Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

Jouppe kirjoitti:
Jouko Heyno kirjoitti: Antamiesi linnkien esityksistä taas on todettava, että ne ovat oiva esimerkki tukemaan toisaalla esittämääni, että historia on tärkein oppiaine, juuri lähdekritiikkinsä ja metodiikkansa takia.
Tässä esitetty on yksinkertaisesti ja vastaansanomattomasti epätieteellinen ja kestämätön malli. Sivulla on surutta yhdistetty kaksi täysin eri juurta yhteen, ilman että moiselle olisi minkäänlaista tieteellistä oikeutusta. Lisäksi nyt keskusteltava, "laki" -sanue, on otettu mukaan täysin erillisestä, "urgermanisch" -juuresta johdettuna sanueena, jota ei voi liittää kumpaankaan Pokornyn esittämään juureen.
Tässä esityksessä sana on johdettu, kuten yllä, "urgermanisch" -termistä, paitsi että loppukonsonantti on toinen.
Sana on aivan sama, johdinaines on esitystavasta riippuen toinen. Pitää osata lukea.
Tässä olet oikeassa, pitää todella osata lukea - myös sinun:
Bartleby mainitsee "Old Norse *lagu, lag-", jonka se johtaa muodosta "Germanic *lagam". Loppu-m on yksikön neutrin varhainen protgermaaninen nominatiivi-/akkusatiivi-pääte. Muinaisskandinaavin "lagu", josta englannin laina lähtee on saman originaalin myöhemmän edustajan monikon nominatiivi-/akkusatiivi-pääte.
Muistutukseksi sille täällä hilluvalle "tavalliselle lukijalle": <*> tarkoittaa etymologioissa rekonstruoitua, teoreettista ja oletettua muotoa.
Etymonline mainitsee täsmälleen saman substantiivin O.N. *lagu "law," collective pl. of lag. Mutta se mainitsee proto-germaanin rekonstruktiotasolla verbin *lagan, josta tämä nominatiivi on johdettu. Se, että tässä on kyse verbistä eikä substantiivista, pitäisi lukijan helposti nähdä annetusta merkityksestä "put, lay".
Paitsi, etten puhunut mitään sen enempää verbeistä kuin nomineistakaan, on huomattava, että sanaa ei ole voitu johtaa molemmista. Kummasta siis? Vai manitaanko sanoja IE-etymologioissa vain "lämpimiksi"?
Puhe "toisesta loppukonsonantista" on siis harhaanjohtavaa ja paljastaa ymmäärryksen puutetta, kysehän ei ole toisesta "konsonantista" vaan toisesta johdinsuffiksista.
/m/ ei siis ole konsonantti? Aika uusi ja radikaali väite, mutta saattaa indoeuropeistiikassa mennä läpikin. Fonetiikassa ei.

Jouppe
Viestit: 90
Liittynyt: 21.04.08 20:20
Paikkakunta: Ingå
Viesti: Kotisivu

Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti: Bartleby mainitsee "Old Norse *lagu, lag-", jonka se johtaa muodosta "Germanic *lagam". Loppu-m on yksikön neutrin varhainen protgermaaninen nominatiivi-/akkusatiivi-pääte. Muinaisskandinaavin "lagu", josta englannin laina lähtee on saman originaalin myöhemmän edustajan monikon nominatiivi-/akkusatiivi-pääte.
Muistutukseksi sille täällä hilluvalle "tavalliselle lukijalle": <*> tarkoittaa etymologioissa rekonstruoitua, teoreettista ja oletettua muotoa.
Lainalähteellä (myöhäisviikinkien muinaisitäskandinaavin lag) ei ole tätä tähteä, vain kantaskandinaavisella (vuotta 800 edeltävällä) muodolla *lagu on.
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:Etymonline mainitsee täsmälleen saman substantiivin O.N. *lagu "law," collective pl. of lag. Mutta se mainitsee proto-germaanin rekonstruktiotasolla verbin *lagan, josta tämä nominatiivi on johdettu. Se, että tässä on kyse verbistä eikä substantiivista, pitäisi lukijan helposti nähdä annetusta merkityksestä "put, lay".
Paitsi, etten puhunut mitään sen enempää verbeistä kuin nomineistakaan, on huomattava, että sanaa ei ole voitu johtaa molemmista. Kummasta siis? Vai manitaanko sanoja IE-etymologioissa vain "lämpimiksi"?
Ei kumpikaan sanakirja kiistä sitä, että muinais(itä)skandinaavin lag < kantaskandinaavin *lagu on viime kädessä johdettu verbistä. Se on johdosopillinen selviö sanojen asujen perusteella. Bartlebyn voisi ymmärtää niin, että johdosmuodostusta uskalletaan rekonstruoida kantagermaaniin sen perusteella että munaisyläsaksasta löytyy rinnastettava deverbaalinen substantiivi. Etymonline on tässä suhteessa varovaisempi/niukempi tiedoiltaan, eli ei ota kantaa miten paljon vanhempi kuin kantaskandinaavi tämä deverbaalinen johdosmuodostus on.
Joka tapauksessa molemmat sanakirjat antavat lainalähteeksi viikinkien kielen (keskiaikainen englanti ei ole voinut lainata kantagermaanista yhtään mitään jo ajoituksellisista syistä). Samanikäinen tai hieman nuorempikin ruotsalaistyyppinen originaali sopii moitteettomasti sekä merkityksen, levikin että äännesubstituutioiden puolesta suomen sanan laki originaaliksi.
Ja originaali on kiistatta vanhempi kuin suomalaisen lainan ajoitus. Tämä on se olennainen ja suomen sanan etymologialle (ainoa) relevantti seikka, jota oli aluperin tarkoitus selventää lukijalle.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

