Halutaanko suomenruotsalainen menneisyytemme häivyttää?

[Klaus Lindgren]

Vetehiselle täytyy nyt kommentoida tiiviimmin.

Ensinnäkin, en ole muuttanut kantani sen suhteen, oppivatko säätyläiset sitä suomea palvelusväen vai "kansan" keskuudessa eläessään, minkä olisi luullut edellisestä kommentistani tulleen jo ilmi. Sitä samaa kansaa ne olivat niin palkolliset, alustalaiset kuin muukin kylän ja pitäjän väki. Se, että liperiläinen pappisperhe olisi keskuudessaan puhunut suomea, kuulostaa todellakin yllättävältä. Sitä on toki sattunut, että varsinkin syrjäseuduilla – siis pikemminkin Nurmeksessa kuin LIperissä – pappisperheiden puhe on aika ajoin tosiaan ollut ainakin osittain suomenkielistä, mutta kyllä, tosiasiaksi jää, että se papisto oli ruotsinkielistä ja myös itseään piti ruotsinkielisenä. Toisekseen täytynee tarkentaa sen verran, että kyllä, jotkut pappit olivat tosiaankin suomenkielisten rahvaanperheiden lapisa, jotka opettelivat ruotsia vasta koulussa. Useimmat taas eivät olleet, vaan olivat pappien, virkamiesten ja kartanonomistajien ruotsinkielisiä lapsia.

Mitä taas siihen tulee, miten määrittelen ruotsinkielisen, tässäpä tätä: puhuttaessa 1700-luvun ja 1800-luvun säätyläistöstä, ruotsinkielinen oli ihminen joka ensinnäkin käytti ruotsia kotikielenään ja seurustelukielenään vertaistensa kanssa, kävi kirjeenvaihtonsa perheensä ja ystäviensä kanssa ruotsiksi ja joka myös piti itseään ruotsinkielisenä sekä jota muut pitivät ruotsinkielisenä. Jos siis henkilö hoiti virkatehtäviinsä kuulunutta kirjeenvaihoa ruotsiksi tai aivan samoin virkatehtäviin kuulunutta saarnaustointa suomeksi, ei se kerro mitään hänen omasta kielestään, sillä hän ei voinut itse päättää, kummalla kielellä hän niitä asiakirjoja kirjoitti tai saarnoja piti. Piispa Sorolaisesta en osaa sanoa sen enempää, mutta tiedänpä vain sen, että vielä 1600-luvulla suomalaisen säätyläistön keskuudessa käytettiin huomattavan paljon enemmän suomea kuin seuraavana vuosisatana ja sitäkin seuraavana vuosisatana.

Haluaisin nyt tietää, mihin Vetehisen väite papiston suomenkielisyydestä oikein perustuu? Mitkä ovat ne lähteet tai tutkimukset, joiden perusteella Vetehinen kiistää aikaisemman tutkimuksen, aikalaismuistelmien ja jopa tuon ajan lähteistön muodostaman vakiintuneen kuvan? (Mainittakon, että vähänkin vanhemmasta tutkimuksesta huomattava osa on vakaumuksellisten fennomaanien kirjoittamaa). Miten Vetehinen nyt itse määrittelee "suomalaisen" ja "ruotsalaisen". Olisi vihdoin mukava kuulla...

[Vetehinen]

Mitä taas siihen tulee, miten määrittelen ruotsinkielisen, tässäpä tätä: puhuttaessa 1700-luvun ja 1800-luvun säätyläistöstä, ruotsinkielinen oli ihminen joka ensinnäkin käytti ruotsia kotikielenään ja seurustelukielenään vertaistensa kanssa, kävi kirjeenvaihtonsa perheensä ja ystäviensä kanssa ruotsiksi ja joka myös piti itseään ruotsinkielisenä sekä jota muut pitivät ruotsinkielisenä. Jos siis henkilö hoiti virkatehtäviinsä kuulunutta kirjeenvaihoa ruotsiksi tai aivan samoin virkatehtäviin kuulunutta saarnaustointa suomeksi, ei se kerro mitään hänen omasta kielestään, sillä hän ei voinut itse päättää, kummalla kielellä hän niitä asiakirjoja kirjoitti tai saarnoja piti.

