joudu sisällissotaan.
Samaten Mikael Karvajalka estää noitavainojen leviämisen murhaamalla noitakomissari Fuchsin.

Aiheeseen liittyviä luentoja:

Ateneum-sali 29.10. klo 18
Piret Saluri: Mika Waltarista Virossa ja viron kielellä sekä
Kulle Raig: Mika Waltari Baltian kohtalonvuoden kuvaajana 1939-1940
Museon pääsymaksulla pääsy luennolle.

Helsingin työväenopisto: uusinta luentosarjasta kirjailija Mika Waltarin tuotannosta
Oulunkylän kirjasto, Kylänvanhimmantie 27
To 6.11. klo 18.00-19.30 Lea Toivola: Waltari sota-ajan propagandistina
Vapaa pääsy

Waltarin juhlavuoden ohjelmaa kootusti: http://mikawaltari100.net/tapahtumat.html

[nylander]

Onko todella ihailtavaa olla tekemättä mitään ja näin pitää omatunto puhtana, jos siitä seuraa pahaa muille? Sinuhe tekee jopa pari murhaa, ettei Egypti joudu sisällissotaan.
Samaten Mikael Karvajalka estää noitavainojen leviämisen murhaamalla noitakomissari Fuchsin.

Eli siis Machiavelli ja "Staatsräson" ylimmäksi maksiimiksi, vaikka sitten mentäisiin valssia Hitlerin kanssa?

(Miksei muuten sama sitten päde mutatis mutandis Kekkoseen ja "rähmälläänolon aikaan"?)

[Emma-Liisa]

Onko todella ihailtavaa olla tekemättä mitään ja näin pitää omatunto puhtana, jos siitä seuraa pahaa muille? Sinuhe tekee jopa pari murhaa, ettei Egypti joudu sisällissotaan.
Samaten Mikael Karvajalka estää noitavainojen leviämisen murhaamalla noitakomissari Fuchsin.

Eli siis Machiavelli ja "Staatsräson" ylimmäksi maksiimiksi, vaikka sitten mentäisiin valssia Hitlerin kanssa?"

Pikemmin kansakunnan olemassaolo, ihan fyysinenkin. Waltari käsittääkseni ajatteli, että kun toiset ovat rintamalla tappotöissä, niin häneltä vaaditaan sentään paljon vähemmän (parin lauseen verran hän kirjoitti Goebbelsin puheesta myönteisesti ja muuten hölisi, miten hyvin järjestelyt sujuivat). Ja kun muut sodan häipyivät Ruotsiin (Kajava tosin siksi että oli adoptoinut inkeriläisen orpotytön eikä halunnut antaa tätä NL:oon), Waltari jäi Suomeen, koska oli valmis vastaaman teoistaan. No, seurauksia ei tullut - paitsi ettei NL:ssa julkaistu mitään sodan jälkeen. Itäblokissa kyllä, ja esim. Tshekkoslovakiassa ymmärrtettin Mikael Hakim hyvin (kertonut kääntäjä Marketá Hejkalová).

Sen sijaan nuo Valpon hommat Lapissa olivat sellaisia, että siinä tehtiin oikeita pimeyden töitä, joihin tuskin oli pakkoa.

(Miksei muuten sama sitten päde mutatis mutandis Kekkoseen ja "rähmälläänolon aikaan"?)

Pätee Kekkoseen, mutta ei päde niihin jotka tavoittelivat lähinnä omaa etuaan ja jotka olivat turmella kansakunnan sielun.

[Emma-Liisa]

Leena Hietanenkin käy hyökkäykseen Waltaria vastaan 14.10.08: "http://dissidentti.blogspot.com/

'Fasismi edusti pahuutta, kommunismi hyvyyttä. Ei kommunismin valinneita voi syyttää mistään!' Näinhän se moraalinen kompassi Euroopassa menee. Pahuus oli Hitlerin puolella, hyvyys Neuvostoliiton puolella."

Perusssyynä on, että Hietaselle ei siis olemassa sellaista kuin länsimainen demokratia (edes vajavaisessa muodossa).

Huomautuksia:
- Waltari ei ollut tiedustelu-upseeri, vaikka saikin käyttää Valpon arkistoja, vaan töissä Valtion tiedostuslaitoksessa.
- Marjo Lauritsin on tietääkseni nimenomaan katunut sukunsa menneisyyttä.
- Anneksio on pahempi asia kuin miehitys, joka on tilapäinen, anneksio taas pysyvä.

