Ja minä raukka menin Linturin haukkumaan
Kouvolan Sanomissa. No, sattuuhan sitä.
Kieltä on näköjään kehuttu. Itse en kokenut kummoisena. Lyhyttä kahden-kolmen sanan virkettä ja pitempää rönsyilyä sekaisin.
Ihmettelen, ettei kukaan kiinnittänyt huomiota henkilöhahmojen kökköyteen. Kellään (edes naisilla) ei ole kuin yksi luonteenpiirre. Yksi on mulkku, toinen kärsii alemmuuskompleksista, yksi on kepillä ohjailtava, yksi on huorahtava ja yksi lempeä.
Sotakohtaukset olivat vähän pöljiä, kun Linturilla ei termistö ja kalusto ollut oikein hallussa. En nyt mitään clancymaista sotapornoa kaivannut, mutta immersio karisi tehokkaasti. Pisteet siitä, että taistelut olivat lyhyitä rykäyksiä, eikä niihin jääty rypemään, kuten mieskirjailija helposti olisi tehnyt.
Tarkoitus jäi vähän hämäräksi. Itse käsitin, että jotenkin yritettiin pudottaa (jälleen) veteraaneja jalustalta. Vuonna 2011 se on ehkä vähän kuolleen hevosen piiskaamista. Lisäksi osa kohtauksista tuntui vähän tarkoitushakuiselta shokeeraamiselta. Se lopun homo-twisti oli kyllä naurettava. Jos oli tarkoitus kuvata homoa SS-miestä (lienee klisee) tai homoveteraania, niin silloin sen homouden pitää jotenkin näkyä siinä teoksessa. Nyt koko juttu nakataan vain mukaan, jolloin sillä ei ole enää mitään merkitystä muuten kuin provokaationa.
Mielestäni
Kalpeat sotilaat oli joka suhteessa parempi kirja.
Mutta makuasioista voi vain kiistellä.