Jouppe kirjoitti:
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:Etymonline mainitsee täsmälleen saman substantiivin O.N. *lagu "law," collective pl. of lag. Mutta se mainitsee proto-germaanin rekonstruktiotasolla verbin *lagan, josta tämä nominatiivi on johdettu. Se, että tässä on kyse verbistä eikä substantiivista, pitäisi lukijan helposti nähdä annetusta merkityksestä "put, lay".
Paitsi, etten puhunut mitään sen enempää verbeistä kuin nomineistakaan, on huomattava, että sanaa ei ole voitu johtaa molemmista. Kummasta siis? Vai manitaanko sanoja IE-etymologioissa vain "lämpimiksi"?
Joka tapauksessa molemmat sanakirjat antavat lainalähteeksi viikinkien kielen (keskiaikainen englanti ei ole voinut lainata kantagermaanista yhtään mitään jo ajoituksellisista syistä). Samanikäinen tai hieman nuorempikin ruotsalaistyyppinen originaali sopii moitteettomasti sekä merkityksen, levikin että äännesubstituutioiden puolesta suomen sanan laki originaaliksi.
Ja originaali on kiistatta vanhempi kuin suomalaisen lainan ajoitus. Tämä on se olennainen ja suomen sanan etymologialle (ainoa) relevantti seikka, jota oli aluperin tarkoitus selventää lukijalle.
Ongelman ydin on juuri tuossa levikissä. Kun sana todella esiintyy merkitykseltään ja levikiltään puheenaolevana vain skandinaavissa ja toisaalta sekä suomessa että unkarissa, on ilmeistä - ellei kyseessä ole samanlainen "aikahyppy" kuin sanan "sata" kohdalla - että lainasuunta on SU > IE (germ., oik. skand.) Keskeistä onkin, että tiedetään, että tämä SU laina on korvannut aiemman käytössä olleen sanan. Termin vaihtaminen vain huvin vuoksi ei ole perusteltua ja ainoa selitys onkin sen lainaaminen skandinaaviin - ja sittemmin englantiin skandinaavisena vaikutuksena. Myös äänteellisesti lainasuhde SU > IE (germ., oik. skand.) on oikea, IE > SU taas ei. Miksi sananlopuinen /u/, joka IMS:ssäkin on, olisi substituoitu yhtään millään?
Viimeksi muokannut Jouko Heyno, 18.05.08 14:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jaakko Hakkinen
Viestit: 687
Liittynyt: 18.09.06 17:09
Viesti: Kotisivu

Jouko Heyno kirjoitti:
Jaakko Häkkinen kirjoitti: Lisäksi mainitsemasi "satisfactory" ei suinkaan liity l':n olemassaoloon kantakielessä, vaan Sammallahti kirjoittaa sivulla 491 näin:
"The case of the proposed *l' is rather similar. There is only one satisfactory etymology: PU *lupså 'moisture' is not found in the Ugric nor in the Permic languages, but by Proto-Finno-Volgaic it was probably changed to *l'üpšä, with secondary *l' and *š."

Joko a) Sammallahti tarkoittaa nimen omaan /l'/ foneemia, jota kohta kirjassa käsitteee tai b) Sammallahti tarkoittaa, että SU-kielistä löytyy ylipäätään vain yksi "satisfactory" etymologia. Pätevänä englannin kielen opettajana kallistun vaihtoehto a:n puolelle.

Kumpikin tulkintasi on väärä, kuten jatkostani jo selvisi:
Jouko Heyno kirjoitti:
Jaakko Häkkinen kirjoitti:Suomeksi tämä merkitsee, että on vain yksi tyydyttävä etymologia, kantauralin *lupså (rekonstruoitu samojedin perusteella tällaiseksi). Sanalla ei ole vastineita ugrilais- eikä permiläiskielissä, mutta suomalais-volgalaiseen kantakieleen voidaan rekonstruoida vastine *l'üpšä, jossa *l' ja *š ovat sekundaarisia. Sekundaarinen merkitsee, että *l' ei palaudu varhaisempiin kantakieliin; saman näemme Sammallahden PU-rekonstruktiostakin: siinä on *l. Tämän jälkeen Sammallahti jatkaa, että mordvan l' voi olla sekundaarinen (jolloin edes suom.-volgalaisessa kantakielessä ei olisi ollut *l':ää).
- -
Eli: "satisfactory" ei suinkaan viittaa *l':n olemassaoloon U/SU-kantakielessä. Jälleen olet siis tulkinnut lukemasi kerrassaan käsittämättömän vääristyneesti.

No kerropa, mihin tuo "satisfactory" sitten viittaa. Odottelemme kaikki innolla.
Kirjoitin sen auki niin hyvin kuin osasin, mutta yritetäänpä vielä kerran:

Tarkastellessaan *l':n mahdollista olemassaoloa kantakielessä Sammallahti mainitsee tähän liittyvänä vain yhden tyydyttävän etymologian, U *lupså. Tyydyttävä etymologia merkitsee sitä, että sillä on äänteellisesti riittävän säännöllisiä vastineita riittävän monessa sukukielessä.

Kuitenkin tässä ainoassa *l':ään edes jotenkin liittyvässä tyydyttävässä etymologiassa *l':stä on jälki vain mordvassa, joten tähän kantauralin tavalliseen *l:ään palautuvaan sanaan on kehittynyt sekundaari *l' joko suomalais-volgalaisessa kantakielessä tai vasta mordvassa.

Etymologian tyydyttävyys ei siis mitenkään liity *l':n rekonstruoimisen tyydyttävyyteen. Yksi tyydyttävä etymologia, jossa *l' on joko sekundaari tai vieläkin sekundaarimpi, ei mitenkään voi todistaa *l':n kantauralilaisuudesta.

Onko tässä vielä jotain epäselvää?

