Tammikuussa 2014 Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto osallistuivat opetus- ja kulttuuriministeriölle suunnatulla kirjelmällä laajalti käytyyn kansalaiskeskusteluun historian opetuksen tulevaisuudesta suomalaisessa lukiokoulutuksessa.
Kansalaiskeskustelussa, johon osallistui laaja joukko poliittisia vaikuttajia ja opetusalan ammattilaisia, esitettiin tuolloin huoli lukioon kaavaillun uuden tuntijaon vaikutuksesta historian ja yhteiskuntaopin tuntimääriin. Huolen taustalla oli ja on näkemys siitä, että historialla ja yhteiskuntaopilla on keskeinen merkitys laaja-alaisen yleissivistyksen sekä kriittiseen ajatteluun ja demokraattiseen kansalaisuuteen valmentautumisen perustana.
Maamme historia-alan arvovaltaisimpien järjestöjen esittämä huoli kaikui kuuroille korville. Lukion uusi tuntijakoasetus ja opetussuunnitelma, jossa historian pakollisten kurssien määrää pienennetään, tulee voimaan 1. elokuuta.
Mutta ei tässä vielä kaikki: samaan aikaan aloitetaan kokeilu pitkälle menevästä valinnaisuudesta. Kokeiluun osallistuvissa lukioissa opiskelijat voivat seuraavien kolmen tai peräti viiden vuoden ajan saada lukion päättötodistuksen opiskelematta kurssiakaan historiaa tai yhteiskuntaoppia.
Joudumme siis toistamaan huolemme. Jokainen historiaa opiskellut tietää, että jos yleissivistykseen ja kansalaisvalmiuksiin tähtäävän opetuksen pohja rapautuu, ollaan vaarallisella, historian poliittisen väärinkäytön mahdollistavalla tiellä. Valinnaisuudelle ei ole myöskään pedagogisia perusteita, kun ottaa huomioon, että lukion uusi opetussuunnitelma korostaa eri aiheiden käsittelyä oppiainerajat ylittävinä ilmiöinä. Historian ja yhteiskuntaopin opiskelu on välttämätön edellytys kokonaisvaltaisen ajattelun kehittymiselle. Tähän ei yläasteella tarjottu opetus riitä.
Nuoret eivät lukiovaiheessa vielä kykene ennakoimaan jatko-opintojen sisältöjä ja luonnetta, ja näin ollen valinnaisuus ei välttämättä edistäkään niissä menestymistä.
Tuntuu ristiriitaiselta, että samaan aikaan, kun lukioon ajetaan kapea-alaisuutta ja erikoistumista, yliopistokoulutuksessa korostetaan päinvastoin monitieteisyyttä ja haetaan yhteyksiä humanististen ja muiden ihmistieteiden, teknisten ja luonnontieteiden välille uusien innovaatioiden luomiseksi. Laaja-alainen yleissivistys ei siis ole ristiriidassa esimerkiksi kansallisen kilpailukyvyn kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävä on taata yleissivistävän koulutuksen edellytykset, jotta nuoriso voidaan valmentaa vastaamaan nykyisiin ja tulevaisuuden haasteisiin niin kansalaisina kuin poliittisina päättäjinäkin. Onko lukiokokeilu ministeriön mielestä tässä suhteessa oikea toimenpide? Edellä olemme painavasti perustelleet, miksi näin ei ole.
On suorastaan ironista, että lukiokokeilu aloitetaan itsenäisen Suomen satavuotisjuhlinnan kynnyksellä. Juhlaa tulee viettää Suomen uudistamisen ja tulevaisuuteen katsomisen hengessä. Eteenpäin katsoessamme meidän pitää kuitenkin tietää, mistä olemme tulossa.
Tiina Kinnunen, professori, puheenjohtaja,
Suomen Historiallinen Seura
Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja, puheenjohtaja,
Historian Ystäväin Liitto
* Tiina Kinnunen, Janne Virkkunen:
Onko suomalaisnuorista tulossa historiattomia? (HS, 4.5.2016)