Akateeminen työttömyys

[amerika]

Jatkuvasti törmää tilastoissa, lehtiartikkeleissa sekä keskustelupalstoilla aiheeseen akateeminen työttömyys. Vihonviimeisenä uravalintana pidetään humanistisia tieteitä, kun humanistinhan voi löytää vain kortistosta tai pikaruokaketjun kassalta. Historia-aineet kuvastavat melko hyvin yleisesti humanistia aloja.

Koska akateeminen maailma herää todellisuuteen, että humanistiset tieteet ovat kokeneet inflaation? Työmarkkinoilla tällä alalla ei ole juurikaan nostetta. Kärjistäen voisi sanoa, että työhakemuksessa on rastittavana kolme kohtaa;kaupallinen koulutus, teknillinen koulutus ja joku muu. Kolmannen kohdan rastittaneet joutuvat armotta alimmaiseksi.

Epävarmoista tulevaisuudennäkymistä huolimatta historian opiskelijoita otetaan lähes entiseen tahtiin yliopistoihin. Historia-aineiden maistereita on valmistunut viime vuosina yli 200 vuodessa. Perus- ja lukio-opetuksessa oli historian opettajia vuonna 2005 vajaa 1300, päätoimisina tutkijoina ei varmasti toimi senkään vertaa. Koska tutkimusmäärärahat eivät ole kovassa kasvussa ja kouluja lyödään kasaan, ei työmarkkinoilla näy olevan edes valoa tunnelin päässä.

Yliopistot tietysti yrittävät saada maisterinsa mahdutettua akateemiseen työelämään tilastoja mustaamasta. Yksi harvoista historiajohteisista aloista, jolla työmarkkinat ovat vetäneet hyvin, on ollut arkistoala. Ennen arkistoalan korkeakoulututkinnon voi suorittaa vain kansallisarkistossa, eikä arkistoalan ammattilaisia valmistunut liikaa. Nyt yliopistot ovat huomanneet tämän valopilkun, ja kas, kolmessa-neljässä yliopistossa on alkanut tai alkamassa arkistoalan opetusta.

Pian kaikkia humaniseja ei kuitenkaan voida enää piilottaa, vaan on myönnettävä, että heitä on liikaa.

[Derkku]

Epävarmoista tulevaisuudennäkymistä huolimatta historian opiskelijoita otetaan lähes entiseen tahtiin yliopistoihin. Historia-aineiden maistereita on valmistunut viime vuosina yli 200 vuodessa. Perus- ja lukio-opetuksessa oli historian opettajia vuonna 2005 vajaa 1300, päätoimisina tutkijoina ei varmasti toimi senkään vertaa. Koska tutkimusmäärärahat eivät ole kovassa kasvussa ja kouluja lyödään kasaan, ei työmarkkinoilla näy olevan edes valoa tunnelin päässä.

Allekirjoitan tekstisi täysin, lisään vain linkin aiempaan keskusteluun jota käytiin samasta aiheesta:

viewtopic.php?p=3525&highlight=#3525

Mistä muuten sait lukeman historianopettajien kokonaismäärästä? Ko. lukeman perusteella, kun työelämässä historianopettaja lienee noin 30 vuotta, pyörisi vuosittainen uusien historianopettajien tarve jossain 50:n tietämillä. Tällä hetkellä aineenopettajakoulutukseen otetaan kai kaikissa yliopistoissa noin puolet uusista opiskelijoista, eli noin sata.

[Jyrki Ilva]

Jatkuvasti törmää tilastoissa, lehtiartikkeleissa sekä
keskustelupalstoilla aiheeseen akateeminen työttömyys. Vihonviimeisenä
uravalintana pidetään humanistisia tieteitä, kun humanistinhan voi löytää
vain kortistosta tai pikaruokaketjun kassalta. Historia-aineet kuvastavat
melko hyvin yleisesti humanistia aloja.

Humanistien työllistymisessä on toki paljonkin ongelmia, ja myös
koulutusmääristä olisi hyvä pystyä keskustelemaan. Mutta asia ei
toisaalta ole ihan noin yksioikoinen tai mustavalkoinen, eikä
julkisuudessa esitettyjä stereotypioitakaan kannata nielaista aivan
sellaisenaan.