[Matti Lund]

Leena Hietanenkin käy hyökkäykseen Waltaria vastaan 14.10.08: "http://dissidentti.blogspot.com/

Nähdäkseni Leena Hietanen hyökkää kaikkien kimppuun ja pettyisi, jos ei saisi kivisadetta peräänsä. Nyt sattui Mika Waltarikin aivan sattumalta hänen tielleen.

Leena Hietasen kommentaarit näyttävät olevan sangen reippaita ja raikkaita. Vaikuttaa siltä, että hän on monipuolisten tylyjen kokemustensa jälkeen alkanut ammentaa sananviljelyssään aretinolaisen satiirikon perinteitä. Eihän meillä ole ollut loistavan Erno Paasilinnan jälkeen ketään maininnanarvoista satiirikkoa, joten markkinarakoa on älymystön rakkikoirillekin. Tämä Leenan satiiri tuntuu olevan sellaista hehkuttelevaista sorttia, joka erottuu täällä jäyhään satiiriin tottuneessa Suomenmaassa.

Kumpihan tuossa sitten Leenalla enemmän painaakaan, tyyli vai asiasisältö? Nyt tuotan kyllä hänelle pettymyksen, kun kerron, ettei hänen bloginsa lainkaan närkästytä minua. Annan hänelle kohtuulliset tyylipisteet, mutta teknistä suoritusta en lähde tarkemmin kommentoimaan. Lievennän heti sanomaani ja totean, että kyllähän tuo antaa virikkeitä jatkokeskustelulle, ellei peräti potkuja.

Juolahti sellaista mieleen, että kiihkeä antibolsevismi taisi sokaista monen suomalaisen kulttuurieliitin edustajan mielen ja sydämen niin pahasti, että pienestä päästä karkasi se eittämätön tosiasia, ettei natsismin nousu Saksasta ollut se uhka ihmisyydelle, mikä se todellisuudessa varmasti oli. Siis kovin lyhytnäköistä oli, kun huomioi, ettei toisaalta puuttunut "henkisiä välineitä" nähdä natsismista käytetevoiman saavan tukahduttavuuden läpi siihen laajamittaiseen vapaudenriistoon ja inhimillisestä kärsimyksestä täydelliseen piittaamattomuuteen, mihin Saksan menestys tulisi vääjäämättä johtamaan. Kuinka laajaa tämä likinäköisyys sitten on ollutkaan. Mielenkiintoista oli tästä yrittää joskus tehdä armoton analyysi.

'Fasismi edusti pahuutta, kommunismi hyvyyttä. Ei kommunismin valinneita voi syyttää mistään!' Näinhän se moraalinen kompassi Euroopassa menee. Pahuus oli Hitlerin puolella, hyvyys Neuvostoliiton puolella."

Noin oli kirvonnut erään puolalaisen huulilta. Pitää muistaa, että Puola oli kaiketi se kansakunta, joka on kärsinyt suhteellisesti kaikkein eniten saksalaisten harjoittaman hirmuvallan brutaalisuudesta. Muutamalla miljoonalla "polakilla" sattuu olemaan kansanmurhan kanssauhrin veljeys muutaman miljoonan "ryssän" kanssa.

Hitlerhän kuitenkin kerjäsi verta nenästä melkein koko muulta maailmalta (kaikki Saksan liittolaisetkin kävivät vain "omaa erillissotaansa"), joten oli väistämätöntä, että "idän pahat" ja "lännen hyvät" päätyivät Saksaa vastaan liittoon, jossa ei ollut tarvetta toitottaa eikä toitotettu "oman erillissodan käymisellä".

Perusssyynä on, että Hietaselle ei siis olemassa sellaista kuin länsimainen demokratia (edes vajavaisessa muodossa).