Oikein mielenkiintoinen ja erikoinenkin määritelmä ruotsinkielisistä.

Käytännöstä määritelmäsi tarkoittaa, ettei missään virassa voinut olla suomalaista, koska viranhaltijan oli kirjoitettava ja puhuttava ruotsia, joka teki hänestä ruotsinkielisen - automaattisesti.

Miten sinä Klaus tiedät, että enemmistö papeista käytti kotikielenään ruotsia,seurusteli vertaistensa kanssa ruotsiksi, kirjoitti kirjeet ruotsiksi - ja on siitä syystä ruotsinkielinen, mutta saarnasi suomeksi, hoiti pitäjänhallinnon suomeksi jne?

Vihjasit matrikkeleihin ja tutkimuksiin. Mitä ne ovat? Voitko jo kertoa, vai onko niitä lainkaan? Toistan siis kysymystäni. Todista Klaus väitteesi oikeaksi.

Haluaisin nyt tietää, mihin Vetehisen väite papiston suomenkielisyydestä oikein perustuu? Mitkä ovat ne lähteet tai tutkimukset, joiden perusteella Vetehinen kiistää aikaisemman tutkimuksen, aikalaismuistelmien ja jopa tuon ajan lähteistön muodostaman vakiintuneen kuvan?

En ole lukenut - en edes tiedä tutkimusta papiston kielestä, johon olet viitannut, mutta et halua kertoa mikä se on, tai sitä ei ole lainkaan.

En voi kiistää "aikaisempaa tutkimusta", kun sellaista ei ole, tai et halua esittää. Jos sinulla todella on "aikaisempaa tutkimusta" povessa tallessa, niin se kannattaa ehdottomasti nostaa esille.

Hämmästyin Luukkasen mainintaa, että papisto suomalaistui vasta 1800-luvun lopussa. Syynä hämmästykseeni oli, että pappien on osattava seurakuntansa kieltä ja kun se on tietenkin enemmistössä suomi, niin papin on osattava suomea, mutta Luukkanen puhuu ruotsalaisen papiston suomalaistumisesta. Tätä hämmästelin ja sinä Klaus tuit Luukkasta, joten aloin kysellä.

Tiedän että luterilaisessa kirkossa saarnataan suomeksi. Tästä voi päätellä, että papin on osattava suomea. Mutta kirkko hoiti myös pitäjänhallintoa. Ei voinut sitä tehdä ummikko ruotsinkielisenä. Oli osattava suomea.

Muistan lukeneeni, että suomalaiset talonpojat jo 1400-luvulla valittivat Ruotsiin, kun pitäjiin lähetettiin suomea osaamattomia pappeja. Mutta sinä Klaus sanot, että papit olivat ruotsinkielisiä 1800-luvun lopulle saakka. Siksi kysyin.

Kirjoitit ja painotit ruotsin kieltä voimakkaasti. Jos osasi suomea ja ruotsia oli ruotsinkielinen, ei suomenkielinen joka on oppinut koulussa ruotsia.

Entä latina? 1800-luvun alkuun asti latina oli oppineiden kieli. Ei ruotsi.

"Niin kauan kuin latina pysyi opetuskielenä ... suomen kieli pysyi puhekielenä suurimmalla osalla Suomen yläluokkaa."

Vuonna 1779 "aatelisto ja jonkin verran oppia saaneet ymmärtävät, jopa puhuvatkin ruotsia". Porvaristo ruotsalaistui. Papit jäivät vähiten ruotsalaistuneiksi. Heidän oli osattava suomea. Wuorinen "sanajulistajat olivat yleensä suomalaita sukujuurta ja verraten harvoin poikkeuksin heidän äidinkielensäkin oli sama kuin seurakuntalaisten."