Jouko Heyno kirjoitti:Kun tuossa teoksessa on lukuisia esimerkkejä vain yhdestä tapauksesta, niin kertonet, minkä kohdan olen ymmärtänyt väärin. Odottelemme kaikki innolla.
Jospa katsoisit esimerkiksi, onko mainitsemasi teoksen sanalistoissa muita esimerkkitapauksia samoista vastaavuuksiista. Eihän Sammallahtikaan esitä kaikkia tapauksia itse tekstissä vaan vasta sanalistassa.

Se nyt ei vain kertakaikkiaan ole mahdollista perustaa äännevastaavuutta yhteen ainoaan sanaan. Tämä on ihan vertailevan kielentutkimuksen peruslähtökohta. Edelleen sinun laki-rinnastuksesi on ainoa esitetty vaihtoehto *l':stä - edellähän näimme, ettei Sammallahdelta löydy tukea uralilaiselle *l':lle.

Jaakko Hakkinen
Viestit: 687
Liittynyt: 18.09.06 17:09
Viesti: Kotisivu

Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:Joka tapauksessa molemmat sanakirjat antavat lainalähteeksi viikinkien kielen (keskiaikainen englanti ei ole voinut lainata kantagermaanista yhtään mitään jo ajoituksellisista syistä). Samanikäinen tai hieman nuorempikin ruotsalaistyyppinen originaali sopii moitteettomasti sekä merkityksen, levikin että äännesubstituutioiden puolesta suomen sanan laki originaaliksi.
Ja originaali on kiistatta vanhempi kuin suomalaisen lainan ajoitus. Tämä on se olennainen ja suomen sanan etymologialle (ainoa) relevantti seikka, jota oli aluperin tarkoitus selventää lukijalle.

Ongelman ydin on juuri tuossa levikissä. Kun sana todella esiintyy merkitykseltään ja levikiltään puheenaolevana vain skandinaavissa ja toisaalta sekä suomessa että unkarissa, on ilmeistä - ellei kyseessä ole saman lainen "aikahyppy" kuin sanan "sata" kohdalla - että lainasuunta on SU > IE (germ., oik. skand.) Keskeistä onkin, että tiedetään, että tämä SU laina on korvannut aiemman käytössä olleen sanan. Termin vaihtaminen vain huvin vuoksi ei ole perusteltua ja ainoa selitys onkin sen lainaaminen skandinaaviin - ja sittemmin englantiin skandinaavisena vaikutuksena. Myös äänteellisesti lainasuhde SU > IE (germ., oik. skand.) on oikea, IE > SU taas ei. Miksi sananlopuinen /u/, joka IMS:ssäkin on, olisi substituoitu yhtään millään?
Mutta kun unkarin vastine ei ole vanha (ks. ed. viestini).
Voidaan siis verrata vain suomea ja skandinaavia.
Myöskään sata-sanassa ei tarvita mitään aikahyppyä.
Ei "tiedetä" että tämä SU laina olisi korvannut vanhan sanan skandinaavissa, koska sana ei ole SU.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

Jaakko Häkkinen kirjoitti:
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:Joka tapauksessa molemmat sanakirjat antavat lainalähteeksi viikinkien kielen (keskiaikainen englanti ei ole voinut lainata kantagermaanista yhtään mitään jo ajoituksellisista syistä). Samanikäinen tai hieman nuorempikin ruotsalaistyyppinen originaali sopii moitteettomasti sekä merkityksen, levikin että äännesubstituutioiden puolesta suomen sanan laki originaaliksi.
Ja originaali on kiistatta vanhempi kuin suomalaisen lainan ajoitus. Tämä on se olennainen ja suomen sanan etymologialle (ainoa) relevantti seikka, jota oli aluperin tarkoitus selventää lukijalle.

Ongelman ydin on juuri tuossa levikissä. Kun sana todella esiintyy merkitykseltään ja levikiltään puheenaolevana vain skandinaavissa ja toisaalta sekä suomessa että unkarissa, on ilmeistä - ellei kyseessä ole saman lainen "aikahyppy" kuin sanan "sata" kohdalla - että lainasuunta on SU > IE (germ., oik. skand.) Keskeistä onkin, että tiedetään, että tämä SU laina on korvannut aiemman käytössä olleen sanan. Termin vaihtaminen vain huvin vuoksi ei ole perusteltua ja ainoa selitys onkin sen lainaaminen skandinaaviin - ja sittemmin englantiin skandinaavisena vaikutuksena. Myös äänteellisesti lainasuhde SU > IE (germ., oik. skand.) on oikea, IE > SU taas ei. Miksi sananlopuinen /u/, joka IMS:ssäkin on, olisi substituoitu yhtään millään?
Mutta kun unkarin vastine ei ole vanha (ks. ed. viestini).
Voidaan siis verrata vain suomea ja skandinaavia.
Myöskään sata-sanassa ei tarvita mitään aikahyppyä.
Ei "tiedetä" että tämä SU laina olisi korvannut vanhan sanan skandinaavissa, koska sana ei ole SU.
Mutta kun unkarin vastine on vanha. (ks. aikaisemmat viestini ja ilmoittamani lähteet.) Voidaan siis verrata vain Joupen mainitsemaa (itä!!!)skandinaavia ja SU kantakieltä. Tiedetään nimen omaan, että tämä sana on korvannut alkuperäisen, omaperäisen sanan. On lapsellista väittää tätä tosiasiaa vastaan. Ja se, että sana on SU on äännelaillisesti selvää. Inttämisesi ei asiaa muuta. Myös sata-sanan aikahyppy on välttämätön, jos halutaan, että se olisi IE laina SU-kielissä; se on johdettavissa SU-kantakieleen, mutta laina olisi voinut tapahtua vasta arjalaiskielistä, jotka ovat syntyneet noin 2000 vuotta liian myöhään.