Minä kyllä näen muutamat blogit luettuani asian aivan päinvastaisena. Taitaa olla juuri se länsimaisen demokratian pahoinvointi, jonka lieveilmiöitä on tullut seurattua pitkän Balttiassa asustamisen näkökulmasta, joka Leenan kenkää hiertää. Monien kansakuntien vapautumista ei olekaan seurannut sitä demokraattisen mielenlaadun kasvua, jota on odotettu, kun Neuvostotankkien jyrinä on kaikonnut kauas pois.

terveisin Matti Lund

[Emma-Liisa]

kiihkeä antibolsevismi taisi sokaista monen suomalaisen kulttuurieliitin edustajan mielen ja sydämen niin pahasti, että pienestä päästä karkasi se eittämätön tosiasia, ettei natsismin nousu Saksasta ollut se uhka ihmisyydelle, mikä se todellisuudessa varmasti oli. Siis kovin lyhytnäköistä oli, kun huomioi, ettei toisaalta puuttunut "henkisiä välineitä" nähdä natsismista käytetevoiman saavan tukahduttavuuden läpi siihen laajamittaiseen vapaudenriistoon ja inhimillisestä kärsimyksestä täydelliseen piittaamattomuuteen, mihin Saksan menestys tulisi vääjäämättä johtamaan. Kuinka laajaa tämä likinäköisyys sitten on ollutkaan. Mielenkiintoista oli tästä yrittää joskus tehdä armoton analyysi.

Tämä onkin ihan oikea analyysisuunta.

Valitettavasti tilanne oli Suomessa se, että moni joka puhui Saksan tilanteesta, hän oli aivan sokea NL:n suhteen, joten hänellä ei ollut uskottavuutta. Ja päinvastoin. (Ks. Jarno Pennanen kokoomateoksessa Ilon ja aatten vuodet).

Molemmilla äärisuunnilla oli samoja piirteitä:
- uusi on tullut vanhan tilalle
- yksilön sulautuminen joukkoon
- Saksa/NL on saavuttanut huomattavia tuloksia, joten siinä täytyy olla "jotakin"
- me emme voi arvostella Saksaa/NL.n sovinnaisten moraaliarvojemme mukaan
- Saksa/NL on ainoa turva NL:n/Saksaa vastaan, joten sitä ei sovi arvostella

'Fasismi edusti pahuutta, kommunismi hyvyyttä. Ei kommunismin valinneita voi syyttää mistään!' Näinhän se moraalinen kompassi Euroopassa menee. Pahuus oli Hitlerin puolella, hyvyys Neuvostoliiton puolella."

Noin oli kirvonnut erään puolalaisen huulilta. Pitää muistaa, että Puola oli kaiketi se kansakunta, joka on kärsinyt suhteellisesti kaikkein eniten saksalaisten harjoittaman hirmuvallan brutaalisuudesta. Muutamalla miljoonalla "polakilla" sattuu olemaan kansanmurhan kanssauhrin veljeys muutaman miljoonan "ryssän" kanssa.

Hitlerhän kuitenkin kerjäsi verta nenästä melkein koko muulta maailmalta (kaikki Saksan liittolaisetkin kävivät vain "omaa erillissotaansa"), joten oli väistämätöntä, että "idän pahat" ja "lännen hyvät" päätyivät Saksaa vastaan liittoon, jossa ei ollut tarvetta toitottaa eikä toitotettu "oman erillissodan käymisellä".

Mutta emme elä nyt sota-aikaa, joten emme enää tarvitse sotapropagandaakaan.

Jako kahteen jättää huomiotta, että Virossa oli demokraatteja, ja heidätkin leimataan edelleen natseiksi kuten NL:n aikana oli tapana.

On myös vaikea nähdä, miksei säällinen voi tuntea myötätuntoa vaikkapa Imbi Pajun äitiä ja tämän kaksoissisarta kohtaan, jotka ovat kärsineet koko elämänsä ajan kokemuksistaan, vaan päinvastoin vähättelee niitä.

Perusssyynä on, että Hietaselle ei siis olemassa sellaista kuin länsimainen demokratia (edes vajavaisessa muodossa).

Minä kyllä näen muutamat blogit luettuani asian aivan päinvastaisena. Taitaa olla juuri se länsimaisen demokratian pahoinvointi, jonka lieveilmiöitä on tullut seurattua pitkän Balttiassa asustamisen näkökulmasta, joka Leenan kenkää hiertää. Monien kansakuntien vapautumista ei olekaan seurannut sitä demokraattisen mielenlaadun kasvua, jota on odotettu, kun Neuvostotankkien jyrinä on kaikonnut kauas pois.

Riippuu mihin vertaa. Ei ole saatu paratiisia, mutta lähtökohtan verrattuna tilanne on kohtuullinen.