Humanistinen/historia-alan koulutus on luonteeltaan (myös) yleissivis-
tävää, eikä sitä ole mielekästä typistää kouluun/arkistoon/museoon/
tutkijankammioon johtavaksi koulutusputkeksi. Suuri osa humanisteista
työllistyy kuitenkin aivan muihin paikkoihin, ja vaikka tähän saattaa
liittyä yksilötasolla vaikeita valintoja ja identiteettikriisejä, en osaa
pitää tätä suurena ongelmana, joiltakin osin jopa päinvastoin. Vaikka
kaikille ei löydy omaa museoamanuenssin paikkaa lähiseudun museosta,
tarjolla on muitakin vaihtoehtoja, jotka saattavat olla työn sisällön
osalta ihan yhtä mielekkäitä ja (jos on tuuria) myös huomattavasti
paremmin palkattuja.

Ongelmana tässä on tietysti se, että opiskelijoiden pitäisi itse pystyä
ottamaan vastuuta omasta tulevaisuudestaan ja sen edellyttämien
työelämävalmiuksien/sosiaalisten verkostojen hankkimisesta sen sijaan
että tarjolla olisi aina helppo väylä omaan valmiiseen työelämälokeroon.
En halua mitenkään vähätellä tähän liittyviä vaikeuksia, enkä haluaisi
kaataa vastuuta pelkästään opiskelijoille itselleen. Mutta oma aktiivisuus
ja käytännön taitojen hankkiminen esim. sivuaineopintojen kautta eivät
kuitenkaan ole haitaksi kenellekään.

Akateeminen opetus ei valitettavasti liiemmin helpota tilannetta, sillä
se korostaa usein liiaksi tutkijanuraan liittyviä valmiuksia, ja saattaa
muutenkin kangistaa näköaloja pelkästään "perinteisiin" historia-alan
työpaikkoihin. Akateemisilla opettajillakaan ei yleensä (useista eri
syistä johtuen) ole kovin suurta intoa ottaa vastuuta opiskelijoidensa
työllistymisestä.

Allekirjoitan tekstisi täysin, lisään vain linkin aiempaan keskusteluun
jota käytiin samasta aiheesta:

viewtopic.php?p=3525&highlight=#3525

Tässä vielä muutamia muitakin tätä aihepiiriä sivuavia ketjuja
vuosien varrelta:

Humanistikoulutus ja työelämä
viewtopic.php?t=780

Historiantutkimuksen rahoitus ja tulevaisuus
viewtopic.php?t=1466

Mihin humanisteja tarvitaan?
viewtopic.php?t=1253

Opiskelemaan historiaa vai kansatiedettä?
viewtopic.php?t=766

[amerika]

Opettajien lukumäärän löysin seuraavalta sivustolta:

http://www.oph.fi/info/tilastot/PDF_VER ... a_2005.pdf

Itsekin laskeskelin, että valmistuville historian opettajille ei vapaudu lähellekään tarpeeksi työpaikkoja. Käytännössä asia on varmasti ollut jo pitkään tiedossa, kun avoimiin paikkoihin on ollut kymmeniä päteviä hakijoita joka puolella Suomea.

[amerika]

On totta, ettei historia-alalta valmistuvan tulisi rajata työnhakuaan lähikunnan museoamanuenssin paikkaan, mutta nykytilanteessa joudutaan usein käyttämään melkoista mielikuvitusta, jotta työnkuvan ja koulutuksen väliltä löytää yhteyden.

Jos historiaa opiskelevien työmahdollisuudet ovat riippuvaisia yksinomaan monipuolisista ja kekseliäistä sivuainevalinnoista, niin onko historian opiskeleminen silloin vain turhaa tutkinnon täytettä, kun työpaikka aukeaa muun alan tiedoilla ja taidoilla?

Yliopistot ja muut korkeakoulut tahtovat myös usein sortua kaunistelemaan työnäkymiä. En muista usein lukeneeni oppiaineiden esittelyistä, että työllistyminen koulutusta vastaavaan työhön saattaa olla vaikeaa. Yleensä humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tiedekunta mainostavat, kuinka heiltä valmistutaan "johtaviin asiantuntijatehtäviin". Tämä kuulostaa varmasti abiturienteista erittäin hyvältä, mutta ei kuvaa todellisuutta kovinkaan hyvin.

[Tapio Onnela]

Humanistinen/historia-alan koulutus on luonteeltaan (myös) yleissivistävää, eikä sitä ole mielekästä typistää kouluun/arkistoon/museoon/
tutkijankammioon johtavaksi koulutusputkeksi.

