Hei
”Semmoinen järvi, jossa on pohjassa reikä, josta kalat menee alle, se on saivojärvi [ ] Pikku reikä niin kuin pata vain on pohjassa, ja siinä kalat pyörivät ja sitten menevät maan alle, peräsukkaa menevät, että pyrstöt vain vilkkuvat.”
Näin luonnehti räppänäjärveä Enontekiön porosaamelainen Salomon Näkkäläjärvi Samuli Paulaharjulle vuonna 1922. Räppänäjärvet (reahpenjávrit) kuuluvat osana laajempaan saamelaisten sáivojärviperinteeseen. Sáivojärvi oli tavallisesti syvä, kirkasvetinen, pieni eikä siihen laskenut tai siitä lähtenyt jokea.
Sáivojärviin kytkeytyy kalastukseen liittyvää uskomusperinnettä ja osaa niistä pidettiin kaksipohjaisina. Kaksipohjaisuus selittää sen että tavallisesti niin kalaiset sáivojärvet ovat toisinaan kalattomia. Sáivajärviä pidettiin pyhinä. Niiden läheisyydessä ei saanut metelöidä eikä kalareissulle saanut ottaa naista mukaan. Niiden äärellä oli usein uhripaikka, jossa uhrattiin järville tai niissä asuville olennoille, joita myös kutsuttiin sáivoiksi.
Käsitteenä saívo on laaja. Se on käsittänyt pyhät järvet (joista siis osa on räppänäjärviä) ja tunturit sekä niissä asuvat yliluonnolliset olennot.
Tunnettuja räppänäjärviä ovat mm. Enontekiön Näkkäläjärvi ja Pöyrisjärvi, Muonion Pakasaivo ja Pallastunturin Sieppijärvi, Äkäslompolon Äkäsjoensaivo sekä Ounasjärven Matilaisensaivo
Suomen kalliomaalaukset kuuluvat taas kivikaudelle, tarkemmin sanottuna kampakeraamisen kulttuurin piiriin (n. 4200-2000 eKr). Niitä tehtiin toki tavallisesti vesistöjen äärelle, mutta ei räppänäjärvien kaltaisiin paikkoihin, vaan useimmiten kulkureittien varsilla oleviin kapeikkoihin, saariin tai niemiin.
Yleensä kalliomaalaukset on tehty suoraan järveen laskevaan huomiota herättävään kallioon, joka usein ”katsoo” lounaaseen. Näin on laita myös Valkealan Repoveden Ruskiansalmen Löppösenluolan kalliomaalauksen tapauksessa. Se sijaitsee Ruskiansalmen kapeikon lounaispuolella, lounaaseen ”katsovassa” kalliossa ja kalliossa on huomiota herättävä luolamainen muodostuma.
Kalliomaalausten on tulkittu liittyvän pyyntimagiaan, totemismiin tai shamanismiin. Kytkeytyminen shamanismiin, ja siten mainitsemaasi kerrokselliseen maailmankuvaan, selittää kalliomaalaukset kokonaisuutena kattavimmin. Kaksi ensimmäistä tulkintamallia tukeutuu tietyistä kuva-aiheista tehtyihin johtopäätöksiin.
Sáivajärvistä lisää:
Pentikäinen, Juhani 1995: Saamelaiset – Pohjoisen kansan mytologia. SKS.
Ilmiöstä laajemmin Outi Tikkasen Pro gradu –työstä, johon voi tutustua alla olevasta linkistä:
Saivojen salaisuus – Saivot osana saamelaisten maailmankuvaa.
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01260.pdf
Suomen kalliomaalauksista:
Kivikäs, Pekka Kalliomaalaukset – muinainen kuva-arkisto. Atena.
Valkealan ja Kymenlaakson kalliomaalauksista:
Miettinen, Timo 2000: Kymenlaakson kalliomaalaukset. Kymen maakuntamuseon julkaisuja 27.
Seikkaperäinen artikkeli kalliomaalausten kytkeytymisestä shamanistiseen maailmankuvaan:
Lahelma, Antti 2001: Kalliomaalaukset ja shamanismi. Tulkintaa neoropsykologian ja maalausten sijainnin valossa. Muinaistutkija 2001/2.
Jukka Palm