[jsn]

Tuore tänä vuonna julkaistu lähde ja vieläpä vapaasti verkossa käytettävissä vuoteen 1721 asti:

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?p=search

Pappeja ei tietenkään ole ryhmitelty äidinkielen mukaan. Tällaista ei kukaan enää pystyisikään tekemään tyhjentävästi. Väite 100 % ruotsinkielisyydestä tai 100 % suomenkielisyydestä on aivan yhtä väärä. Syntymämaakunta on yhtenä hakuominaisuutena. Vuoden 1721 jälkeen ruotsinkielisten määrä lisääntyi eikä vähentynyt.

[Vetehinen]

Tuore tänä vuonna julkaistu lähde ja vieläpä vapaasti verkossa käytettävissä vuoteen 1721 asti:

http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?p=search

Hyvä linkki. Ajatella että joku on tuollaisen tehnyt.

Pappeja ei tietenkään ole ryhmitelty äidinkielen mukaan. Tällaista ei kukaan enää pystyisikään tekemään tyhjentävästi.

Annetaan Klausin kaivella kupeesta niitä tutkimuksia ja matrikkeleita, joihin hän viittaili.

Väite 100 % ruotsinkielisyydestä tai 100 % suomenkielisyydestä on aivan yhtä väärä. Syntymämaakunta on yhtenä hakuominaisuutena. Vuoden 1721 jälkeen ruotsinkielisten määrä lisääntyi eikä vähentynyt.

Säätyläiset pakenivat Ruotsiin Isoa vihaa ja jälkeenpäin tänne lähetettiin ruotsalaisia pappeja, joista muistan lukeneeni, että talonpojat valittivat, kun papit eivät osanneet suomea.

[jsn]

Säätyläiset pakenivat Ruotsiin Isoa vihaa ja jälkeenpäin tänne lähetettiin ruotsalaisia pappeja, joista muistan lukeneeni, että talonpojat valittivat, kun papit eivät osanneet suomea.

Joten se siitä pappien suomenkielisyydestä.

[Vetehinen]

Säätyläiset pakenivat Ruotsiin Isoa vihaa ja jälkeenpäin tänne lähetettiin ruotsalaisia pappeja, joista muistan lukeneeni, että talonpojat valittivat, kun papit eivät osanneet suomea.

Joten se siitä pappien suomenkielisyydestä.

En aivan pysy kärryillä. Mitä tarkoitat? Voitko tarkentaa?

[jsn]

Kumosit juuri omat väitteesi siitä, että Suomen papisto olisi aina ollut äidinkieleltään suomenkielinen. Ei voi olla suomenkielinen, jos ei osaa riittävästi suomea. Silloin osataan paremmin jotakin muuta kieltä.

[ekyto]

Jos tuo on totta mitä väität, niin ruotsalaiseksi väittämäsi papiston on täytynyt oppia suomenkielisen raamatun lukeminen ja saarnojen pito palvelusväeltä kolmen sadan vuoden ajan.

Suomen- ja ruotsinkielisessä raamatussa käytettiin samoja aakkosia, samoin latinankielisessä, eikä ääntämisessäkään juuri ole eroja. Ruotsiksi tai latinaksi lukemaan oppinut siis pystyi ihan hyvin lukemaan raamattua myös suomeksi, ei sitä tarvinnut erikseen opetella.

[Sami Raninen]

Suomen- ja ruotsinkielisessä raamatussa käytettiin samoja aakkosia, samoin latinankielisessä, eikä ääntämisessäkään juuri ole eroja. Ruotsiksi tai latinaksi lukemaan oppinut siis pystyi ihan hyvin lukemaan raamattua myös suomeksi, ei sitä tarvinnut erikseen opetella.

Saarnat täytyi kuitenkin pitää suomeksi, ja olihan papilla paljon muutakin asiaa seurakunnalleen. Kyllä siinä tarvittiin suomen osaamista, jos homma meinattiin hoitaa edes välttävästi.