Jouppe
Viestit: 90
Liittynyt: 21.04.08 20:20
Paikkakunta: Ingå
Viesti: Kotisivu

Jouko Heyno kirjoitti:Voidaan siis verrata vain Joupen mainitsemaa (itä!!!)skandinaavia ja SU kantakieltä.
Eipäs nyt innostuta huutomerkkaamaan.
"-itä-" tarkentaa tuossa kontekstissa vain sen, että kyseessä on muoto jossa umlautia ei näy. Länsiskandinaavissa a:n tilalla oli syntynyt tai säilynyt pyöristetty keskivokaali. Tämäkin äännesuhde ennemmin puoltaa sanan korkeata ikää, länsi- ja itäskandinaavin säännönmukainen eroavaisuus kun edellyttää rekonstruoimista kantaskandinaavin (ennen v.800) asuun *lagu

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

Jaakko Häkkinen kirjoitti:
Jouko Heyno kirjoitti:
Jaakko Häkkinen kirjoitti: Lisäksi mainitsemasi "satisfactory" ei suinkaan liity l':n olemassaoloon kantakielessä, vaan Sammallahti kirjoittaa sivulla 491 näin:
"The case of the proposed *l' is rather similar. There is only one satisfactory etymology: PU *lupså 'moisture' is not found in the Ugric nor in the Permic languages, but by Proto-Finno-Volgaic it was probably changed to *l'üpšä, with secondary *l' and *š."
Joko a) Sammallahti tarkoittaa nimen omaan /l'/ foneemia, jota kohta kirjassa käsitteee tai b) Sammallahti tarkoittaa, että SU-kielistä löytyy ylipäätään vain yksi "satisfactory" etymologia. Pätevänä englannin kielen opettajana kallistun vaihtoehto a:n puolelle.
Kumpikin tulkintasi on väärä, kuten jatkostani jo selvisi:
Jatkostasi selvisi vain, ettet osaa englantia kovin hyvin - tai sitten Sammallahti ei osaa.
Jouko Heyno kirjoitti:
Jaakko Häkkinen kirjoitti:Suomeksi tämä merkitsee, että on vain yksi tyydyttävä etymologia, kantauralin *lupså (rekonstruoitu samojedin perusteella tällaiseksi). Sanalla ei ole vastineita ugrilais- eikä permiläiskielissä, mutta suomalais-volgalaiseen kantakieleen voidaan rekonstruoida vastine *l'üpšä, jossa *l' ja *š ovat sekundaarisia. Sekundaarinen merkitsee, että *l' ei palaudu varhaisempiin kantakieliin; saman näemme Sammallahden PU-rekonstruktiostakin: siinä on *l. Tämän jälkeen Sammallahti jatkaa, että mordvan l' voi olla sekundaarinen (jolloin edes suom.-volgalaisessa kantakielessä ei olisi ollut *l':ää).
- -
Eli: "satisfactory" ei suinkaan viittaa *l':n olemassaoloon U/SU-kantakielessä. Jälleen olet siis tulkinnut lukemasi kerrassaan käsittämättömän vääristyneesti.
No kerropa, mihin tuo "satisfactory" sitten viittaa. Odottelemme kaikki innolla.
Kirjoitin sen auki niin hyvin kuin osasin, mutta yritetäänpä vielä kerran:
Kuten jatkosta näkyy, et osannut kovinkaan hyvin: tulkitset Sammallahden tekstiin sellaista, mitä siinä ei ole.
Tarkastellessaan *l':n mahdollista olemassaoloa kantakielessä Sammallahti mainitsee tähän liittyvänä vain yhden tyydyttävän etymologian, U *lupså. Tyydyttävä etymologia merkitsee sitä, että sillä on äänteellisesti riittävän säännöllisiä vastineita riittävän monessa sukukielessä.
Mihin riittävän?
Kuitenkin tässä ainoassa *l':ään edes jotenkin liittyvässä tyydyttävässä etymologiassa *l':stä on jälki vain mordvassa, joten tähän kantauralin tavalliseen *l:ään palautuvaan sanaan on kehittynyt sekundaari *l' joko suomalais-volgalaisessa kantakielessä tai vasta mordvassa.
Väärin. Sammallahti titeaa tuosta sekundäärisyydestä (jälleen!): "probably". Mutta kuten olen jo moneen kertaan havainnut, nykyisin ei näytä olevan tapana lukea lähteitä, joihin viitataan. Suosittelen. Silloin sinäkin voit viitata siihen, mitä Sammallahti (tai vaikkapa Kalevi Wiik) kirjoittaa, ei siihen, mitä sinun mielestäsi he ovat "aikuisten oikeesti" tarkoittaneet.
Etymologian tyydyttävyys ei siis mitenkään liity *l':n rekonstruoimisen tyydyttävyyteen. Yksi tyydyttävä etymologia, jossa *l' on joko sekundaari tai vieläkin sekundaarimpi, ei mitenkään voi todistaa *l':n kantauralilaisuudesta.
Odotan edelleen että kerrot, mihin se "satisfactory" (sm: "tyydyttävä, riittävä, hyväksyttävä, pätevä" jne.) sitten viittaa tuossa kohdassa, jossa Sammallahti nimen omaan käsittelee SU kantakielen foneemia /l'/. Uskon, että odottavat edelleen muutkin. Jospa nyt tällä kertaa vastaisit siihen, mitä kysyn?
Onko tässä vielä jotain epäselvää?
Totta kai on, koska et vastannut kysymykseeni.
Jouko Heyno kirjoitti:Kun tuossa teoksessa on lukuisia esimerkkejä vain yhdestä tapauksesta, niin kertonet, minkä kohdan olen ymmärtänyt väärin. Odottelemme kaikki innolla.
Jospa katsoisit esimerkiksi, onko mainitsemasi teoksen sanalistoissa muita esimerkkitapauksia samoista vastaavuuksiista. Eihän Sammallahtikaan esitä kaikkia tapauksia itse tekstissä vaan vasta sanalistassa.
Et vastannut esittämääni kysymykseen tässäkään, joten tulkitsen, ettet osaa. Kyse on siis (taas) pelkästä inttämisestä.
Se nyt ei vain kertakaikkiaan ole mahdollista perustaa äännevastaavuutta yhteen ainoaan sanaan. Tämä on ihan vertailevan kielentutkimuksen peruslähtökohta. Edelleen sinun laki-rinnastuksesi on ainoa esitetty vaihtoehto *l':stä - edellähän näimme, ettei Sammallahdelta löydy tukea uralilaiselle *l':lle.
Ilmeisesti Sammallahti ei sitten tiedä, mitä itse kirjoittaa, mutta sinä tiedät, mitä hän tarkoittaa; Sammallahti käsittelee artikkelin kyseisessä kohdassa kantakielen /l'/ -foneemia ja toteaa, että hänellä on esittää siitä vain yksi "satisfactory" (sm.: "tyydyttävä, riittävä, pätevä, hyväksyttävä" jne.) etymologia, mutta sinä toteat, etteipä olekaan. Joopajoo. Sama tietysti koskee tuota viittaamaani teosta, jossa on lukuisia esimerkkejä vain yhdestä tapauksesta - eivät vain itse ilmeisesti hekään tiedä, että tarkoittivat teoksessaan muuta kuin mitä kirjoittivat.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