Olen kyllä Jyrkin kanssa samoilla linjoilla. Yliopisto ei varsinkaan humanistis-yhteiskuntatieteellisellä alalla ole mikään ammattikoulu, jonka käytyään osaa jonkin selkeän rajatun ammatin, vaan se olisi ymmärrettävä laajemmin. Toki tuo historian opettajien koulutus on hiukan eri asia. Mutta pääosin on kyllä mahdotonta arvioida minkälaisia työelämän valmiuksia edellytetään esim 10 vuoden kuluttua. (ajatelkaapa vaikkapa Internetiä, miten suuri yllätys olikaan, että siitä tuli sellainen kun se nyt on) Laaja-alainen yleissivistävä kolutus on ehkä pidemmän päälle kuitenkin järkevämpää kuin jokaisen lyhyen tähtäimen koulutustarpeen perässä juokseminen.

[Derkku]

Opettajien lukumäärän löysin seuraavalta sivustolta:

http://www.oph.fi/info/tilastot/PDF_VER ... a_2005.pdf

Itsekin laskeskelin, että valmistuville historian opettajille ei vapaudu lähellekään tarpeeksi työpaikkoja. Käytännössä asia on varmasti ollut jo pitkään tiedossa, kun avoimiin paikkoihin on ollut kymmeniä päteviä hakijoita joka puolella Suomea.

Kiitos! Tosin huomioon täytyy ottaa että nykyään lähes mihin tahansa akateemisen koulutuksen paikkaan, lääkärin paikkoja kenties lukuun ottamatta, saattaa olla satakunta pätevää hakijaa. Tämä lienee jo osin tietojenkäsittelyn tuomaa vaikutusta. Toinen huomioonotettava seikka on, etteivät luvussa ole mukana ruotsinkieliset opettajat.

Vertailun vuoksi vuonna 2007 historianopettajakoulutuksen aloitti Helsingin yliopistossa 15 opiskelijaa ja aloituspaikkamäärät muilla suomenkielisillä historian laitoksilla lienevät samaa luokkaa (?) (OY, JoY, JY, TaY, TY).

Työelämässä hissanopettajat lienevät keskimäärin 25-30 vuotta (?)

[Jyrki Ilva]

Kiitos! Tosin huomioon täytyy ottaa että nykyään lähes
mihin tahansa akateemisen koulutuksen paikkaan, lääkärin paikkoja
kenties lukuun ottamatta, saattaa olla satakunta pätevää hakijaa.

Satakunta pätevää hakijaa saattaa olla tyypillinen määrä esim.
vakinaisten historian lehtorien virkojen kohdalla (alueelliset erot
lienevät kuitenkin suuria?), mutta tällaisia lukuja ei kannata yleistää
kaikkeen akateemiseen työnhakuun.

Oman työnantajani (tieteellinen kirjasto) rekrytointiprosesseissa
hakijoiden määrä on viime aikoina käsittääkseni vaihdellut muutamasta
hakijasta muutamaan kymmeneen hakijaan, sataan on päästy
aniharvoin. Eniten hakijoita on tyypillisesti tehtäviin, joissa on
pienimmät vaatimukset ja myös pienin palkka. Hakijat ovat usein
hyvinkin sekalaista porukkaa, ja joukossa saattaa olla jopa tohtoreita.
Vaativampien (ja paremmin palkattujen) asiantuntijatehtävien
kohdalla on sen sijaan välillä jouduttu jännittämään, tuleeko
päteviä hakijoita ollenkaan...

Tämä lienee jo osin tietojenkäsittelyn tuomaa vaikutusta.

Hmm, tämä ei ihan auennut. Tarkoitatko sitä, että tietotekniikan
ansiosta hakemuksia on helppo lähettää moneen eri paikkaan?

[ekyto]

Paljonko historiaa pääaineena opiskelleita on yrittäjinä, esimerkiksi kirjailijoina? Kyllä sitä varmasti muitakin liikeideoita voisi löytyä. Maataloudessa on moni löytänyt lisäansioita maatila- ja elämysmatkailusta. Voisihan joku historiaa opiskellut järjestää vaikka historiallisia elämysmatkoja, ja viedä vaikka ryhmiä historiallisille tapahtumapaikoille ajanhenkeen pukeutuneina ja järjestää paikalla ajan hengen mukaisen ruokailun. USA:ssa taitaa olla suosittua lavastaa uudelleen sisällissodan taisteluja. Suomessa en ole kuullut tällaisia tapahtumia järjestettävän.

