Derkku kirjoitti:Mikäli halutaan pohtia näitä sota-aikaisia entä jos -pohdintoja, nähdäkseni olisi mielenkiintoisinta vuoden 1941 kannalta pohtia sitä kuinka järkevää oli yrittää saavuttaa nk. kolmen kannaksen rajoja? Vanhojen rajojen saavuttaminen oli järkevä tavoite puolustuksellisista ja kansantaloudellisista syistä.
Sen sijaan Laatokan pohjoispuolisissa hyökkäystaisteluissa vanhan rajan taakse Suomi kärsi erittäin merkittävät henkilötappiot, vuoden 1940 rajat olisivat olleet puolustettavissa kuten jo talvisodan aikana ja myöhemmin käytännössä 1944 näkyi, lisäksi hyökkäyksen jatkaminen antoi hyvän tekosyyn Iso-Britannian sodanjulistukselle.
Saavuttiko Suomi mitään etenemisellä Syvärille ja Karhumäkeen?
Suomi ei liittoutunut Saksan kanssa, E.F.Ziemken mukaan
"Saksalaisille epätavallinen ja hyödytötön pidättäytyminen liittolaisvaatimuksista teki suomalaisille mahdolliseksi näytellä sitä riippumatonta osaa jota he varsin pitkälle menevästi esittivät."
ja
"Suomen julkinen sodanpäämäärä oli palauttaa menetetyt alueensa; on varmaa heidän toivoneen voivansa ottaa hyvän joukon enemmän."
Jo
"Huumaavina, voitokkaina 1941 kk:na suomalaisten toiveita hillitsi omien voimien realistinen arviointi, haluttomuus tulla vedetyksi sotaan läntisiä demokratioita vastaan ja epäluulo Saksan lopullisista tarkoitusperistä Suomen suhteen."
Näin Ziemke 1960 / US Army
----------------------------------------------------------------------------
Talvisota jätti Suomen hoippumaan kuilun partaalle, Stalin ja Hitler olivat sopimuskumppaneita ja vasta marraskuussa -40 Hitler sanoi Molotoville "konfliktin Itämeren piirissä voivan aiheuttaa arvaamattomia seurauksia" , MR- sopimus olisi silti voimassa.
Itämeri, Saksan huolto- ja malminkuljetusreitti Luulajasta lienee ollut merkittävin tekijä ja Petsamon nikkelikaivosten miehitystä varten Suomen-NL:n kofliktitilanteessa oli Renntier- operaatiosuunnitelma.
Suomen johto viivytteli hyökkäyksiä ja venäläiset siirsivätkin joukkoja Saksaa vastaan. Barbarossa alkoi 22/6-41.
Ensin 10/7 hyökättiin Laatokan Karjalaan vanhalle rajalle - puolustusasemiin
ja 22/8 alkoi hyökkäys Kannaksella: Viipuriin 29/8 ja vanhalle rajalle Kannaksella 2/9.
Saksa ja sen sodanjohto painosti koko ajan suomalaisia hyökkäämään ja
4/9 alkoi hyökkäys Syvärille, samana päivänä Jodl oli lentänyt Mikkeliin taivuttelemaan "pessimististä" Mannerheimiä (joka puolestaan neuvotteli jatkuvasti mm. Rytin kanssa - ei ole mitenkään poikkeuksellista demokratioiden päätöksentekojärjestelmän tiivistyminen sodassa,
ei ole aikaa keskustella ja äänestellä parlamenteissä.)
Syväri 8/9, Petroskoi 1/10 ja Karhumäki vallattiin 5/12-41, minkä jälkeen vanhempia ikäluokkia alettiin kotiuttaa.
Saksa oli painostanut koko ajan suomalaisia hyökkäämään Syvärinkin yli saksalaisia kohtaamaan.
Suomi pyysi Saksalta ja kävi samaan aikaan neuvotteluja 175 000 tonnista viljaa.
Saksalaiset valtasivat 8/11 Tihvinän, mutta joutuivat vetäytymään
9 / 12 1941 saks. komentajankin jo valitellessa OKW:lle venäläisten vetävän Suomen suunnalta joukkoja Tihvinän suunnalle.
Siis Neuvostoliiton painostettua rauhattoman välirauhan aikana Suomen hyökkäykselliseen puolustukseen, oli ilmeisen mahdotonta sanoa saksalaisille:
"vain vanhoille rajoille, tähän loppuu meidän oikeutemme", varsinkin
kun oli varmasti Ziemken mukaan aikomus saada sotakorvaustakin Talvisodasta - Itä- Karjala.
Ja
Itä- Karjalassa oli kyse Suuresta - yhtenäisestä - Suomesta, samasta josta suomalaissyntyinen O.W.Kuusinenkin 1939 puhui, eikä
yya- aikana Suur-Suomeksi muuttuneesta käsitteestä.
(vrt. Suur-Saksa, Iso-Britannia, Suuri Venäjä)
Veikko Palvo