Jos tyypillinen 1700-luvun ja 1800-luvun alun pappi oli käytännössä kaksikielinen, niin onko hänen määrittelemisensä ruotsin- tai suomenkieliseksi niin kovin tärkeää? Eikös hän silloin ollut molempia? Kielillä oli erilaiset oppimis- ja käyttöyhteydet, mutta kieli tuskin oli identiteetin lähde samalla tavoin kuin 1800-luvun jälkipuolen kielinationalismissa. Varmaan säätyasema oli tärkeämpi, ja säätyläisyyteen kuului ainakin joissain yhteyksissä ruotsin kielen käyttö riippumatta siitä, kokiko pappi itsensä suomalaiseksi vai hattivatiksi.

En ole varsinaisesti perehtynyt tähän asiaan, mutta eikö 1700-luvulla ollut melko yleistä, että Ruotsin valtakunnan itäisten läänien säätyläistö puhui itsestään "finneinä"? (Toki asiayhteydestä riippuen oltiin myös svenskejä samaan aikaan. Ihminen kun on yhdellä kertaa monta eri asiaa).

[Tapio Onnela]

Kielillä oli erilaiset oppimis- ja käyttöyhteydet, mutta kieli tuskin oli identiteetin lähde samalla tavoin kuin 1800-luvun jälkipuolen kielinationalismissa. Varmaan säätyasema oli tärkeämpi, ja säätyläisyyteen kuului ainakin joissain yhteyksissä ruotsin kielen käyttö riippumatta siitä, kokiko pappi itsensä suomalaiseksi vai hattivatiksi.

Näin juuri. Tämä on asia jota monien kielipolitiikkaa nykyajan perspektiivistä tekevien tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, niinpä he sortuvat anakronismeihin ja historian käyttöön poliittisiin tarkoituksiin.

[Klaus Lindgren]

Nyt täytyy näköjään pyytää Vetehistä lukemaan muiden kirjoittamia kommentteja hieman huolellisemmin. Minä nimen omaan en väittänyt, että virkatoimien kieli olisi tehnyt papeista – tai maanmittareista, kruununvoudeista tai kenestäkään muustakaan – ruotsinkielistä. Päinvastoin, minä nimen omaan totesin, että jos papin virkatehtäviin kuului saarnata suomeksi ja hoitaa kirjallisia tehtäviä ruotsiksi, se ei tehnyt hänestä sen enempää ruotsin- kuin suomenkielistäkään.

Mitä matrikkeleihin tulee, niistä näkyy hyvin helposti (yleensä toiselta riviltä) kyseisen henkilön isä ja äiti. Säätyläistön ja heistä myös pappien enemmistöllä se isä ei ollut talonpoika, pikkuporvari tai muu ns. tavalliseen kansaan kuuluva henkilö, vaan säätyläinen. Mitä taas siihen kieleen tulee, niin mistähän tuosta aloittaisi? Ensimmäisenä on tietysti Päiviö Tommilan toimittama "Herää Suomi. Suomalaisuusliikkeen historia. SItten Wirilanderin ”Herrasväkeä” on perusteos, jos haluaa perehtyä säätyläistön elämään ja sittenhän noita on vaikka kuinka; Gunnar Suolahden Nuori Yrjö-Koskinen on (kaikine puutteineenkiin) viihdyttävän hyvin ja vakaumuksellisen fennomaaniseen henkeen kirjoitettu teos, ja uudemmasta tukimuksesta vaikkapa Matti Klingen kirjassa ”Iisalmen ruhtinaskunta” on otteita ja jopa kuvia rovasti Laguksen kirjoittamista kirjeistä.
Elämäkertakirjallisuutta on olemassa vaikka kuinka, ja vaikkapa siitä Arwidssonin lehdestä, Åbo Morgonblad nimeltään, ja sen jatkeena ilmestyneestä lehdestä Oskyldig Ingenting löyttyy nuoren E. G. Ehrströmin sydänverellään kirjoittama kuvaus maan kielitilanteesta, samoin kuin Arwidsson kuvailee toteavampaan sävyyn asiaa vuonna 1832 kirjoittamassaan kouluoppikirjassa ”Lärobok i Finlands historia och geografi för Gymnasier och Skolor”. Tässä vain muutamia asian toteavia lähteitä, lisää löytyy niin paljon kuin suinkin.

Ja sitten täytyy näemmä vastailla Vetehisen kommentteihin yksi kerrallaan:

:Haluaisin nyt tietää, mihin Vetehisen väite papiston suomenkielisyydestä oikein perustuu? Mitkä ovat ne lähteet tai tutkimukset, joiden perusteella Vetehinen kiistää aikaisemman tutkimuksen, aikalaismuistelmien ja jopa tuon ajan lähteistön muodostaman vakiintuneen kuvan?

En ole lukenut - en edes tiedä tutkimusta papiston kielestä, johon olet viitannut, mutta et halua kertoa mikä se on, tai sitä ei ole lainkaan.
En voi kiistää "aikaisempaa tutkimusta", kun sellaista ei ole, tai et halua esittää. Jos sinulla todella on "aikaisempaa tutkimusta" povessa tallessa, niin se kannattaa ehdottomasti nostaa esille.

Kuten sanottu, sitä aikaisempaa tutkimusta ja lähteitä on vaikka kuinka, ja nyt väität, ettei tuo teoriasi perustu lukemaasi kirjallisuuteen tai lähteisiin. Kuten alempana näemme, väitteesi ei sentään pidä paikkaansa.

Hämmästyin Luukkasen mainintaa, että papisto suomalaistui vasta 1800-luvun lopussa. Syynä hämmästykseeni oli, että pappien on osattava seurakuntansa kieltä ja kun se on tietenkin enemmistössä suomi, niin papin on osattava suomea, mutta Luukkanen puhuu ruotsalaisen papiston suomalaistumisesta. Tätä hämmästelin ja sinä Klaus tuit Luukkasta, joten aloin kysellä.

Tiedän että luterilaisessa kirkossa saarnataan suomeksi. Tästä voi päätellä, että papin on osattava suomea. Mutta kirkko hoiti myös pitäjänhallintoa. Ei voinut sitä tehdä ummikko ruotsinkielisenä. Oli osattava suomea.
Muistan lukeneeni, että suomalaiset talonpojat jo 1400-luvulla valittivat Ruotsiin, kun pitäjiin lähetettiin suomea osaamattomia pappeja. Mutta sinä Klaus sanot, että papit olivat ruotsinkielisiä 1800-luvun lopulle saakka. Siksi kysyin.

Niin, se, että osaa suomea, ei tarkoita sitä, että olisi suomenkielinen. Osaan minäkin englantia, ruotsia, saksaa, ranskaa ja vähän venäjääkin, mutta suomenkielinen minä olen. Jos nyt opettelisin vatjaa, minusta ei sillä tulisi vatjankielistä.

Kirjoitit ja painotit ruotsin kieltä voimakkaasti. Jos osasi suomea ja ruotsia oli ruotsinkielinen, ei suomenkielinen joka on oppinut koulussa ruotsia.
Entä latina? 1800-luvun alkuun asti latina oli oppineiden kieli. Ei ruotsi.

Jälleen kerran: säätyläissyntyisiä pappeja oli papistossa aina enemmistö, ja heidän ykköskielensä oli ruotsi. Suomenkielisten seutujen ns. alemmista yhteiskuntaluokista nousseiden pappien alkuperäinen äidinkieli oli suomi, mutta aikuisiällään heitä voinee luonnehtia erittäin kaksikielisiksi, joskin hekin esim. kirjoittivat yksitysikirjeensä pääsääntöisesti ruotsiksi ja seurustelivat muun sätyläistön –siis vertaistensa– kanssa ruotsiksi. Latina oli vain ja ainoastaan oppineisuuden kieli, sitä ei käytetty muuhun.

"Niin kauan kuin latina pysyi opetuskielenä ... suomen kieli pysyi puhekielenä suurimmalla osalla Suomen yläluokkaa."
Vuonna 1779 "aatelisto ja jonkin verran oppia saaneet ymmärtävät, jopa puhuvatkin ruotsia". Porvaristo ruotsalaistui. Papit jäivät vähiten ruotsalaistuneiksi. Heidän oli osattava suomea. Wuorinen "sanajulistajat olivat yleensä suomalaita sukujuurta ja verraten harvoin poikkeuksin heidän äidinkielensäkin oli sama kuin seurakuntalaisten."

No olethan sentään perustanut väitteesi edes johonkin kirjallisuuteen! Mutta, suoraan sanoen kehtaan epäillä John H. Wuorisen –mikäli nuo lainaukset ovat hänen– objektiivisuutta ja jopa kunnollista perehtymistä tässä asiassa. Ainakin hän on korostanut sitä suomalaisuutta tavalla, joka kuuluu lähinnä toista maailmansotaa edeltäneeseen tieteeseen, siis yli seitsemänkymmenen vuoden takaiseen aikaan. Tuota aikaa leimasivat myös ankarat kielitaistelut ja vimmattu suomalaisuuskiihko, mikä häilyy myös Wuorisen tekstin takana. Jos nojaa vain yhteen, yli seitsemänkymmenen vuoden takaiseen yleisesitykseen, ei kannattaisi tehdä vielä mitään johtopäätöksiä, vaan perehtyä laajemmin ja uudempaan kirjallisuuteen.

[jsn]

No olethan sentään perustanut väitteesi edes johonkin kirjallisuuteen! Mutta, suoraan sanoen kehtaan epäillä John H. Wuorisen –mikäli nuo lainaukset ovat hänen– objektiivisuutta ja jopa kunnollista perehtymistä tässä asiassa.

Syy lienee siinä, että Wuorinen löytyy google booksista sanahaulla. Ellet ole huomannut, ei Vetehinen viitsi lukea oikeita kirjoja. Vain sellaisia, joita löytää netistä ja joita voi silmäillä pikaisesti sanahaulla. Ei hän muutenkaan ole kiinnostunut lukemaan muiden tekstejä. Silloin kun lukee, hän vääntää niistä omiaan.

[ekyto]

Suomen- ja ruotsinkielisessä raamatussa käytettiin samoja aakkosia, samoin latinankielisessä, eikä ääntämisessäkään juuri ole eroja. Ruotsiksi tai latinaksi lukemaan oppinut siis pystyi ihan hyvin lukemaan raamattua myös suomeksi, ei sitä tarvinnut erikseen opetella.

Saarnat täytyi kuitenkin pitää suomeksi, ja olihan papilla paljon muutakin asiaa seurakunnalleen. Kyllä siinä tarvittiin suomen osaamista, jos homma meinattiin hoitaa edes välttävästi.

Sillä ei taas ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä tarkoitin. Minä tarkoitin, että jos äidinkieleltään ruotsinkielinen on lapsena oppinut ympärillä olevia ihmisiä kuuntelemalla ymmärtämään ja puhumaan suomea, niin hänelle tuskin tuotti vaikeuksia myöhemmin kirjoittaa ja lukea suomeksi, vaikka olisi oppinut lukemisen ja kirjoittamisen ruotsiksi tai latinaksi.

[ekyto]

Ruotsinkielinen Mannerheim halusi olla finne, eikä finländare. Siinä kumoutui Vetehisen kuvitelma, että kaikki ruotsinkieliset haluavat olla "suomenmaalaisia" suomalaisen sijaan:

http://www.mannerheim.fi/01_elama/s_kieli.htm

Mannerheim oppi koulussa ja sotakouluissa useita kieliä, ja Venäjän-palveluksensa aikana ja myöhemmin kansainvälisissä kontakteissaan hän sai runsaasti kieliharjoitusta


Äidinkielensä ruotsin lisäksi hän opiskeli ja puhui suomea, venäjää, ranskaa, saksaa ja englantia.

Venäjän-vuosina Suomen sisäiset asiat jäivät Mannerheimille etäisiksi. Hän pysyi erillään kiihtyvästä kielitaistelusta eikä täysin ruotsinkielisestä taustastaan huolimatta omaksunut ajatusta, että Suomessa asui kaksi kansaa. Hän oli kielikysymyksessä maltillinen. Hän halusi olla suomalainen (finne) eikä suomenmaalainen (finländare). Suomenkielen valta-asema oli hänelle realiteetti, ja tämän hän osoitti käyttäessään valtionhoitajana virallisessa allekirjoituksessaan suomennettua nimimuotoa Kustaa Mannerheim.

Suomenkielen Mannerheim oppi jo lapsena, mutta pitkät ulkomaanvuodet eivät antaneet edellytyksiä hyvän ääntämyksen hankkimiseen. Kielivirheet olivat hyväntahtoisen leikinlaskun aihe valtaosin suomenkielisen väestön keskuudessa. Myös hänen käyttämänsä ruotsi, äidinkieli, jäi pitkinä Venäjän-vuosina yleisestä kehityksestä jälkeen. Hänellä oli kuitenkin mainio kirjoitetun kielen muototaju, niin suomen kuin ruotsinkinkielellä, ja erityisen kiiteltyjä ovat hänen päiväkäskynsä ja puheensa. Joskin hän usein käytti avustajiensa pohjatekstejä, hän antoi korjauksillaan teksteille lopullisen muodon ja rytmin.

[JariL]

Pari havaintoa tähän keskusteluun liittyen.
1) En usko, että kieli-identiteetti on ollut mitenkään keskeinen tekijä ennen 1800-lukua. Valtion ja kirkon virkoihin on edellytetty ensi vaiheessa latinan ja myöhemmin ruotsin kieltä. Niinpä ne suomenkieliset, jotka pyrkivät pappisuralle joutuivat opiskelemaan jompaa kumpaa tai molempia kieliä. Tämä saattoi johtaa lopulta jonkinasteiseen suomen kielen unohtamiseen, varsinki jso kielen oppimisen mukana tapahtui säätykiertoa. Seuraava sukupovi oli myös suurella todennäköisyydellä ruotsinkielistä.
2) Aikalaislähteistä on väillä vaikea tehdä sitovia johtopäätöksiä siitä, mikä on ollut henkilön äidinkieli. On melkoisen selvää, että esimerkiksi yksityinen kirjeenvaihto on käyty ruotsiksi (tai ranskaksi tai venäjäksi jne.) koska suomea ei kirjakielenä ollut edes olemassa. Päälle päättääksi jos aikanaan olisi kysytty ihmisiltä mikä on heidän äidinkielensä, mikä olisi ollut oikea kysymys? Itävalta-Unkarissa asukkaiden äidinkielestä pidettiin tilastoa, mutta siellä kysymys johon vastausta haettiin oli "mitä kieltä käytätte eniten päivittäin?". Looginen kysymys sikäli, että keisarikunnassa kahden tai kolmen kielen rinnakkainen hallinta ainakin jollakin tasolla oli hyvin tavallista. Em. kysymys antoi tulokseksi yleensä joko saksan tain unkarin siitä riippuen, missä osassa valtakuntaa henkilö asui. Kun Itävalta-Unkari sitten hajosi, esimerkiksi Tsekkoslovakiassa piti todistaa että väestön enemmistö on tsekkejä ja slovakeja. Tämä tehtiin kysymällä henkilöiden äidinkieltä. Lopputulos oli, että saksalaisen väestön osuus saatiin putoamaan 3,5 miljoonasta (Keisarikunnan tilasto) noin 2,5 miljoonaan. Tosiasiassa saksalaisia oli kuitenkin ilmeisesti tuo lähemmäs 3,5 miljoonaa mutta osa saksalaisista todisti lojaaliutensa uudelle valtiolle ruksaamalla tsekin äidinkielekseen. Nämä henkilöt olivat luultavimmin kaksikielisiä eli hallitsivat sekä tsekin että saksan hyvin. Tsekkoslovakia ja myöhemmin sudeettisaksalaiset maksoivat sitten 1939-1946 kalliit lunnaat tästä tilastokikkailusta.