Jouppe kirjoitti:
Jouko Heyno kirjoitti:Voidaan siis verrata vain Joupen mainitsemaa (itä!!!)skandinaavia ja SU kantakieltä.
Eipäs nyt innostuta huutomerkkaamaan.
"-itä-" tarkentaa tuossa kontekstissa vain sen, että kyseessä on muoto jossa umlautia ei näy. Länsiskandinaavissa a:n tilalla oli syntynyt tai säilynyt pyöristetty keskivokaali. Tämäkin äännesuhde ennemmin puoltaa sanan korkeata ikää, länsi- ja itäskandinaavin säännönmukainen eroavaisuus kun edellyttää rekonstruoimista kantaskandinaavin (ennen v.800) asuun *lagu
Näin, ja miksi tuo (oletettu) /u/ olisi korvattu /i/:llä? Foneettista motivaatiota kun ei ole. (vrt. esim. "satu" jne.) Sen sijaan päinvastainen lainasuunta on odotuksenmukainen ja ajoituksellisesti kestävä. Kantagemaaniinkin (joka on varhaisin muoto, johon sana voidaan - toki puoliväkisin - johtaa, on ajalta n. 500 e.Kr., SU kantakieli, johon unkarin "jog" ja suomen "laki" voidaan siis johtaa, ajalta n. 4000 e.Kr. Juuri siksi olisi mukavaa nähdä sanan etymologinen kehitys merkitysmuutoksineen germaanissa.

Jouppe
Viestit: 90
Liittynyt: 21.04.08 20:20
Paikkakunta: Ingå
Viesti: Kotisivu

Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:
Jouko Heyno kirjoitti:Voidaan siis verrata vain Joupen mainitsemaa (itä!!!)skandinaavia ja SU kantakieltä.
Eipäs nyt innostuta huutomerkkaamaan.
"-itä-" tarkentaa tuossa kontekstissa vain sen, että kyseessä on muoto jossa umlautia ei näy. Länsiskandinaavissa a:n tilalla oli syntynyt tai säilynyt pyöristetty keskivokaali. Tämäkin äännesuhde ennemmin puoltaa sanan korkeata ikää, länsi- ja itäskandinaavin säännönmukainen eroavaisuus kun edellyttää rekonstruoimista kantaskandinaavin (ennen v.800) asuun *lagu
Näin, ja miksi tuo (oletettu) /u/ olisi korvattu /i/:llä? Foneettista motivaatiota kun ei ole. (vrt. esim. "satu" jne.) Sen sijaan päinvastainen lainasuunta on odotuksenmukainen ja ajoituksellisesti kestävä. Kantagemaaniinkin (joka on varhaisin muoto, johon sana voidaan - toki puoliväkisin - johtaa, on ajalta n. 500 e.Kr., SU kantakieli, johon unkarin "jog" ja suomen "laki" voidaan siis johtaa, ajalta n. 4000 e.Kr. Juuri siksi olisi mukavaa nähdä sanan etymologinen kehitys merkitysmuutoksineen germaanissa.
Laina on myöhempi kuin v.800 eikä tuota *-u -päätettä siksi enää ollut olemassa kun keskiaikainen varhaissuomi lainasi tuon sanan nuoren i-vartalon asuun.

Päinvastainen lainautamissuunta herättäisi joukon vaikeita kysymyksiä sekä ajoitusten että äänteiden suhteen:
- substituutio *k => *g (frikatiivi) olisi aivan mahdoton ellei originaalissa olisi näkynyt kantasuomen heikko aste, ja miksi olisi lainattu heikkoasteisena??.
- miten selität suomen palataalin päätevokaalin korvautumista takavokaalisella vartalolla ksk. sing. *laga- plur. *lagu-?
Viimeksi muokannut Jouppe, 18.05.08 22:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

