Käytän ylläolevassa otsikossa nimitystä sisällissota. Minulla ei ole kiinnostusta sotkeutua jälkijättöisiin väittelyihin vuoden 1918 tapahtumien nimityksestä. Käytän keskusteluavauksen sen sijaan pohdintaan siitä, supistaako viime aikojen sisällisotahulluus omalta osaltaan jo suomalaisia historiantulkintoja?
Vuoden 1989 jälkeen kiinnostus Suomen sotien 1939-1944 historiaan on kasvanut rajusti. Etenkin erilaisten populäärijulkaisujen ja julkaistujen muistelmien määrä on räjähtänyt. Kenties osin vastapainona tälle populäärikiinnostukselle, toki myös legitiimeistä tutkimusintresseistä johtuen, myös vuoden 1918 tapahtumia on tutkittu ja niistä on kirjoitettu enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Nähdäkseni on mielenkiintoista että vuoden 1918 tapahtumat alkavat jo aiheuttaa samanlaisia lieveilmiöitä historiatulkintoihin kuin vuosien 1939-1944 sodat.
Ensinnäkin, vaikuttaa siltä että useissa lehtikirjoituksissa ja julkisissa keskusteluissa molempia sotia edeltäneet vuodet nähdään vain automaattisesti sodan militaristis-verenhuuruisista silmälaseista katsoen. Samaan tapaan joka ikinen eduskuntakeskustelu kaivetaan esille vain sodan näkökulmasta katsoen, oli sitten kyse 1930-luvun budjettikeskusteluista tai 1910-luvun parlamentaarisista yhteenotoista.
Toisaalta myös sotien jälkeinen aika nähdään pitkälti vain sodan näkökulmasta. Tälläkin palstalla pohdittiin kiivaasti sitä olivatko 1960-luvun radikaalit sotaveteraanein puolella vai heitä vastaan, pohtimatta juurikaan sitä kokivatko sotaveteraanit nimenomaan veteraaniutensa tärkeimmäksi viiteryhmäkseen.
Sodista halutaan muodostaa myös yhtenäinen tarina. Pitkälti haastateltavaksi sopivien henkilöiden vuoksi vuosien 1939-1944 veteraani on ollut nuori, etulinjassa taistellut mies. Taustakuvituksena käytetään JR X:n sotureja etenemässä läpi Prääzän tulihelvetin. No, ei mitään siitä että suurimman osan armeijoita tapaan valtaosa miehistä oli huoltotehtävissä, ja 40-vuotiaan nostomiehen kokemus sodasta X:n Armeijakunnan kenttäpesulassa on kenties ollut hiukan erilainen kuin JR X:n jääkärijoukkueen jäsenen. Kotirintamanäkökohtaa voidaan tuoda esille heittämällä esiin pari kuvaa Helsingin pommituksista. Summa summarum; Rintamalla sotivat nuoret miehet ja välillä jopa kotirintama, eli Stadi sai pommeista osansa.
Vuoden 1918 osalta taas otetaan esille vain ja ainoastaan tapahtumat rintamalinjoilla ja niiden eteläpuolella. Alueella asuu nykyään Suomen väestön valtaosa mutta tilanne vuonna 1918 ei ollut samanlainen. Mutta se, mitä vaikkapa Kemissä tai Ilomantsissa tapahtui tai jäi tapahtumatta ei ole mielenkiintoista. Pelkästään lehtijuttuja lukemalla voinee saada helposti käsityksen että koko Suomen tehdastyöläiset ammuttiin lähisoille kalman keväänä 1918. Jälleen kerran kuviin valitaan nuoria miehiä ja naisia. Ilmeisesti vuoden 1918 karussa kansanterveydellisessä tilanteessa lapset ja vanhukset oli jo eliminoitu.
Yhteistä sotien käsittelylle tuntuu olevan kansainvälisten vertailukohtien hakemisen puute ja osan uhreista mainitsematta jättäminen.
Viime aikojen populäärikuvauksissa vuodesta 1918 valkoisia ei ole kaatunut, tai heidän rintamilla kaatuneensa eivät ole ketään kiinnostaneet. Nk. punaisen terrorin uhreina kuolleita sentään muistetaan jonkin verran.
Vastaavasti jatkosodan venäläisten sotavankien japanilaisvankileirejä korkeammat kuolleisuusluvut eivät kiinnosta ketään, ilmeisesti koska uhrit olivat venäläisiä ja kirjallisia lähteitä on aiheesta säilynyt sangen vähän.
Summa summarum, sodat ja niiden seuraukset kiinnostavat, mutta usein toivoisi että myös sotien ulkopuolista historiaa käsiteltäisiin jopa ko. aikakausien omista lähtökohdista käsin, ei siten että 1939 olisi viimeinen kesä tai 1920-luku sisällissodan jälkimaininkeja.
(Sisällissotahullu = Vuoden 1918 sodasta kiinnostunut. Vrt. Sotahullu = Sotahistoriasta muuten kiinnostunut tai esim. Himomurhaaja = Dekkarien lukija tai Sodomiitti = Aku Ankkojen lukija)