Suomalaisten historiantutkijoitten kritikoimisen heikkoudet

[Matti Lund]

Suomalaisten historiantutkijoitten toistensa kritikoimisen heikkoudet, kritiikinharjoittamisen suomalaiset sudenkuopat


Selailtuani käytyjä keskusteluja niin täällä kuin lehdistössäkin aloin mielestäni havaita otsikkoni osoittamia heikkouksia ennen muuta monilla arvostetuilla historiatutkijoillamme ja kokea, että on tarvetta paljastaa sellaisia keskustelua latistavia ja keskustelun tasoa laskevia piirteitä, jotka eivät mielestäni kuulu tiedemiesten väliseen keskusteluun, mutta ovat sinne pesiytyneet.

Itse asiassa petyin eräiden muuten arvostamieni tutkijoiden tapaan formuloida neulanpistojaan kritikoitavaa kohtaan. Se ei täysin horjuttanut minun arvostustani heitä kohtaan ammattimiehinä, mutta kyllä supisti huomattavasti sitä aluetta, jolla uskon heidän olevan hyviä. Ja uskoni heitä kohtaan alansa tietämyksen jaloina lahjoittajina kyllä jokseenkin meni.


On inhimillisesti hyvin ymmärrettävää, että tarkoittamiani piirteitä pesiytyy keskinäiseen kritiikkiin ja niitä täytyy sallia johonkin määrään asti keskustelun retoriikkaan kuuluvina, mutta suomalainen keskustelu näyttää tapahtuvan tieteenharjoittamisen tappioksi siten, että se ylläpitää jäykistyneitä kantoja uusien tutkimustulosten edessä ja lisäksi vallitseva retoriikka näyttää lipsuilevan liikaa älyllisesti epävalppaisiin uomiin.

Tällaiset piikit, joita vedetään omaan arvovaltaan luottaen, mutta jotka eivät kestä alkuunkaan osapuolista riippumattoman testin edessä, koska argumentointi ei ole riittävän huolellista, tulisi keskustelun valppaiden seuraajien ilmiantaa keskustelusta ja paljastaa nimenomaan niiden onttous.

Ongelmana ei ole lainkaan näiden tarkoittamieni piirteiden havainnoinnin vaikeus tutkijayhteisössä, vaan sen voimakas taipumus juoksuhautoihin ja rintamalinjoihin, antagonististen "tutkimuspuolueiden" ja antipaattisten tutkijakuppikuntien muodostumiseen siten, että lähes kaikilla kärkipään tutkijoillamme ovat koko ajan omat uraintressit uhkapelissä! Tästä taas nähdäkseni seuraa HIRVITTÄVÄ SITOUTUMISTAAKKA, keskusteluilmapiirin homehtuneisuus ja pelkuruus: tutkijäyhteisö on debatissa halvaantunut eikä kykene puuttumaan aivan epäoikeudenmukaiseen kritikoitavan kohteluun, koska se on niin fraktioitunut ja paras kuva epäoikeudenmukaisuudesta pyrkii niin usein olemaan vastustajalla, joka pelkää loukata rintamalinjoja ja vaarantaa siten urakehitystänsä (ja tämä sitoutumistaakka koskee myös urakehityksensä päässä olevia, jotka eivät vaikuta olevan sen vapaampia, vaan päinvastoin!).

Siksi minä vetoan sellaisiin edelläkuvatusta sitoutumistaakasta vapaisiin tutkijoihin, joihin uskon itsenikin kuuluvan siinä määrin kuin tämä vetoomus toivottavasti kuvastaa. Siis sellaisiin henkilöihin, joilla ei ole tämän suhteen pelonaiheita. Pitää tehdä selvä pesäero tieteenharjoitusta eteenpäinvievän ja kuppikuntia pönkittävän kritiikinharjoituksen välillä, edistämällä edellisen muodon harjoitusta ja paljastamalla armotta jälkimmäisen muodon harjoitusta siitä kiinnisaatujen henkilöiden asemasta täysin riippumatta.

Uskon, että niin toimimalla, motivoimme suomalaisia tiedemiehiä pyrkimään parempaan keskinäiseen keskustelutasoon ja huolellisempaan argumentointiin kommunikoinnissaan, jolloin tieteenharjoituskin edistyy paremmin. En vaadi ilmiön kitkemistä, koska se on utooppista, vaan nykyistä kärkkäämpää kontrollia, jotta se saadaan pysymään häiriötekijänä, joka ei uhkaa tukahduttaa tieteenharjoittamista, kuten nyt näyttää käyneen.


Toivon, että ne joihin vetosin, ovat tulleet omalla kohdallaan samanlaisiin johtopäätöksiin, ja että heillä on jokin tutkimusala riittävästi hallussaan, jotta he kykenisivät alan sisältä käsin tarvittaessa argumentoimaan ja paljastamaan tapauskohtaisesti väärien mielikuvien luomisen tutkimusalalla harjoitetusta kritiikistä.

En toivo tällä avauksella uuden kuppikuntien vastaisen kuppikunnan muodostamista, vaan sitä, että kukin toimisi omassa olossaan aikaisempaa valppaammin tämän ongelman edessä ja puuttuisi siihen entistä kärkkäämmin.


terveisin Matti Lund