Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Ilmo Kekkonen kirjoitti: Tämä oli se tilanne, jonka synnyn estämiseksi Suomen ylijohto toimi. Päämurheena ei siis suinkan ollut onnettomien "hajakarkurien" joukkoteloittaminen kuten Ylikangas esittää.

Nyt annat kyllä Ylikankaasta väärän todistuksen. Hänen mukaansa karkurien teloittaminen oli tärkein keino, jolla rintama saatiin vakiinnutettua. Ja se piti vakiinnuttaa, koska Mannerheim oli Paasosen tilannekatsauksen jälkeen 19.6 tajunnut, ettei NL tähtää Suomen valloitukseen. Koska Suomen itsenäisyys siis säilyisi, ei auttanut lyödä lössiksi, vaan armeija piti pitää kunnossa valttikorttina rauhanneuvotteluita varten. Kyseessä oli myös Mannerheimin jälkimaine ja asema historiassa.

Ylikankaan teoriassa on ongelma, jotka olen jo esittänyt, mutta tulkoon vielä kerrattua: jos Manerheim kerran oli varma 19.6., ettei NL aio miehittää Suomea, miksi ihmeessä hän viestitti Helsinkiin että hallitusta ei vaihdeta eikä rauhanneuvoteluihin ryhdytä vaan nimenomaan jatkoi taistelua - olisi luullut hänen toimivan ihan päinvastoin.

Toki vastaus voisi olla se, että Mannerheim tajusi, että edessä on sisäpoliittinen taistelu. Eli enää ei taisteltu niinkään Suomen itsenäisyyden vaan Suomen poliittisen ja taloudellisen järjestelmän puolesta (joskin nämä tietenkin liittyivät yhteen).

Voi-voi sentään, Emma-Liisa.
Ylikankaan väärä todistus on juuri se, että hänen väittämiään teloituksia ei ole koskaan tapahtunut. Karkuruus kyllä saatiin kuriin ja rintama vakiinnutettiin, mutta ei Ylikankaan kuvailemalla tavalla ampumalla salaa ja laittomasti karkureita. Marskin toimet eivät myöskään olleet yhdestä tilannekatsauksesta kiinni. Hänen ratkaisunsa syntyivät monien tekijöiden vaikutuksesta. Kaikkea ei ole taltioitu. Silti ei pidä keksiä sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut, vaikka se omiin fantasioihin sopisikin.

Rintamatapahtumat ovat eri asia kuin se poliittinen peli, jota myös Marski kävi. Kaikki kyllä vaikutti kaikkeen, mutta silti kaikkea ei pidä sotkea kaikkeen. Uskottavastikin esitetty väärä tieto on väärää tietoa, eikä muutu todeksi, vaikka se vastaisi omia uskomuksia.

Totean vielä kerran, että tapahtumien tulkintoja voidaan tietysti tarkistaa, mutta kesälle 1944 ei voida keksiä uusia tapahtumia ainakaan enää 2007.

Ylikankaan kirjan ehkä pahin virhe oli luoda käsite, jonka mukaan NL ei olisi pyrkinyt Suomen puolustuksen täydelliseen luhistamiseen. On hämmästyttävä asia, että hän sivuutti täysin uuden arkistotiedon Venäjältä.