Suomi ei tälläkään saralla ole mikään poikkeus. Esimerkiksi saamelaisten luita on koottu mm. antropologista ja rotuopillista tutkimusta varten. Vuonna 2006 alkoi vajaa kaksivuotinen projekti, jossa pyrittiin hahmottamaan missä kaikissa Pohjoismaisissa museoissa ja yliopistoissa on saamelaisesineistöä, mukaanluettuna osteologinen aineisto. (Ks. Interreg IIIA-projektin loppuraportti (2008)) Projektin loppuraportissa kerrotaan Suomen tilanteesta seuraavaa:
Konkreettiset esineet toki auttavat sekä muistamisessa että tutkimuksessa, mutta onko ihminen kuoltuaan museoesine siinä missä hänen käyttämänsä tavaratkin? Ja ainakin minun mielestäni kuollut ihminen on kuollut ihminen, välittämättä siitä milloin hän on kuollut tai mikä hänen statuksensa yhteisössä on ollut. Toisaalta niinkuin moni muukin asia, ei tämänkään kohdalla ole helppo muodostaa vankkaa mielipidettä suuntaan tai toiseen. Mitä esimerkiksi olette mieltä siitä, että pitäisikö Puolan valtion antaa säveltäjä Frédéric Chopinin sydän tutkijoiden ronkittavaksi? Sydän säilöttiin alkoholiin säveltäjän kuoleman jälkeen vuonna 1849 ja siitä saakka se on köllötellyt koskemattomana Varsovalaisessa kirkossa. (Ks. Associated Press: Poland says no to DNA testing of Chopin's heart, 25.7.2008)Projektin loppuraportti, sivu 11 kirjoitti:Vuonna 1992 Aki Arponen suoritti Inarin vanhassa hautuumaasaaressa arkeologista inventointia metsähallitukselle. Raportin ilmestyessä tuli julki, että Helsingin yliopistolla oli olemassa pääasiassa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kerätyt anatomiset kokoelmat. Näiden kokoelmien osana oli myös Inarista, Utsjoelta ja Muoniosta kerättyä aineistoa. Saamelaisyhteisössä heräsi keskustelu, jonka tavoitteeksi tuli saada luut uudelleenhaudattaviksi. Tiedeyhteisö oli unohtanut anatomiset kokoelmat, sillä niiden hyödyntäminen tutkimuksissa oli hiipunut uusien tutkimusmenetelmien myötä.
Vuonna 1995 Helsingin yliopisto palautti 95 pääkalloa, jotka uudelleenhaudattiin Inarin vanhalle hautuumaasaarelle. Samassa yhteydessä kävi selväksi että koko kokoelma pitäisi inventoida ja luetteloida asianmukaisesti. Tehtävään nimitettiin arkeologeista, lääketieteen alojen edustajista sekä museoalan ja paleontologian erikoisasiantuntijoista koostuva luukomitea. Inventointi ja luettelointi aloitettiin saamelaiskokoelmista ja konsultointiapuna toimi Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio. Vuonna 2001 jäljellä oleva saamelaiskokoelma kuljetettiin Inariin, jossa ne sijoitettiin saamelaismuseo Siidaan. (Söderholm 2002: 3; 6-7). Kokoelmia hallinnoivat saamelaismuseo ja saamelaiskäräjät, mutta niillä ei ole oikeutta kokoelman uudelleenhautaukseen.
Menneisyyttä ei voi tutkia ilman jälkiä tutkittavasta ajankohdasta. Aina ne eivät voi olla kirjallisia, joten esineet ja jopa luut ja sydämet voivat kertoa meille jotain uutta. Mutta onko tuo tieto aina niin tärkeää, että kuollut ihminen muuttuu museoesineeksi? Itse en ainakaan osaa tuohon vastata, mitä mieltä te olette?