[Annastiina Mäkilä]

Hei!

Pakko osallistua keskusteluun, jota toki näilläkin palstoilla on ennenkin käyty. Oma valmistumiseni alkaa pikkuhiljaa häämöttää taivaanrannassa ja viime vuodet olen koittanut seurata sekä tilastoja ja selvityksiä että yleensäkin keskustelua siitä, kuinka humanistisella alalla työllistytään. Harmittaa aivan suunnattomasti se, että humanistit nähdään aina hylkiöinä, koska heillä ei mukamas ole niitä taitoja, joita työelämässä edellytetään.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä nuo peräänkuulutetut työelämässä vaaditut taidot ehtii sitten siellä työelämässä oppimaan. Viime vuosien selvitysten mukaan työnantajat toivovat erityisesti esimerkiksi eri ATK-ohjelmien hallintaa ja projektijohtamistaitoja. Nämä ja monet muut taidot ovat opeteltavissa käytännön kautta ja aikamoisesti nopeampaa tahtia kuin se substanssiosaaminen, mitä yliopisto tarjoaa. Uuden ohjelman oppii hallitsemaan korkeintaan viikossa, projektijohtamiseen liittyen voi käydä pikakurssin tai opetella käytännössä, mutta tieteellinen ja kriittinen ajattelu, kokonaisuuksien hallinta, oman äidinkielen taito ynnä muu ovat asioita, joiden opetteluun meneekin jo vuosia. Eikä tietenkään sovi unohtaa, että jok'ikinen humanistisen koulutuksen käynyt tietää näiden taitojen lisäksi paljon myös omasta alastaan.

Ihmettelen vain sitä, että tulevaisuudessa, kun yhteiskuntamme muuttuu yhä enenevässä määrin tietoyhteiskunnaksi, niin kenen oletetaan tuottavan sen kaiken sisällön? Millä koulutuksella toimitaan tiedottajina, toimittajina jne.? Biologinko koulutuksella tai ehkä ydinfyysikon? Entä kuka kertoo yritykselle kuinka ihminen ja kieli toimii ja on menneisyydessä toiminut? Matemaatikko tai biotieteilijäkö? Kyllä se sitten kuitenkin taitaa olla humanisti, jonka perään kysellään kun vihdoin koulutuksen arvo ymmärretään.

Toki on varmasti humanistisellakin alalla pohdittavaa koulutetaanko jotain liikaa tai toimivatko kaikki laitokset ja oppiaineet mielekkäällä tavalla. Mutta niin on monella muullakin alalla - eikä sitä sovi näissä keskusteluissa unohtaa.

[Vetehinen]

Harmittaa aivan suunnattomasti se, että humanistit nähdään aina hylkiöinä, koska heillä ei mukamas ole niitä taitoja, joita työelämässä edellytetään.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä nuo peräänkuulutetut työelämässä vaaditut taidot ehtii sitten siellä työelämässä oppimaan. Viime vuosien selvitysten mukaan työnantajat toivovat erityisesti esimerkiksi eri ATK-ohjelmien hallintaa ja projektijohtamistaitoja. Nämä ja monet muut taidot ovat opeteltavissa käytännön kautta ja aikamoisesti nopeampaa tahtia kuin se substanssiosaaminen, mitä yliopisto tarjoaa. Uuden ohjelman oppii hallitsemaan korkeintaan viikossa, projektijohtamiseen liittyen voi käydä pikakurssin tai opetella käytännössä, mutta tieteellinen ja kriittinen ajattelu, kokonaisuuksien hallinta, oman äidinkielen taito ynnä muu ovat asioita, joiden opetteluun meneekin jo vuosia. Eikä tietenkään sovi unohtaa, että jok'ikinen humanistisen koulutuksen käynyt tietää näiden taitojen lisäksi paljon myös omasta alastaan.

En ole itse humanisti koulutukseltani. Ehkä juuri siksi tuossa kirjoituksessasi paistava ristiriita pistää silmään.

Sinua harmittaa, että humanisteilla ei uskota olevan (kuka ei usko?) työelämässä tarvittavia taitoja. Seuraavaksi teet luetteloa niistä taidoista, jotka humanisteilta puuttuvat, ja arvelet että juuri noiden taitojen oppiminen tapahtuu käden käänteessä.

