Klaus Lindgren
Viestit: 1178
Liittynyt: 30.11.05 12:31

Tuore väitöskirja kaataa vanhan myytin rakkaudesta


Kuva: Uskollisuussormus. 1500-luvun loppu tai 1600-luvun alku. Raisio. Kuva museovirasto Markku Haverinen. Väitöskirjan kuvitusta.
Kaikkihan tietävät, että romanttinen rakkaus on verraten uusi keksintö, syntynyt joskus 1800-luvun alun tietämissä. Romantiikan aikakausi keksi romanttisen rakkauden, aikaisemmin kyse oli vain taloudellisesta laskelmoinnista. Nyt tämä tieto on osoitettu vääräksi.

Hanna Kietäväinen-Sirén on väitellyt Jyväskylän yliopistossa tohtoriksi kirjallaan ”Erityinen ystävyys Miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (n. 1650–1700)”. Hän on käynyt läpi talonpoikaisista avioliitoista ja niiden syistä kertovia käräjäpöytäkirjoja ja muita lähteitä 1600-luvun jälkipuoliskolta. Perheen ja rakkauden perustana oli etenkin tuona puhdasoppisuuden aikana avioliitto, joten kaikki muu seksuaalinen kanssakäyminen oli syntistä ja tuomittavaa. Kielletty rakkaus roihusi silti tuon tuostakin, ja asioita selvitettiin mieluiten kyläyhteisössä, oman väen voimin. Jos se ei auttanut, mentiin papin puheille ja vielä vakavammissa tapauksissa asia vietiin käräjille. Oikeudenkäyntipöytäkirjat kertovat toki vain niistä tapauksista, joissa avioliittoon liittyi vakavia riitoja tai rikkomuksia, mutta se ei muuta Kietäväinen-Sirénin tulosta: kyllä se rakkaus roihusi ihan yhtä lailla ennen vanhaankin.

Avioliittoja solmittaessa rakkaus oli siis erittäin keskeinen asia. Muutkin asiat, siis taloudelliset tekijät, säätytaustat ja muut sekä puhtaan käytännölliset että yhteisön normeihin liittyvät tekijät täytyi ottaa huomioon –vaan tuskinpa nuo huomiotta jäävät nykyäänkään. Kuten nykyäänkin, rakkaus kulminoitui seksuaalisuuteen, ilman seksiä rakkautta ei ollut. Siinä ei silloinkaan ollut kaikki, vaan rakkauden olennaisia osia olivat tuolloinkin kiintymys, keskinäinen kunnioitus ja luottamus. Tai kuten sananparsi asian ilmaisi: ”Olen minä musta muiden nähden, walkia oman emännän”. Rakkauden olemusta kuvaa hyvin sen kutsuminen ”erityiseksi ystävyydeksi”, ja avioliiton pohjana tuli ihan virallisestikin olla ”oikea aviorakkaus”, johon kuuluivat muiden muassa miehen rooli perheen päänä, puolisoiden keskinäinen kunnioitus sekä oleellisena osana seksuaalisuuskin. Rakkaus ja avioliitto olivat silloinkin osa yleistä moraalijärjestelmää ja sosiaalisten suhteiden kokonaisuutta.

Kietäväinen-Sirén on tuonut esille myös runsaasti esimerkkitapauksia 1600-luvun elämästä, ja jotkut niistä ovat paljon romanttisempia kuin hurjimmatkaan viihdelukemistot tai saippuasarjat. Epäsäätyisestä rakkaudesta käynee esimerkkinä nuori aatelisneito, joka sanoi rakastamastaan renkipojasta:
”En välitä vaikka naisin kerjäläisen lapsen ja saisin syödäkseni pelkkää kaarnaa, kunhan mies vain päivittäin miellyttäisi minua.”
* Hanna Kietäväinen-Sirén: ”Erityinen ystävyys Miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (n. 1650–1700)

Aiheesta lisää verkossa:

* https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkist ... -53-302169
* http://www.hs.fi/tiede/a1426478865501
* http://yle.fi/uutiset/suomalainen_rakka ... to/7863636

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”