Jouppe kirjoitti:Laina on myöhempi kuin v.800 eikä tuota *-u -päätettä siksi enää ollut olemassa kun keskiaikainen varhaissuomi lainasi tuon sanan nuoren i-vartalon asuun.
Skandinaaviskasta on (mm. islannissa) myös alkuperäinen, /i/ -loppuinen muoto. Siltä osin asia on selvä. Lainasuunta taas on nimen omaan päinvastainen, niin kuin jäljempää ilmenee:
Päinvastainen lainautamissuunta herättäisi joukon vaikeita kysymyksiä sekä ajoitusten että äänteiden suhteen:
Vaikeat kysymykset ovat ihan kivoja. Niihin pitää siis vastata. Mitä, jos vastaisit tuohon motivaatioon? Miksi "lakia" tarkoittava omaperäinen sana olisi korvattu toisella? Ja koska? Toki vanhoissa ruotsinkielisissä teksteissä tuo omaperäinen /ä:/kin on vielä käytössä.
- substituutio *k => *g (frikatiivi) olisi aivan mahdoton ellei originaalissa olisi näkynyt kantasuomen heikko aste, ja miksi olisi lainattu heikkoasteisena??.
Se ei toki ole mitenkään mahdoton, päin vastoin: IE soinnittomat klusiilit ovat (olleet) aspiroituja, mikä on tunnettua. Foneettisesti ilmiö on aivan selvä: aspiroitumaton SU klusiili on korvattu aspiroimattomalla soinnillisella. Sama ilmiö aiheuttaa edelleen ongelmia suomalaisten "tankeroenglannissa": "ai vant tu pii". "to be what?"
- miten selität suomen palataalin päätevokaalin koravutumista takavokaalisella vartalolla ksk. sing. *laga- plur. *lagu-?
En mitenkään. Tämäkin on selvää: Koska kyseessä on laina SU-kielestä, tuo rekonstruktio on virheellinen, se perustuu teoriaan, että kyseessä olisi omaperäinen sana. Sanan äännekehitys skandinaaviskassa on ollut säännönmukainen: "lagi" >> "lag" jne.

Jouppe
Viestit: 90
Liittynyt: 21.04.08 20:20
Paikkakunta: Ingå
Viesti: Kotisivu

Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti: Laina on myöhempi kuin v.800 eikä tuota *-u -päätettä siksi enää ollut olemassa kun keskiaikainen varhaissuomi lainasi tuon sanan nuoren i-vartalon asuun.
Skandinaaviskasta on (mm. islannissa) myös alkuperäinen, /i/ -loppuinen muoto. Siltä osin asia on selvä.

Mielenkiintoista! Missä voit sellaisen osoittaa??
Minä löydän islannin osalta vain mainintoja neutrin *-a -vartalon *-u -loppuisesta kollektiivimonikosta:
http://tinyurl.com/5rlpqx
http://runeberg.org/svetym/0481.html
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:Päinvastainen lainautamissuunta herättäisi joukon vaikeita kysymyksiä sekä ajoitusten että äänteiden suhteen:
Vaikeat kysymykset ovat ihan kivoja. Niihin pitää siis vastata. Mitä, jos vastaisit tuohon motivaatioon? Miksi "lakia" tarkoittava omaperäinen sana olisi korvattu toisella? Ja koska? Toki vanhoissa ruotsinkielisissä teksteissä tuo omaperäinen /ä:/kin on vielä käytössä.

Voitko pls osoittaa nuo vanhat ruotsinkieliset esiintymät? Jos kyseessä on muinaisruotsin pitkä /ä:/ niin esiintymät eivät voi rinnastua tähän sanaan. Muinaisruotsin pitkä /ä:/ edustaa pitkän a:>å: i-umlautin läpikäynnyttä foneemia.
Sanoja korvautuu jatkuvasti lainasanoilla kaikissa kieleissä. Motivaatio on yleensä sosiolingvistinen. Harvemmin tarve saada uusi sana johtuu sanan "puuttesta" omassa kielessä.
Ja mikäköhän on se sana jonka tämä lainasana olisi syrjäyttänyt? Ei kai se lukuisia oletuksia edellyttävä oma rekonstruktioidisi?
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti: - substituutio *k => *g (frikatiivi) olisi aivan mahdoton ellei originaalissa olisi näkynyt kantasuomen heikko aste, ja miksi olisi lainattu heikkoasteisena??.
Se ei toki ole mitenkään mahdoton, päin vastoin: IE soinnittomat klusiilit ovat (olleet) aspiroituja, mikä on tunnettua. Foneettisesti ilmiö on aivan selvä: aspiroitumaton SU klusiili on korvattu aspiroimattomalla soinnillisella. Sama ilmiö aiheuttaa edelleen ongelmia suomalaisten "tankeroenglannissa": "ai vant tu pii". "to be what?"
Grafeemin <g> edustama obstruentti ei siis ole ollut minkään sortinen "klusiili" tarkasteltavana olevana kautena vaan soinnillinen velaarifrikatiivi, kuten espanjan sanassa lago 'järvi'. Oletettu substituutio on kyllä erittäin epätodennäköinen eikä siis käy ollenkaan päinsä, ellet kykene osoittamaan sille parallelleja.
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:- miten selität suomen palataalin päätevokaalin koravutumista takavokaalisella vartalolla ksk. sing. *laga- plur. *lagu-?
En mitenkään. Tämäkin on selvää: Koska kyseessä on laina SU-kielestä, tuo rekonstruktio on virheellinen, se perustuu teoriaan, että kyseessä olisi omaperäinen sana. Sanan äännekehitys skandinaaviskassa on ollut säännönmukainen: "lagi" >> "lag" jne.
Ja miten selität länsiskandinaaviset muodot, joissa näkyy vanhemman *-u -päätteen umlautvaikutus?
Näkyypä muten muinaisenglannin skandinaavisessa lainassakin vielä olevan *-u päätteellä varustettuja asuja, eli laina näyttäisi
1) olevan tosi vanha, varhaista viikinkikautta
2) nimenomaan sulkevan pois i-vartaloisen originaalin sekin