[Matti Lund]

'Fasismi edusti pahuutta, kommunismi hyvyyttä. Ei kommunismin valinneita voi syyttää mistään!' Näinhän se moraalinen kompassi Euroopassa menee. Pahuus oli Hitlerin puolella, hyvyys Neuvostoliiton puolella."

- Tämäkö pelkkää sotapropagandaa? -->

Mutta emme elä nyt sota-aikaa, joten emme enää tarvitse sotapropagandaakaan.

Kun tämä puolalainen oli niin spontaanisti käynyt virolaisen "parlamentaarikon liperiin" kiinni, voisi olettaa, että hänellä oli mielessään paitsi nuo hirvittävät tilastot puolalaisista uhreista yleensä, myös myriadeittain uhrikasoja omassa sukuhistoriassaan.

Puolalaiset kokivat suunnattomia julmuuksia molempien osapuolten taholta, mutta natsien johdolla toteuttamien saksalaisten harjoittamien julmuuksien tuhoavuuteen ei ole mitään historiallista vertauskohtaa. Puolalaisen "sotapropaganda" on suotavaa nähdä tätä taustaa vasten.

Jako kahteen jättää huomiotta, että Virossa oli demokraatteja, ja heidätkin leimataan edelleen natseiksi kuten NL:n aikana oli tapana.

Niin, Hietanen kyseenalaisti sen, että olivatko ei-bolseviikit sitten kuitenkaan kunnon demokraatteja ja ovatko virolaiset "nykydemokraatit" lopultakaan kovin paljon parempia kuin heidän bolseviikkeina häärännyt edellinen sukupolvensa?

Tätä testiä varten hän ottaa hampaisiinsa Virossa ilmenneen venäläisten diskriminoinnin tavat, ryssärasismin, jota hän nimittää myös apartheidiksi, koska tapahtuu niin avointa diskriminointia ja kansalaisoikeuksien halveksuntaa. Mikä todellisuudessa on sellainen demokratia, joka sellaiseen kannustaa?

Tässä pistää silmään diskriminoinnin avoimuus. Esimerkiksi Suomessa vastaavanlaista diskriminointia ja kansalaisoikeuksien halveksuntaa kansalaissodan jälkeen toteutettiin yleensä peitellymmin eli käyttämällä kohtuuttomuutta lainkäytössä kuten niin monet tapaukset osoittavat. Esimerkiksi nälkää kärsivä saattoi saada leipäpalan näpistyksestä ankaramman rangaistuksen, pitkän ehdottoman vankeuden, kuin kunnan viljamakasiinin varastanut mustan pörssin kauppias, jos hänellä oli merkintä punavankileiriltä. Tämä riitti äärimmäisen halveksuvaan ja säälimättömään lainkäyttöön.

On myös vaikea nähdä, miksei säällinen voi tuntea myötätuntoa vaikkapa Imbi Pajun äitiä ja tämän kaksoissisarta kohtaan, jotka ovat kärsineet koko elämänsä ajan kokemuksistaan, vaan päinvastoin vähättelee niitä.

Hietanenhan pitäytyi tyylilajiin, jossa empatialla ei ole sijaa, vaan se on eräänlaista psykopaattista pahoinpitelyä sanojen voimalla. Hän ottaa kaikki kohteensa samanlaisiin hampaisiin. Lukijan arvioitavaksi jää, onko sanoma pelkkää tehostuskeinoa, vai oliko väitettyjä vääryyksiä todella tapahtunut.



terv Matti Lund

[Emma-Liisa]

'Fasismi edusti pahuutta, kommunismi hyvyyttä. Ei kommunismin valinneita voi syyttää mistään!' Näinhän se moraalinen kompassi Euroopassa menee. Pahuus oli Hitlerin puolella, hyvyys Neuvostoliiton puolella."

- Tämäkö pelkkää sotapropagandaa? -->

Mutta emme elä nyt sota-aikaa, joten emme enää tarvitse sotapropagandaakaan.

Kun tämä puolalainen oli niin spontaanisti käynyt virolaisen "parlamentaarikon liperiin" kiinni, voisi olettaa, että hänellä oli mielessään paitsi nuo hirvittävät tilastot puolalaisista uhreista yleensä, myös myriadeittain uhrikasoja omassa sukuhistoriassaan.

Puolalaiset kokivat suunnattomia julmuuksia molempien osapuolten taholta, mutta natsien johdolla toteuttamien saksalaisten harjoittamien julmuuksien tuhoavuuteen ei ole mitään historiallista vertauskohtaa. Puolalaisen "sotapropaganda" on suotavaa nähdä tätä taustaa vasten.

