nylander kirjoitti:Omassa kommentissani vähän ihmettelin ääneen, miten saadaan sovitetuksi yhteen sanottu pelko ja toisaalta korkea sotilasjohdon, mm. Mannerheimin, Karikosken ja Björkmanin, rohkeasti ja pitkälle kurottuvat samanaikaiset, olkoonkin että teoreettiset kaavailut hyökkäyksestä Leningradia vastaan. No, en odotakaan, että tämä ilmeisesti täysin näennäinen, vain kysymyksen asettajan ymmärtämättömyydestä johtuva ristiriita jäisi selittämättä, silittämättä ja rationalisoimatta eräiltä tämäntyyppisiin vastauksiin erikoistuneilta keskustelijoilta.
Tartutaan tuohon "nylanderin" heittoon. Olen muutenkin ihmetellyt tätä keskustelua sotasuunnitelmista, kun topicin teema on ihan muu.
Milloin ja missä yhteydessä nuo herrat Mannerheim, Karikoski ja Björkman esittivät nuo kaavailut hyökkäyksestä Leningradiin? Pikaetsinnällä en löydä.Asiayhteydestä irroitetuilla lausunnoilla ei ole suurta todistusarvoa.
Puolustussuunnittelu oli yleisesikunnan päällikön vastuulla. Merkittävät herrat sillä vakanssilla olivat Enckell, Wallenius ja Oesch.Heidän sanomisilleen voisi asettaa painoa.Ainakin 30-luvulla suunnitelman allekirjoitti myös sotaväen päällikkö Österman.
Karikoski oli operatiivisessa osaastossa 1926-30 korkeintaan toimistopäällikkönä. Björkman oli kapteeni-majuritason toimistoupseeri 1929-39.Kumpikaan ei ollut lähelläkään "korkeaa sotilasjohtoa", joskin tietysti perillä sotasuunnitelmista.
Mannerheim tuli puolustusneuvoston pj:ksi 1931. Hänen aikanaan oli ye-päällikkönä Oesch.1934 valmistui Airon laatimana uusi suunnitelma, johon he olivat voineet vaikuttaa. VK 1 oli edelleen hyökkäyksellinen Laatokan pohjoispuolella, mutta puolustuksellinen Kannaksella vastahyökkäyksinneen. Se edellytti Suomen kannalta edullista tilannetta.
Arvioitu vihollisvoima oli noin 17 divisioonaa ja omat voimat noin yhdeksän divisioonaa.Todellinen vaihtoehto eli VK 2 oli yksinomaan puolustuksellinen.Se oli Talvisodan ryhmityksen perusta.
Suomi valmistautui siis ennen kaikkea puolustamaan.Jos muuta kaavailtiin, se oli hyvin epärealistista.Käsittääkseni Mannerheimin pn-aikana ei mitään hyökkäystä Leningradin suuntaan kaavailtu ainakaan todellisissa suunnitelmissa.( Esimerkiksi Talvisodan historia 1 ja Suomen puolustuslaitos 1918-1939)
Todettakoon, että Helge Seppälän mukaan puna-armeijan rauhan ajan vahvuus 1933 oli 885 000 miestä ja 1937 1,5 miljoonaa.Leningradin sotilaspiirin rauhanajan vahvuus divisioonina (9) oli sama kuin Suomen kenttäarmeijan sotavahvuus.
Puna-armeijalla oli 1937 noin 15 000 panssarivaunua ja jo 1934 noin 17 000 tykkiä. Määrä kasvoi nopeasti.NL varustautui tavalla, josta esimerkiksi Saksa jäi kauas jälkeen.
Jos näistä vahvuuksista on ollut vähääkään tietoa, ovat hyökkäyspuheet olleet vastuuttomia.