Hannu kirjoitti:Minä pidän näistä yksinkertaisista ja johdonmukaisista selityksistä. Joskus tuntuu kuin nykyaikaisten kielitieteilijöiden koukeroinen johdanto mystillisiin alkukieliin menee usein jo alusta alkaen pieleen. Onkohan se kunnianhimokas sensaationhalu, joka saa nykyiset tutkijat unohtamaan talonpoikaisjärkensä ja sokeaksi sille, mikä juuri on nenän edessä?
Ihan hyvä provokatiivinen aiheavaus. Kielitiede on edistynyt sadassa vuodessa niin paljon, ettei satunnainen samannäköisyys enää riitä perusteeksi. Se "alkukielten mystillisyys" karisisi sinultakin, jos tutustuisit kielitieteen metodeihin - suosittelen esim. Tapani Lehtisen tuoretta ja pitkään kaivattua kirjaa
Kielen vuosituhannet. Suomen kielen kehitys kantauralista varhaissuomeen. (SKS 2007)
Ja mitä tulee pieleenmenoon jo alusta, niin moinen väite vaatisi kyllä konkreettisia esimerkkejä tuekseen. Talonpoikaisjärki päätyy usein ns. kansanetymologiaan, joka ei kestä todellisen kielitieteellisesti perustellun selityksen rinnalla:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansanetymologia
Hannu kirjoitti:Jalmari Jaakkola (1885-1964) esitti, että tavast-sana "voisi olla johdannainen muoto sanasta tavata ja merkitä tapailijaa eli henkilöä, joka usein tai säännöllisesti tapaa varsinkin vieraita. Tämä edellyttää vuorostaan, että on ollut vanhoja Tavast- alkuisia tapaamis-, liikenne- ja kauppapaikkoja, jotka ovat voineet antaa nimelle yleismerkityksen".
Muutama ongelma voidaan heti osoittaa:
- Suomen kielessä tai murteissa ei tunneta tuollaista tekijäjohdosta.
- Tavast-nimet ovat kielirajan lähellä ja ruotsalaisten antamia; nimien suomalainen vastine on aina jotain muuta kuin Tavast-alkuinen.
Semanttisesti selityksessä ei olisi vikaa - jos vain ruotsalaiset kutsuisivat hämäläisiä nimityksellä "tuttava" tai "tapaaja".