Ei kannata yleistää "puolalaista" mielipidettä, nimenomaan Puola oli kai itäblokin maista neuvostovastaisin nimenomaan toisen maailmansodan kokemusten perusteella.

Eivät ihmiset, jotka ovat itse kokeneet kärsimyksen, ajattele tilastoja, vaan oma ja läheisten käsimys on aina se kaikkein tärkein. Ja se oikeastaan ainoa mikä henk.koht. voidaan kokea. Vasta jälkipolvet laskevat tilastoja.

Muuten, mitenkähän kidutukset, raiskaukset ja murhat sitä "hyvää" edistivät? Eivät tietenkään mitenkään, ja siksi Hietasen ja Bäckmanin pitää valehdella, ettei niitä ollut.

Tätä testiä varten hän ottaa hampaisiinsa Virossa ilmenneen venäläisten diskriminoinnin tavat, ryssärasismin, jota hän nimittää myös apartheidiksi, koska tapahtuu niin avointa diskriminointia ja kansalaisoikeuksien halveksuntaa. Mikä todellisuudessa on sellainen demokratia, joka sellaiseen kannustaa?

Luonnollisesti epäkohtia on, ihme olisi jos niitä ei olisi menneisyys huomioon. Mutta Hietanen ei ole ainakaan minua vakuuttamaan, että venäläisillä olisi huonommat olot kuin turkkilaisilla Saksassa. Monessa suhteessa olot ovat paremmat (esim. omankielinen koulutus lastentarhasta lukioon).

Useimmat maat (mm. Suomi) vaativat maahanmuuttajilta maan virallisen taitoa kansalaisuuden saamiseksi. Viro teki jo suuren myönnytyksen, kun antoi venäläisten jäädä. Ei kukaan ole vaatinut, että siirtomaavallan purkauduttua britit olisivat saaneet jäädä Intiaan tai ranskalaiset Algeriaan.

On myös vaikea nähdä, miksei säällinen voi tuntea myötätuntoa vaikkapa Imbi Pajun äitiä ja tämän kaksoissisarta kohtaan, jotka ovat kärsineet koko elämänsä ajan kokemuksistaan, vaan päinvastoin vähättelee niitä.

Hietanenhan pitäytyi tyylilajiin, jossa empatialla ei ole sijaa, vaan se on eräänlaista psykopaattista pahoinpitelyä sanojen voimalla.

Nyt olen samaa mieltä. Valitettavasti vain hän tekee hallaa, jos hänen tarkotuksensa on parantaa venäläisten asemaa Virossa. Mutta ehkä tarkoitus onkin jokin muu.

[Emma-Liisa]

Hesarin pieni uutinen 16.1.2010 Kuiskaaja-palstalla (Töölön Tolstoi, kirjallinen neitikiekkoilija) referoi Kansan Uutisten keskustelua Waltarista. Kun Riku Kothonen oli kutsunut Waltaria sorrettuja puolustaneeksi humanistiksi, Juha Rantala Oulusta oli kirjoittanut vastineen (KU 8.1.), jossa Hesarin mukaan "Rantala lainaa Waltarin Saksa-intoilua 30-ja 40-luvuilta ja motkkaa, että Pentti Haanpään Kenttään ja kasarmiin tämä reagoi 'nyyrikkirasoisella militarismin sävyttämällä poikakirjalla Siellä missä miehiä tehdään. Hän oli oppotunisti, joka sodan jälkeen heilahti 'kovanaamaoikeistolaisesta leppeäksi lännenmieheksi' ja taipui 70-luvulla jo 'suutelemaan taistolaisladyn kättä'.
Waltari kuului schopenhauerilaisiin jeesustelijoihin, nojatuolifilosofeihin, jotka pitävät petoina kaikkia muita paitsi itseään. 'Vuokrakasarmissa kasvanut Waltari, tämä kansallisen kokoomuksen Alpo Ruuth on tuntunut minusta aina kirjalliselta neitikiekkoilijalta', Rantala tuhahtaa."

Sikäli kuin Hesariin voi luottaa, Juha Rantalan kirjoituksessa on useita virheitä, jotka olisivat selvinneet lukemalla Panu Rajalan Unio mystican, joka toki sekään ei ole virheetön. Osa asioista on toki makuasioita.