Suomen sodan päättyminen, autonomian perustaminen, Porvoon valtiopäivät, Aleksis Kiven syntymä ja Kalevalan ilmestyminen ovat vuoden kansallisia merkkipäiviä. Ja syksyllä odottaa talvisodan alkaminen. Tapahtumia ja tiedottamista on valmistelut vuosia. Rahaakin juhlintaan tuntuu löytyvän, vaikka merkkivuosia löytyy joka vuodeksi. Vastahan on selvitty Suomen sodan ja sisällissodan taisteluista ja Mika Waltarista.
Kansakunnan elämään näyttää liimaantuneen erottamattomasti tällainen tapausten huomiointi. Käytännöllä on pitkä perinteet, eivätkä kansainvälistyminen tai EU-aika ole suuresti juhlintaa ja muistamisen tapoja muuttaneet. Merkkivuosien kohteet edustavat kansallisen historian kannalta tärkeitä hetkiä henkilöitä.
Merkkipäivien yhdistää rahoittajia, juhlijaa ja mediaa. Julkisuus on taattu, tiedotusvälineet saavat sisältöjä. Kustantajat valmistautuvat jo hyvissä ajoin tuottamaan merkkivuotta koskevaa kirjallisuutta, jolle julkinen sana tarjoaa ilmaista mainosta.
Yleisölle juhlavuodet antavat lähinnä tirkistysaukkoja menneisyyteen. Merkkipäivät ja vuodet tulevat ja menevät, ja niistä jää mieleen usein pinnallinen kansallinen merkkimiesten – ja joskus myös naisten kuvan kiillotus. Harvemmin onnistutaan kyseenalaistamaan aikaisempia ajatustottumuksia tai tarjoamaan uutta näkökulmaa kansalliseen omakuvaamme.
Pirkko Leino-Kaukiainen Hiidenkivi 9.2. 2009