Jouppe
Viestit: 90
Liittynyt: 21.04.08 20:20
Paikkakunta: Ingå
Viesti: Kotisivu

Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti: Tämä linkki vielä: http://runeberg.org/svetym/1267.html

Elof Hellquistin etymologisen sanakirjan sivulla on annettu Vetternille todella uskomaton etymologia, kun muistaa, että sana muodostaa Etelä-Ruotsissa kokonaisen toponymiryhmän. Sana yhdistettään IE-juureen, jossa olisi syntynyt äänteenmukaus (Umlaut/omljud). Selitys on kahdesta syystä kestämätön: 1) sille ei ole paralleeleja missään IE-kielessä (fryygistä epävarma tapaus) ja 2) äänteenmukaukselle ei ole syytä (vrt saksan a <> ä -Umlaut). Lisäksi Hellquist on mennyt niin sanotusti halpaan esittäessään ääänteenmukausta, joka olisi periaatteessa mahdollinen, jos kyseessä olisi "alkuperäinen" /ä/. Näin ei kuitenkaan ole, kuten vanhoista kartoista (mm.) voidaan todeta: Alkuperäinen muoto on Vettern, ei Vättern, joka on tullut käyttöön vasta 1800-luvun kirjoitusuudistuksen myötä. Samoissa vanhoissa kartoissa on kuitenkin myös ä:llisiä sanoja, joten ortografiasta ei voi olla kyse.

Kysehän ei ole umlautista vaan ablautista, eli etymologisesti aivan eri vokaali kuin mainitsemasi /ä/ (Hellqvist: "i avljudsförh. till vatten"). Mitään "äänteenmukausta" ei siis ole tarvetta olettaa.
Sanan kuuluminen indo-eurooppalaiseen staattiseen inflektioon on laajalti hyväksytty. Alan keskeisessä johdannossa, Beekes Robert S.P. 1995 Comparative Indo-European Linguistics - An introduction, tämä todetaan selvästi sivulla 188. Heetin edustus on tässä selvästi arkaismi. Tästä todella seuraa tuo e-edustus obliikkisijoissa. Hellqvist esittää linkissä edellä oleellisesti samaa ablautia kuin Beekes ja sen minkä Jaakkko Häkkinen on vääntänyt tällä palstalla ns. rautalangasta. 3-0.

Jaakko Hakkinen
Viestit: 687
Liittynyt: 18.09.06 17:09
Viesti: Kotisivu

Jouko Heyno kirjoitti:
Jaakko Häkkinen kirjoitti: Mutta kun unkarin vastine ei ole vanha (ks. ed. viestini).
Voidaan siis verrata vain suomea ja skandinaavia.
Myöskään sata-sanassa ei tarvita mitään aikahyppyä.
Ei "tiedetä" että tämä SU laina olisi korvannut vanhan sanan skandinaavissa, koska sana ei ole SU.

Mutta kun unkarin vastine on vanha. (ks. aikaisemmat viestini ja ilmoittamani lähteet.) Voidaan siis verrata vain Joupen mainitsemaa (itä!!!)skandinaavia ja SU kantakieltä. Tiedetään nimen omaan, että tämä sana on korvannut alkuperäisen, omaperäisen sanan. On lapsellista väittää tätä tosiasiaa vastaan. Ja se, että sana on SU on äännelaillisesti selvää. Inttämisesi ei asiaa muuta. Myös sata-sanan aikahyppy on välttämätön, jos halutaan, että se olisi IE laina SU-kielissä; se on johdettavissa SU-kantakieleen, mutta laina olisi voinut tapahtua vasta arjalaiskielistä, jotka ovat syntyneet noin 2000 vuotta liian myöhään.
Muille lukijoille lienee tässä vaiheessa selvää, että suomen ja unkarin sanoja ei voida palauttaa yhteiseen kantakieleen, koska äännevastaavuus ei ole säännöllinen.

Lähtökohtasi on nurinkurinen: miten muuten voitaisiin ajoittaa suomalais-ugrilainen kielivaihe kuin ottamalla huomioon siihen omaksutut lainasanakerrostumat (mm. arjalaiset)? Ei ole mitään järkeä väittää jotain kieltä paljon vanhemmaksi kuin jotain toista, mikäli kielestä toiseen on lainattu sanoja. Tällöinhän kielet ovat saman ikäisiä ja vanhoja ajoituksia on syytä tarkistaa.
Jouko Heyno kirjoitti:Ilmeisesti Sammallahti ei sitten tiedä, mitä itse kirjoittaa, mutta sinä tiedät, mitä hän tarkoittaa; Sammallahti käsittelee artikkelin kyseisessä kohdassa kantakielen /l'/ -foneemia ja toteaa, että hänellä on esittää siitä vain yksi "satisfactory" (sm.: "tyydyttävä, riittävä, pätevä, hyväksyttävä" jne.) etymologia, mutta sinä toteat, etteipä olekaan. Joopajoo.
Etkö ymmärrä, että tässä on kyseessä kaksi eri asiaa? 1. Se yksi tyydyttävä etymologia on U *lupsa, mutta 2. *l':n osalta se on kaikkea muuta kuin tyydyttävä, koska *l' on joko suomalais-volgalainen tai vasta mordvalainen uudennos; muualla tavataan vain tavallinen l.

Jos sinusta sellainen kantauralin sana, joka rekonstruoidaan asuun *lupså tavallisella *l:llä, voisi jotenkin todistaa alkuperäisen liudentuneen *l':n puolesta, olet yksin näkemyksesi kanssa. Minä en jaksa toistaa samaa asiaa enää useampaan kertaan.

