Molotov-Ribbentrop-sopimus 23.8.1939 70 vuotta -seminaari pidettiin Porthania II:ssa 27.8.2009
Seppo Hentilä lausui alkusanat. Hän kysyi, onko tasavuosikymmenestä toiseen toistuvassa muistelussa mieltä. Onko se vain toimittajien laiskuutta? Ei, kyseessä ovat tavalliselle ihmiselle tärkeät identiteetin rakennuspuut.
Hentilä kysyi kuka muistaa enää Münchenin sopimusta. Ilmeisesti sitä muistellaan suuremmin vain Venäjällä, jossa se on ”länsimaiden lepsuuden” symboli.
Süddeutsche Zeitungissa oli 23.9.2009 haastateltu historioitsijaa jonka nimi jäi minulle epäselväksi (Grötz? Kröpps?). Hän oli lausunut että asianomaisissa maissa muistellaan, samoin kohdemaissa. Saksassakin sopimuksen muistelu vaikeaa, koska siitä ”roistovaltion ryöstöretki alkoi”. Baltiassa ja Puolassa sopimus viitoitti kohtalon 50 vuodeksi. Puola voi sopimuksella kolauttaa molempia naapureitaan. Baltiassa kohde on vain Venäjä.
Suomessa sopimuksella ei ole samaa merkitystä, koska ”näytimme sopimukselle pitkää nenää”.
NL:ssa Korkein neuvosto tunnusti 1989 salaisen lisäpöytäkirjan olemassaolon ja tuomitsi sen. Mikä on Venäjän kanta nyt? kysyi Hentilä.
Kimmo Rentola puhui Stalinin ajattelusta 1939
Lähtötilanne: NL ja Saksa olivat ideologia arkkivihollisia, mutta kuitenkin solmivat sopimuksen.
Toukokuussa 1939 Stalin oli jo selvillä Hitlerin aikeista hyökätä Puolaan ja kiinnostuksesta taata NL:n puolueettomuus. Tiedustelutietojen lähteenä oli joku Ribbentropia lähellä oleva henkilö.
Münchenin sopimuksen jälkeen Stalin uskoi, ettei sotaa voi välttää, kyse oli vain siitä, millä kokoonpanolla sotaa käytäisiin. Stalin ei varsinaisesti toivonut sotaa.
Miksi neuvottelut länsivaltojen kanssa epäonnistuivat? 1) keskinäinen epäluulo: Stalin pelkäsi, että länsivallat vain pelaavat aikaa ja sopivat lopulta Saksan kanssa 2) Stalin uskoi, että länsi halusi NL:n vain rengikseen ja vieläpä ilmaiseksi – Stalin halusi palkkion riippumatta pikkuvaltioiden tahdosta.
Litvinovin syrjäyttäminen ulkoministerin paikalta ei johtunut siitä, että hän oli juutalainen, vaan siitä että hän tavoittelu sopimusta lännen kanssa ilman korvausta
Saksa pystyi tarjoamaan sen mitä länsi ei: etupiirin.
Ensimmäinen kosketus Saksan ja NL:n välillä tapahtui niin, että NL:n lähetystö Berliinissä sai nimettömän kirjeen, jossa todettiin seuraavaa: 1) NL:n pyrkimys saada takaisin Venäjän vuoden 1914 rajat on tarkoituksenmukaista 2) on sovittava demarkaatiolinjasta, jota NL:n ja Sakan armeijat eivät saa ylittää.
Tähän aikaan NL:n tiedustelupalvelun ohjeena oli, että sen palvelukseen ei oteta suomalaisia, saksalaisia. puolelaisia jne.
Stalinin yksi motiivi oli selvästi kylmä suurvaltapoliittinen laskelmointi.
Oliko muita tavoitteita, esim. maailmanvallankumous? Stalinin puhe toukokuussa 1939 on ilmeisesti väärennös, joskin pohjalla saattaa olla aitoa tietoa. Stalin ajatteli sodan ja vallankumouksen suhteesta mallinaan ensimmäinen maailmansota, joka oli johtanut bolsevikkivallankumoukseen.
Lähteenä Kominternin pääsihteerin Dimitrovin päiväkirja. Dimitrov oli Kominternin pääsihteeri.
Komintern oli harjoittanut fasismin vastaista linjaa 4 vuotta. Sopimuksen jälkeen Dimitrov tarvitsi uusia ohjeita.
Stalinin lausui 7.9.1939 että oli 2 kapitalististen maiden ryhmä: hyvä että taistelivat keskenään. Ei ollut enää järkeä jakaa kapitalistisia maita demokraattisiin ja fasistisiin.
Uuden linjan läpiajaminen oli vaikeaa niissä kommunistipuolueissa, joita ei voitu suoraan käskyttää.
Aatteellinen puoli säilyi, mutta muodossa jonka Stalin ilmaisi näin: Kansanrintama tarkoitti että orjien asemaa helpotetaan, mutta nyt oli tullut aika lakkauttaa orjuus. Siinä työssä Hitler saattoi tietämättään ja tarkoittamattaan auttaa sosialismin asiaa.
Uskoiko Stalin itse tähän? Ei voi vastata joko tai. Stalin ei ollut vain kumousmielinen mutta ei myöskään vain suurvaltapoliittinen.
