Väitös: Asutus ja maankäyttö Lapissa 1500-1900

[Tapio Onnela]

Väittelijä: Filosofian maisteri Matti Enbuske
Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta, Suomen ja Skandinavian historia
Oppiaine: Suomen ja Skandinavian historia
Väitöstilaisuus: 14.6.2008 klo 12
Aihe:
Vanhan Lapin valtamailla. Asutus ja maankäyttö historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun

Tutkimuksessa on selvitetty pitkän aikavälin asutushistoriaa, maiden ja vesien käyttöä sekä rajojen, hallinnon ja lakien, elinkeinojen sekä verotuksen vaikutusta historiallisen Kemin Lapin ja Enontekiön alueella. Tarkastelu liittyy osittain nykyaikana kiistaa synnyttäneeseen Lapin maaoikeuskysymykseen ja siinä yhteydessä esitettyjen historiantulkintojen luotettavuuteen. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että historiantutkimuksessa ja varsinkin oikeushistoriallisessa tutkimuksessa esitetyt Lapin menneisyyden tulkinnat ovat olleet monelta osin harhaanjohtavia ja suorastaan myyttisiä. Siksi myös useille historiallisen kehityksen pohjalta tehdyille nykyajan oikeudellisille tulkinnoille ei ole perusteita.

Valtio eli vanhastaan kruunu ei riistänyt Lappia asuttaneelta alkuperäisväestöltä maitaan, joita kutsuttiin 1600-luvulta 1700-luvun puoliväliin saakka veromaiksi, vaan ne säilyivät vanhojen sukujen hallinnassa. Sukujen lapinveromaat muuntuivat 1700- ja 1800-luvun kuluessa luontevasti tilajärjestelmään. Lapin perinteinen maankäyttö jatkui uudistilajärjestelmässä ja asukkaiden vanhat etuoikeudet tilallisilla. Myöskään Lapin asukkaiden elinkeinojen harjoittamista ei rajoitettu, vaan niitä pyrittiin tukemaan ja monipuolistamaan. Mitään yksinomaan lappalaisille määriteltyjä elinkeinoja ei ole ollut historiassa.

Väitöstutkimuksen perusteella voidaan todeta yksiselitteisesti, että historialliset lapinkylät eivät omistaneet kollektiivisena kiinteistöoikeudellisena yksikkönä koko kylän maita, vaan kylän jäsenet hallitsivat yksityisinä omia perinteisiä maitaan. Verotushistoria ei anna edellytyksiä tulkita lapinveroa lappalaisten maanomistuksen osoittajaksi eikä varsinkaan kollektiivisena omistusoikeuden jatkumona nykysaamelaisiin, toisin kuin oikeushistoriallisissa selvityksissä on haluttu osoittaa.

Historiallisen kehityksen kannalta ei ole ollut merkitystä, ovatko yksityisten maat olleet kruunun- vai perintöluontoisia, joskin viimeistään 1680-luvulla valtiovalta määritteli ne kruununluontoisiksi. Myös lapinkylien sisällä olleet ei-kenenkään maat eli yleismaat katsottiin johdonmukaisesti keskiajalta lähtien kruununmaaksi. Nykyajan Lapin maanomistuskysymyksessä kiistat kohdentuvat nimenomaan yleismaihin, jotka isossajaossa murrettiin kruunun liikamaaksi. Yleismaita eli nykyisin valtionmaita ei ole otettu historian kuluessa varsinaisesti pois keneltäkään.

Tutkimuksen mukaan saamelaiset ovat olleet kuten muutkin Pohjolan väestöryhmät läpi vuosituhantisen historian erilaisten väestö-, hallinto- ja elinkeinoprosessien osana. Suomen alueella ovat etniset väestöryhmät muotoutuneet vähitellen pitkän kehityskaaren aikana tänne saapuneista populaatioista. Näkemys lappalaisista primitiivisenä alkuväestönä on ollut 1700-luvun loppupuolelta vahvistuneen tieteellistämisen seurausta ja varsinkin kulttuurievolutionismin näkemyksiin perustunut.

Lapin asutushistoriassa ei tapahtunut 1900-luvun alkuun mennessä suomalaista kolonisaatiota eikä suomalainen asutusliike syrjäyttänyt vanhaa saamelaista asutuspohjaa. Vanha Lapin asuttajaväestö ei sulautunut suomalaisiin, vaan 1700-luvulta alkanut jatkuva, suotuisa asutuskehitys kumpusi historiallisten saamelaisten sisäisenä liikkeenä. Lappiin tuli hyvin vähän muualta talonpoikaisia asuttajia. Lapin historia ennen 1900-lukua ei ole ollut kolonialismin ja siirtomaavallan historiaa eikä Lapin kehitystä voida käsitellä eurooppalaisen siirtomaavallan pohjalta luotujen teorioiden avulla. Sellainen näkökulma johtaa väistämättä epähistoriallisiin tulkintoihin, jotka puolestaan luovat nykyaikana konfliktitilanteita Lapin väestön keskuudessa.