Taidat unohtaa, että on paljon ihmisiä, jotka osaavat käyttää ohjelmia, osaavat johtaa projekteja tai omaavat ainakin teoreettisen tiedon projektin johtamisesta. Kuvittelet ettei tuo ole edes substanssiosaamista, joka menee pahasti metsään. Luulet että yritykset kaipaavat tieteellistä ja kriittistä ajattelua, joka on yhtä lailla metsässä. Yrityksissä harva palkkaa kriitikon alaisekseen tai tieteellisen näpertelijän. Sellaiset työt ovat tyypillisesti jossain muualla kuin yritysten normaalissa toiminnassa.

Sitten vielä tuosta kokonaisuuksien hallinnasta, jonka ilmeisesti lasket olevan humanistisesta tiedekunnasta valmistuneen ominaispiirre. Ei se ihan noin taida olla. Kokonaisuuksia voi oppia paremmin hallitsemaan kun ensin tajuaa mitä siihen kokonaisuuteen kuuluu, eikä vastavalmistunut humanisti tajua yritystoiminnasta juuri mitään valmistuttuaan, jos ainoa kokemus on kesätyöpaikka valtiolla ja teoreettinen osaaminen on saatu sanomalehdistä.

Mutta. Hätähän ei ole tämän näköinen. Kun sinä hyvin tunnistat taitoja, joita yrityksissä arvostetaan, niin hanki ihmeessä ainakin teoreettinen osaaminen niistä. Siltä pohjalta voit päästä opiskelemaan käytännössä miten projekteja johdetaan ja saat kokemusta ja ehkä muutaman vuoden kuluttua olet hyvä projektijohtaja. Neuvoni on valita jokin sivuaine, joka on epätavallinen (poikkitieteellinen), mutta jolla on näkyvissä kysyntää.

[Annastiina Mäkilä]

Sinua harmittaa, että humanisteilla ei uskota olevan (kuka ei usko?) työelämässä tarvittavia taitoja.

Pohjaan tuon väitteeni mm. Akavan Erityisalojen ja Helsingin työvoimatoimiston yhdessä tekemään vuonna 2007 valmistuneeseen selvitykseen "Humanistit työnantajien silmin" sekä sen esittelyyn Humanisti URA -tilaisuudessa vuonna 2007.

Seuraavaksi teet luetteloa niistä taidoista, jotka humanisteilta puuttuvat, ja arvelet että juuri noiden taitojen oppiminen tapahtuu käden käänteessä.

Taidat unohtaa, että on paljon ihmisiä, jotka osaavat käyttää ohjelmia, osaavat johtaa projekteja tai omaavat ainakin teoreettisen tiedon projektin johtamisesta. Kuvittelet ettei tuo ole edes substanssiosaamista, joka menee pahasti metsään.

Tarkoitan lähinnä sitä, että humanistinen koulutus tarjoaa sen pohjan, jonka päälle voi rakentaa omaa kiinnostavuuttaan työmarkkinoilla hankkimalla myös muita taitoja. Yliopisto voi auttaa noiden taitojen hankkimisessa, mutta ei se ole sen ensisijainen funktio. Käytännön taitoja on monen moisia ja tuleva työtehtävä määrittää mitä niistä lopulta tarvitaan, kunhan on jotain hajua esimerkiksi tietokoneista ja projektien läpiviennistä etukäteen.

Kuten sanottu, en itse ole vielä kovin vahvasti työelämässä mukana, joten voin toki olla näiden ajatuksieni kanssa väärässä. Haluaisin kuitenkin ajatella, että tuleva työnantajani arvostaisi nimenomaan yliopistolla vuosien työn tuloksena saamiani taitoja ja luottaisi minuun työntekijänä sen verran, että jos nyt en jotain yksittäistä taitoa osaa, voin sen opetella työn ohessa. Ja jos vaikkapa graafikkokoulutuksen käynyt osaa käyttää jotain tiettyä kuvankäsittelyohjelmaa, on se tietenkin substanssiosaamista. Mutta minä olen kuitenkin humanisti enkä graafikko, joten tuon tyyppiset ohjelmat tulevat mitä luultavammin olemaan vain apuvälineitä omaan työhöni. Eli minä käsitän substanssiosaamisen siksi, mikä on minun vahvuuteni ja suurin panokseni ja muut taidot, no, niiksi muiksi taidoiksi, joilla työni suoritan mahdollisimman hyvin.