Tässä vaiheessa Rentola kehui Robertsin kirjaa Stalin’s wars. Stalin ajoi sekä NL:n ”kansallista etua” että kumousta (tässä vaiheessa piti tätä varalla). Rentolan mukaan Roberts korostaa liikaa kansallista etua Stalinin motiivina ja esittää Stalinin liian fiksuna. Rentolan mielestä Stalinille oli ensisijasta voimapolitiikka (= suurvallan kansallinen etu), hänestä on väärin kutsua sitä reaalipolitiikaksi, koska Stalin ei hänestä ollut kovin todellisuudentajuinen.
Stalin sanoi Dimitroville, että Puola oli fasistinen valtio, joten mitä harmia siitä on, jos sellainen valtio tuhotaan. Rentola huomauttaa, ettei Puola ollut valtiona yhtäkkiä muuttunut miksikään, vaan naapureiden suhde siihen oli muuttunut. Tuohon aikaan Stalin käytti nimitystä fasistinen vain Puolasta, mutta ei Saksasta.
Stalinin virhearvioista Rentola mainitsi ensiksi sen, että Stalin luuli Puolan kestävän pitempään. Jo 3. hyökkäyspäivänä Saksa kehotti ottamaan NL:oa ottamaan haltuunsa sovitut alueet. Stalin oli vastahakoinen toimimaan nopeasti, koska se olisi paljastanut salaisen lisäpöytäkirjan.
Rentola palasi taaksepäin ja kertoi, miten Englannin kommunistinen puolue ensin teki analyysin, että kyseessä oli imperialistinen sota joka muuttuisi vallankumoukselliseksi sodaksi. Samaa kirjoitti Kuusinen Poika Tuomiselle Tukholmaan. Mutta nämä teesit eivät saaneetkaan Stalinin hyväksyntää. 7.9. hän oli kyllä itsekin olettanut, mutta työtätekevien luottamus hallituksiinsa horjuu heti. Mutta hän peräytyi: kehitys tapahtuisikin asteettain. Mallina olivat Baltain maiden tukikohtasopimuset – tämä oli oikea tapa tuoda ne NL:n vaikutuspiiriin.
Saksan-suuntauksesta tuli yhä tiiviimpi. Ribbentrop tuli uudelleen Moskovaan ja NL lähti liikkeelle. Moskova kielsi fasismin vastaisen propagandaan – taistelu porvaristoa vastaan omassa maassa oli ensisijaista. Englanti ja Ranska olivat suurimpia syyllisiä sotaan. Molotov piti marraskuussa puheen: hitlerismi on ideologia, eikä ideologiaa voi tuhota sodalla, sotaa ei siis käydä hitlerismin tuhoamiseksi.
Oliko syynä Saksan sotavoima? Ei, vaan tulkittiin niin että Puola oli luhistunut koska se oli heikko. Saksan salamasodan voima tajuttiin vasta toukokuussa 1940.
Stalinin 2. virhearvio olikin se, että Stalin arvioi Saksan heikommaksi kuin länsivallat.
29.11. Dimitrov ennusti sodan kehittymistä näin: 1. vaihtoehto on pikainen rauha, mutta se edellyttäisi Saksalta myönnytyksiä, ja silloin Hitlerin asema horjuisi. 2. vaihtoehto on Saksan voitto länsivalloista – epätodennäköinen 3. vaihtoehto on että Saksan sisäiset ristiriidat johtavat fasismin vastustavien ryhmien nousuun Hitleriä vastaan, mutta Saksan viholliset käyttävät tätä hyväkseen jakaakseen Saksan. Johtopäätös: Saksan itsenäisyyttä uhkaavat pahiten katolilaiset ja demarit! – Taustalla I maailmansota, jolloin Saksa romahti.
Ohje Ranskan kommunistiselle puolueelle: päävastustaja ovat britit.
Stalinin 3. virhearvio: talvisota. Kumouskeskustelu joka ei vastannut todellisuutta heijastui Terijoen hallituksen asettamiseen. Ei ollut saatavissa tarpeellista määrää suomalaisia kommunisteja, apua kysyttiin USA:sta.
24.1.1940 Stalin puhui Bolshoi-teatterissa: maailmanvallankumous kehittyi eri aikaan eri maissa. Sosialismi ei voinut levitä muuten kuin puna-armeijan suojissa. Suomen suojeluskuntalaisia oli tapettu 60 000, loputkin oli tapettava. Heti tämän puheen jälkeen Stalin sai huonoja uutisia rintamalta, moitti viestintuojaa: päätökset piti tehdä perusfaktojen eikä olemattomien tunnelmien perusteella. Stalinin ajattelu kääntyi taas valtioiden voimasuhteisiin perustuvaksi.
Rentolalta kysyttiin, oliko Stalinilla aikeita laajentaa NL:oa ennen 1939. Hän vastasi: ehkä, mutta ei pannut paperille. 1939 kyllä kehui, mitä on saatu aikaan.
Martti Häikiö kysyi lähdetilanteesta. Rentola vastasi, että lähteitä on paljon avaamatta, erityisesti. ”presidentin arkisto”. Dimitrovin päiväkirja on hyvä lähde: oli paikalla ja merkitsi tuoreeltaan muistiin. Kuuli sellaista, mitä ei mainittu virallisissa papereissa.
Kysyttiin, milloin suomalaiset saivat tietää lisäpöytäkirjasta. USA:n Moskovan-lähetystö oli siitä heti selvillä. Tieto meni Rooseveltille ja Washingtonissa suomalaisille, mutta ei uskottu. Noin viikossa tieto kuitenkin oli.