Haluaisin huomauttaa näiden haplotyyppien osalta, ettei kyseessä missään nimessä ole keino, jolla voitaisiin määritellä maantieteellistä tai muutakaan alkuperää ihmisille, eikä siten voida myöskään puhua ryhmistä, rodullisista, etnisistä tai muista. Esimerkiksi King, Turi E, et al. Africans in Yorkshire? The deepest-rooting clade of the Y phylogeny within an English genealogy European Journal of Human Genetics Vol. 15, no. 3, pp. 288-293. Mar 2007 tuo esiin varsin selvästi sen, miten ongelmallista tällaisten luokittelujen tekeminen on. He toteavatkin abstraktinsa lopuksi: Our findings represent the first genetic evidence of Africans among 'indigenous' British, and emphasize the complexity of human migration history as well as the pitfalls of assigning geographical origin from Y-chromosomal haplotypes.
Koska ihmisten isolaatio ei lopulta ole kovinkaan todellista, kuten esim. Annastiina Mäkilä toi esiin uutisoidessaan tanskalaisesta tutkimuksesta, on varsin tarpeetonta pyrkiä etsimään migraatioaaltoja ja ihmisryhmien kantakoteja, jos samalla "alkuperäisestä" britistä löytyy yhtäkkiä länsiafrikkalainen haploryhmä. Samoin luin jo 1990-luvun lopulla tutkimuksesta, jossa oli havaittu mitokondriaalisen DNA:n (mtDNA) siirtyminen isältä lapselle toisin kuin äitilinjastoja tutkittaessa oletetaan. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että tarkoituksena näillä haploryhmillä ei ole niinkään kertoa meille mitään todellista vaan luoda jälleen kerran uusi pohja eugeniikalle ja omassa mielessään myös rasismille. Vaikka keisarilla on uudet vaatteet eivät ne vieläkään ole yhtään todellisemmat -- aina vain samaa näkymätöntä kangasta, joka tällä kertaa kudotaan rahtusen sofistikoituneemmin kuin 1800-luvun lopulla alkaneessa eugeniikan ensimmäisessä aallossa.
Vastaisuudessa voisikin toivoa, että luonnontieteilijät hieman tarkemmin kysyisivät itseltään mikä on se todellinen tarkoitus, joka pyritään saavuttamaan tutkimuksella sen sijaan, että tutkitaan jotain ja kuvitellaan se yhden muuttujan avulla toteen osoitetuksi. Vääjäämättä palaa mieleen televisiossa esitetty dokumentti, jossa älykkyyttä mitannut luonnontieteilijä (anteeksi yleistys, en muista oliko kyseinen herra lääkäri vai biologi) selitti älykkyyttä saamistaan tuloksista riippuen: Ennen tutkimusta hän oletti löytävänsä huippu älykkyysosamäärän omaavalta mieheltä paljon harmaata aivomassaa, mutta kun tulos osoittautui päinvastaiseksi oli uusi selitys heti valmiina -- kyseessä on tietenkin aivojen tehokkaampi resurssien käyttö. Samassa dokumentissa alan huippuosaaja selitti vakavissaan, että älykkyys on periytyvää, koska n. 50% älykkyydestä voidaan selittää sen avulla. Valitettavasti vain oli tainnut unohtua, että pelkistetysti kahden muuttujan (perimä tai ympäristö) tilanteessa todennäköisyys toisen tekijän suuremmalle vaikutukselle on käsitykseni mukaan aika lailla usein n. 50%.
Siksi voisikin toivoa, että luonnontieteilijät samoin kuin tietenkin kaikki muutkin ihmisiä tutkivat tieteilijät, tieteenalasta riippumatta, tekisivät yhteistyötä toisten tieteenalojen kanssa. Näin monesti yhden tieteen sisällä absoluuttiselta näyttävä totuus asettuu monesti toisenlaiseen valoon ja samalla joudutaan etsimään selitystä monipuolisemmista lähtökohdista käsin. Toki näin ei saavuteta maailmaa syleileviä totuuksia vaan monesti vain uusia kysymyksiä, mutta se olisi tieteelle itselleen parempi lähestymistapa kuin nykyinen, jossa jokainen tiede tarjoaa yhtä suurta totuutta, joka kauniisti paketoituna tarjotaan uutisten välityksellä meille tavallisille ihmisille. Syntyy helposti kuva, että maailma ja siinä asuvat ihmiset olisivat pelkistettävissä muutaman muuttujan alle. Tällöin näiden muuttujien hallinta on avain arvonantoon ja asemaan yhteiskunnassa. Haploryhmien välistä älykkyystutkimusta odotellen.
Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä