Laitos: Historiatieteen laitos, Tampereen yliopisto
Tekijä: MÄKINEN,PETTERI
Tutkielman nimi: Historian punaiset langat. Isänmaan historia -oppiaine ja sen opetukset jatkosodan armeijan käytössä
Kieli: fin
Sivumäärä: 102 sivua + 4 liitesivua
URL: http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01068.pdf
Tiivistelmä ja asiasanat:
Isänmaan historia nimellä tunnettu oppiaine vakiinnutti paikkansa Suomen sotaväen asevelvollisten valistustyössä ja kansalaistiedon opetuksessa jo 1920-luvulla. Opetuksesta vastasi sotilaspapisto, joka korosti kristillissiveellisiä arvoja, kaitselmuksen ohjaavaa kättä historiassa ja armeijan valistustyön yleissivistävää luonnetta. Keskustelu opetustyön tavoitteista vilkastui vasta seuraavalla vuosikymmenellä, kun maailmanpoliittinen tilanne kiristyi ja huoli kommunistien maanalaisesta propagandatyöstä nostettiin muun muassa upseeristossa esille. Kesällä 1939 hyväksytyt yksityiskohtaiset kansalaistiedon opetusohjeet ilmoittivat opetustyön päätavoitteeksi taistelutahdon kohottamisen. Opetuksen ehdottomaksi pääaineeksi nostettiin isänmaan historia, jonka avulla kansalaistiedon opetuksesta rakennettiin looginen ja johdonmukainen kokonaisuus. Laajimmassa käytössä isänmaan historia oli jatkosodan asemasotavaiheen aikana, jolloin opetukset olivat esillä tuhansilla oppitunneilla kuukaudessa. Horjumattoman taistelutahdon tärkeimmäksi ulottuvuudeksi nostettiin jatkosodan käynnin väistämättömyyden historiallinen perustelu, jota Päämaja tarvitsi pitkittyneen hyökkäysvaiheen aiheuttamien motivaatio-ongelmien hoitamiseen. Isänmaan historian opetuksilla evästettiin vielä aselevon jälkeen siviiliin siirtyneitä sotilaitakin.
Tutkielma erittelee isänmaan historian historiaa kahdesta näkökulmasta. Ensimmäiseksi työssä vastataan siihen, miten isänmaan historiasta tuli viimeistään 1930-luvulla armeijan taistelutahdon kohottamisen pääaine, minkälaisia historian opetukselle asetetut tavoitteet olivat ja miksi juuri isänmaan historia koettiin sopivimmaksi näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Toiseksi, tutkimus analysoi niitä historian oppeja ja ennen kaikkea opetuksia, joita Päämaja isänmaan historia nimisen oppiaineen avulla tarjosi jatkosodan sotilaille. Selkeät tavoitteet nostivat esille kokonaisuuden rakentaneen historian logiikan. Opetusohjeissa tätä kutsuttiin isänmaan historian punaiseksi langaksi.
Tutkielman tärkein lähdekokonaisuus on valistusupseerien käsikirjasto, johon määrättiin vuosina 1942-43 yhteensä 52 teosta. Käsikirjasto oli isänmaan historiaa opettaneille valistusupseereille tarkoitettu lähde- ja virikeaineisto, jonka avulla voitiin antaa Päämajan opetusohjeiden mukaista opetusta. Valistustyön ja isänmaan historian opetuksen tavoitteita ja käytäntöjä selventäneet ohjekirjelmät sekä kokoelma oppitunti-, esitelmä- ja juhlapuherunkoja löytyvät Sota-arkistossa säilytettävästä Päämajan tiedotusosaston arkistosta. Isänmaan historian nousua valistustyön tärkeimmäksi oppiaineeksi 1920-30-luvuilla voi seurata parhaiten sotilaspapiston neuvottelukokousten pöytäkirjoista, jotka löytyvät myös Sota-arkistosta.
Johdonmukaisuuden ja aukottomuuden vaatimuksesta huolimatta isänmaan historiassa kulki kaksi punaista lankaa. Reaalipoliittisesti tulkittu historia kuvasi omaa etuaan ajavien kansojen taistelua, jossa vahvimman oikeus saneli lopputuloksen. Kansojen tärkeimmät edut olivat elinkysymyksiä, ja ne määritti pääasiassa sotilaspoliittisesti tulkittu maantiede. Historiallisen ajan alussa heikko suomalainen heimoyhteiskunta jäi jalkoihin, kun Ruotsi ja Novgorod kamppailivat Itämeren jokireittien herruudesta. Ruotsin vallan alla suomalaiset joutuivat taistelemaan emämaan elinkysymysten puolesta Keski-Euroopassa, vaikka opetuksen mukaan Suomen kannalta itä olisi ollut tärkein puolustussuunta. Vasta itsenäinen kansa pystyi ajamaan omia elinkysymyksiään ja kehittämään esimerkiksi talouttaan ja kulttuuriaan haluamallaan tavalla. Maantieteelliset realiteetit olivat kuitenkin muuttumattomia, ja itsenäinen Suomi oli tiellä, kun Neuvostoliitto halusi satamapaikkoja Atlantin rannikolta Norjasta. Suomen ikuinen elinkysymys oli venäläisten elinkysymyksen toteutumisen estäminen.
Toinen punainen lanka, isänmaan historian idealistinen tulkinta, sijoitti Suomen länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin itäisimmäksi etuvartioasemaksi idän barbariaa vastaan. Suomalaiset olivat jo historiallisen ajan alussa valinneet länsimaisen kulttuurin, ja sen puolustaminen oli Suomen kansan maailmanhistoriallinen tehtävä. Idealistisen historiatulkinnan avulla perusteltiin ennen kaikkea Suomen oikeutus Tarton rauhan rajan itäpuolisiin alueisiin. Isänmaan historian todistusaineisto antoi Suomelle kiistämättömän kansallisen, moraalisen ja oikeudellisen kiinnityksen maahan. Jatkosodan sotilaille piti kertoa, että alueellisesti laajentunut Suomi kestäisi paremmin idän jatkuvan paineen ja olisi entistä vankempi etuvartio eurooppalaiselle sivistykselle.
Kumpikin isänmaan historian punainen lanka saneli suomalaisille suuret haasteet. Isänmaan historia tarjosi myös voimavaroja ja esikuvia, joiden avulla muokattiin jatkosodan sotilaiden käsitystä suomalaisesta identiteetistä. Puhtaimmillaan suomalainen vapaudentahto, sitkeys ja peräänantamattomuus löydettiin talonpojista, joiden ase tai kuokka kädessä tekemiä suurtekoja isänmaan historia esittelee tarkasti. Suomalainen talonpoika olikin jatkosodan sotilaan ylväin esikuva. Sotilaalta vaadittiin myös ehdotonta asettautumista kansan edun palvelukseen. Yksimielisyys oli voimaa eli kansallinen voimavara reaalipoliittisessa kansojen taistelussa. Erimielisyydet söivät kansan kestokykyä. Ennen kaikkea vuoden 1918 sodan punaisen osapuolen kaltainen erehtyminen luokkataistelun tielle oli ehkäistävä jatkossa. Isänmaan historian johdonmukaisuus ja aukottomuus olikin tähdätty ennen kaikkea kommunistien agitaatiota ja materialistisia historiankäsityksiä vastaan.
Realistista ja idealistisesta näkökulmasta katsottuna isänmaan historia oli sarja sotia venäläisiä vastaan. Ilman venäjän historian tuntemista ei voinut ymmärtää isänmaankaan historiaa. Viholliskuvan piirtäminen oli tärkeä osa sotapropagandaa. Isänmaan historiassa venäläisen yhteiskunnan perusyksikkö yksinkertainen ja laiska maaorja sekä harvainvaltaiset hallintojärjestelmät esiteltiin suomalaisen vapaan talonpojan ja historiallisen kansanvallan vastakohtina. Kärjistetty viholliskuva oikeutti suomalaisten historiallisen taistelun venäläisiä vastaan, motivoi sotilaita puolustustaistelussa, pönkitti kansallista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja vahvisti kansallista identiteettiä näyttämällä sen peilikuvan.
Isänmaan historia oli osa Päämajan ohjaamaa sodanaikaista propagandaa. Oppiaine tarjosi argumentaatioapua keskeisissä sodan käyntiin liittyneissä kysymyksissä. Reaalipoliittinen historia legitimoi sodan käymisen yleisesti osana kansojen elinkamppailua ja jatkosodan väistämättömänä taisteluna elinkysymysten puolesta. Idealistinen historiantulkinta perusteli jatkosodan hyökkäysvaiheen etenemisen yli Tarton rauhan rajan idän ja lännen välisen etuvartiotaistelun vaatimalla aluelisäyksellä. Isänmaan historiassa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus muodostivat erottamattoman kokonaisuuden, joten historian opetukset olivat tulevaisuuden ohjenuoria. Jatkosotakin oli vain taistelu suomalaisten tuhat vuotta käymässä puolustussodassa. Vaihtoehtoja sen käymiselle ei ollut.
Asiasanat: propaganda, jatkosota, historia, historiantutkimus historia, historiankirjoitus historia