[Vetehinen]

Toivottavasti standardihumanistin tutkinnolla löytyy työpaikka yrityksistä. Sitähän tässä ketjussa ihmetellään, etteivät yritykset palkkaa standardihumanisteja. Oma ehdotukseni on, että humanisti hankkii jotain sellaista osaamista (vaikka se olisi vain teoreettistakin aluksi), jota yritykset tarvitsevat.

Nykyään on helppo opiskella mitä vaan muistakin kuin oman yliopiston professorin laatimasta kurssilistasta. Kannattaa käyttää ilmaista opiskelumahdollisuutta hyväksi.

[rsalosen]

Hm, mielenkiintoisia väitteitä puolin ja toisin. Itse kuulun pessimistien joukkoon, vaikka olenkin työsuhteessa. Minulle läheinen ihminen (historia pääaine) on ollut aika kauan jo työtön ja sääliksi käy, suoraan sanoen. Tiedän senkin, että kun tästä taas tapahtuu muutoksia ja työpaikka menee alta, työllistyminen on vaikeaa itsellenikin.

Näkökulmani on aika raadollinen, sillä väitän, että usein ensimmäisen työpaikan saaminen on kiinni siitä millaiset verkostot (kaverit) on olemassa. Ja ensimmäinen työpaikka taitaa sanella vähän seuraaviakin. Sanoisin myös näin, että totta kai spesialisteja tarvitaan, mutta toisaalta niitä myös pelätään. Työyhteisöihin (ainakin julkisen sektorin puolella) otetaan usein töihin tyyppejä, joita ei koeta uhaksi. Sanoin tahallani työyhteisöt, koska saattaa olla niinkin, että virallisen esittelijän (johtajan) yli kävellään henkilökunnan (mielipidejohtajien) omalla ehdokkaalla. Uskon toki, että tarvitaan humanisteja joilla on esim. atk-osaamista, mutta joisssakin tapauksissa työyhteisö voi "laskelmoida" sen olevan kokonaisuuden etu, jos parasta osaajaa ei valitakaan. Tärkeämpää kuin osaaminen on se, että uuden tulokkaan uskotaan sopeutuvan työyhteisöön.

Joskus tuntuu, että parhaat mahdollisuudet tulla valituiksi on henkilöillä, jotka ovat hoitaneet esim. sijaisuuksia tai määräaikaisuuksia ja joista on huomattu, että he eivät asetu uhaksi työyhteisön vakiintuneille käytännöille. Totta kai tällaisten henkilöiden täytyy ylittää joku taso, ei tämä tarkoita että ihan huonoimmasta päästä hakijoita rekrytoitaisiin. Humanistien perinteiset vahvuudet kuten kielitaito tai kirjallinen ja suullinen ilmaisu eivät kuitenkaan välttämättä ole kovaa "valuuttaa" tämän päivän työmarkkinoilla. Perusosaamisen jälkeen taitavat eniten painaa sosiaaliset taidot eli kyky ja halu miellyttää oikeita ihmisiä.

No tämä taisi käsitellä enemmän työhön rekrytointia kuin akateemisista työttömyytta, mutta tällaisia kokemuksia minulla on noin 20 työssä olovuoden jälkeen. Totta kai tämä oli yhden ihmisen mutu-kokemuksia yhdestä organisaatiosta.

[btob]

Toivottavasti asiat tulevat muuttumaan siten, että yrityksiin palkataan enemmän humanisteja. Nykyään puhutaan paljon pinnallisesta monimuotoisuudesta, kuten siitä, että jossain porukassa on tulee olla mukana eri sukupuolten, ihonvärin ja muiden pinnallisten ominaisuuksien mukaan määriteltyjen ryhmien edustajia. Näille pitää olla kiintiöt. Mielestäni tarkeämpää olisi kuitenkin mielipiteiden ja taustojen monimuotoisuus. Siis se, että esim. firmassa projektissa olisi mukana humanisteja, koska näillä on yleensä omaperäisiä näkökulmia. Luulen, että tähän suuntaan mennään. Julkisella sektorilla vastaava muutos on sitten hitaampaa.

Koulutusta yliarvostetaan. Ihan kuin kaikille eri koulutusaloille olisi selvät ja hyvin määritellyt lokerot, jotka sisältävät ne ammatit mitkä ovat ok ja jotka eivät ajan saatossa muutu. Mielestäni ne tiedot ja taidot 6v maisterin urakasta saa, eivät ole kovin merkittäviä. Se, että on jostain kiinnostunut ja innostunut on tärkeämpää.