Suomen historian pro gradu
Historian ja etnologian laitos
Jyväskylän yliopisto
Huhtikuu 2006
Tiivistelmä – Abstract
Työssä tarkastellaan sukupuolen ja kansallisuuden rakentumista Mika Waltarin julkaistuissa teksteissä 1925–1930. Nuori Waltari havainnoi maailmaa ja kirjoitti omasta lähtökohdastaan käsin,
keskiluokkaisena, suomalaisena miehenä.
Waltari nousi ja nostettiin esiin kaupungin ja modernin elämän kirjailijana. Waltarin teksteissä
onkin pyrkimys kaupungin ja modernin ongelmien ratkaisuun. Uuden ajan haasteiden ratkaisutapana Waltarilla ei ollut Suomessa yleinen maaseudun korostaminen, vaan terveellisempi kaupunkielämä.
Henkilökohtaisesti tähän liittyy asepalveluksen käyminen, joka teksteissä esiintyy ruumiillisesti
parantavana ja miesten luokkarajat ylittävään yhteisöön tuovana.
Waltarin suomalaisuuden määrittelyssä nousi esiin kansan nuoruus ja elinvoimaisuus, joka
takasi sille tulevaisuuden paremmin kuin vanhoille Euroopan kulttuureille. Väkivaltaisuus, alkoholinkäyttö määrittyivät suomalaisuuden piirteiksi, vaikka ne teksteissä aina esiintyivätkin vain miesten kohdalla.
Teksteissä sisällissota esiintyy suomalaisten sisäisenä tragediana. Teksteissä kapina esiintyy
yleisesti myönteisenä liittyen taiteilijuuteen sisältyvään porvarillisen arvomaailman vastustamiseen ja sisällissodankin kapina nousee esiin yrityksenä rakentaa parempaa maailmaa. Toisaalta
kirjoitusajankohdan suojeluskuntatoiminta saa tukea.
Idän kuvauksessa Waltarin teksteissä vaikuttavat eurooppalaiset käsitykset idän ja lännen
vastakkaisuudesta. Tulenkantajien idän ihailuun liittyen Waltarin teksteissä nousee esiin itä aistillisena, länsimaiden järkiperäisyyteen verrattuna. Myös Venäjä esiintyy itämaana, jonka kohdalla erottuu jako bolshevismiin ja venäläiseen kulttuuriin. Ulkomaan matkoihin liittyvät tekstit mahdollistivat Waltarille stereotyyppisten käsitysten testausta. Teksteissä voi paikoitellen olettaa stereotyyppisten käsitysten ohjanneen asioiden kokemista.
Waltarin teksteissä esiintyy sekä ensimmäiseen maailmansotaan liittyvä miehen kriisi, että
modernin ajan tuoman uuden naisen haasteet mieskirjailijalle. Kirjailija nousee aktiivisesti esiin
tarinoidensa minäkertojana, joka kasvaa sivustakatsojasta aktiiviseksi toimijaksi. Waltarin tekstien
naiskuvassa, silloinkin kun hän kuvaa modernia naista, taustalla ovat vuosisadanvaihteen
populaarinjulkisuuden naiskuvat. Miesten ja naisten suhteiden ongelmat ratkeavat uuden sukupolven myötä, jossa naisen suhde mieheen on toverillinen. Myönteisesti kuvatut tytöt harrastavat samoja nykyaikaisia asioita kuin pojatkin. Vuosikymmenen loppuun mennessä henkilökohtainen rakkaus ja seksuaalisuuden luonnollisuus nousevat seksuaalimoraalissa merkittävimmiksi asioiksi.
PDF-tiedosto: http://thesis.jyu.fi/06/URN_NBN_fi_jyu-2006205.pdf