Avatar
Jouko Heyno
Viestit: 842
Liittynyt: 30.11.05 10:26

Jouppe kirjoitti:
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti: Laina on myöhempi kuin v.800 eikä tuota *-u -päätettä siksi enää ollut olemassa kun keskiaikainen varhaissuomi lainasi tuon sanan nuoren i-vartalon asuun.
Skandinaaviskasta on (mm. islannissa) myös alkuperäinen, /i/ -loppuinen muoto. Siltä osin asia on selvä.

Mielenkiintoista! Missä voit sellaisen osoittaa??
Minä löydän islannin osalta vain mainintoja neutrin *-a -vartalon *-u -loppuisesta kollektiivimonikosta:
http://tinyurl.com/5rlpqx
http://runeberg.org/svetym/0481.html
Jotta moisen "löytäisi", pitäsi vähän perehtyä islantiin ja germaanikieliin yleensä; -i on datiivin pääte, joten se löytyy ihan jokaisesta sanasta. Kun sana on lainattu, se on virheellisesti analysoitu datiivimuodoksi, ja sovitettu oman kielen järjestelmään. Tämä ei ole mitenkään tavatonta tai poikkeuksellista. Pitää vain ajatella suomeen lainautuneita "fakta", media, "muffinssi" "pinssi" jne. sanoja.
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:Päinvastainen lainautamissuunta herättäisi joukon vaikeita kysymyksiä sekä ajoitusten että äänteiden suhteen:
Vaikeat kysymykset ovat ihan kivoja. Niihin pitää siis vastata. Mitä, jos vastaisit tuohon motivaatioon? Miksi "lakia" tarkoittava omaperäinen sana olisi korvattu toisella? Ja koska? Toki vanhoissa ruotsinkielisissä teksteissä tuo omaperäinen /ä:/kin on vielä käytössä.
Voitko pls osoittaa nuo vanhat ruotsinkieliset esiintymät? Jos kyseessä on muinaisruotsin pitkä /ä:/ niin esiintymät eivät voi rinnastua tähän sanaan. Muinaisruotsin pitkä /ä:/ edustaa pitkän a:>å: i-umlautin läpikäynnyttä foneemia.
Se ei tässä tapauksessa ole korvautunut tietenkään yhtään millään, koska koko sana on jäänyt pois käytöstä. Germaaninen sana "laki" on siis ollut "æ" (nyt löysin oikean merkin).
Sanoja korvautuu jatkuvasti lainasanoilla kaikissa kieleissä. Motivaatio on yleensä sosiolingvistinen. Harvemmin tarve saada uusi sana johtuu sanan "puuttesta" omassa kielessä.
Juuri näin. Miksi siis omakielinen sana olisi skandinaaviskassa korvattu toisella omakielisellä? Tätähän tuossa edellä kysyinkin, vastausta saamatta.

Ja mikäköhän on se sana jonka tämä lainasana olisi syrjäyttänyt? Ei kai se lukuisia oletuksia edellyttävä oma rekonstruktioidisi?
Korvattu ja siis pois jääänyt sana on juuri tuo "æ" - joka siis pitkä vokaali. "Lukuisia" oletuksia esittämäni ei edellytä, ja kaikki etymologiat ovat tietysti vain oletuksia - toiset heikommin, toiset paremmin perusteltuja. Omani kuulu jälkimmäisiin.
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti: - substituutio *k => *g (frikatiivi) olisi aivan mahdoton ellei originaalissa olisi näkynyt kantasuomen heikko aste, ja miksi olisi lainattu heikkoasteisena??.
Se ei toki ole mitenkään mahdoton, päin vastoin: IE soinnittomat klusiilit ovat (olleet) aspiroituja, mikä on tunnettua. Foneettisesti ilmiö on aivan selvä: aspiroitumaton SU klusiili on korvattu aspiroimattomalla soinnillisella. Sama ilmiö aiheuttaa edelleen ongelmia suomalaisten "tankeroenglannissa": "ai vant tu pii". "to be what?"
Grafeemin <g> edustama obstruentti ei siis ole ollut minkään sortinen "klusiili" tarkasteltavana olevana kautena vaan soinnillinen velaarifrikatiivi, kuten espanjan sanassa lago 'järvi'. Oletettu substituutio on kyllä erittäin epätodennäköinen eikä siis käy ollenkaan päinsä, ellet kykene osoittamaan sille parallelleja.
Tässä nyt ilmeinen väärinkäsitys: <g> nimen omaan on soinnillinen klusiili, <gh> taas manitsemasi frikatiivi. Ero on suuri ja tärkeä. Espanja sinänsä on - vaikka asiaan kuulumaton - hyvä esimerkki; "lago" sanan alkumuoto on tietysti latinan "lacus", jossa (samoin) soinniton klusiili. Mitään "epätodennäköistä" tilanteessa toki ei ole, kuten olen edellä be/pi -esimerkillä osoittanut.
Jouko Heyno kirjoitti:
Jouppe kirjoitti:- miten selität suomen palataalin päätevokaalin koravutumista takavokaalisella vartalolla ksk. sing. *laga- plur. *lagu-?
En mitenkään. Tämäkin on selvää: Koska kyseessä on laina SU-kielestä, tuo rekonstruktio on virheellinen, se perustuu teoriaan, että kyseessä olisi omaperäinen sana. Sanan äännekehitys skandinaaviskassa on ollut säännönmukainen: "lagi" >> "lag" jne.
Ja miten selität länsiskandinaaviset muodot, joissa näkyy vanhemman *-u -päätteen umlautvaikutus?
Näkyypä muten muinaisenglannin skandinaavisessa lainassakin vielä olevan *-u päätteellä varustettuja asuja, eli laina näyttäisi
1) olevan tosi vanha, varhaista viikinkikautta
2) nimenomaan sulkevan pois i-vartaloisen originaalin sekin
Katso edellä.

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”