Re: Suomen sotainen menneisyys?
Lähetetty: 09.08.16 12:06
Jo Suomen sodan alkaessa aateliston, upseerien ja eliitin piirissä oli ilmeisen selvästi halukkuutta Venäjän puolelle siirtymisestä, kapinamielialaa oli esiintynyt jo Kustaa III:n sodan aikana, mm. Anjalan liitto.Emma-Liisa kirjoitti:Vaikka muuten olemme samaa mieltä, tuskin Tengströmiä ja jo sodan aikana Venäjän puolelle siirtyneitä voi nimittää lojalisteiksi, koska heidän velvollisuutensa oli olla lojaali Ruotsille. Reaalipoliitikkoja he kyllä olivat - tai oikeammin tulevat tapahtumat vahvistivat heidän ratkaisunsa oikeaksi.nylander kirjoitti:Jatkanpa vielä vähän kotiuduttuani kaupungilta:
Juuri tästä asiassa on kyse. Jo maaliskuun 1808 loppupuolella, kun hyökkäyksen alkamisesta oli kulunut tuskin kuukautta, Turun piispa Jacob Tengström oli Uudenmaantulliin pystytetyn kunniaportin luona toivottamassa kaupunkiin työntyvät venäläiset joukot tervetulleiksi. Ei Tengström ruotsalaisena piispana mikään "Venäjän-mielinen" ollut; hän oli reaalipoliitikko, joka tuolloin pani alulle sen lojalismin perinteen, joka tuolloin syntyneessä tilanteessa oli suomalaisille hallintomiehille poliittinen välttämättömyys. Hyvin tunnettua kirjallisuudesta on, että lähimain koko Venäjän ajan, aina vuosisadan vaihteen venäläis-suomalaiseen konfliktiin asti, suomalainen hallitseva "kestävä eliitti" sitoutui lojalismiin. Jos jokin aatelisarvon tai muiden sosiaalisten palkintojen vastaanottaminen katsottaisiin "Venäjän-mielisyydeksi", niin silloinhan esim. itse J. V. Snellman, koko suomalaisuusliikkeen keulakuva, jota vieläkin vuosittain muistetaan 12. toukokuuta, olisi luettava "Venäjän-mieliseksi"!Emma-Liisa kirjoitti:Lojaalisuus hallitsijaa kohtaan ja taktinen myöntyvyys, jotta vastakohtaisuuksia ei kärjistettäisi vaan odotettaisiin parempaa aikaa säilyttäen oma kieli ja kulttuuri, on ihan eri asia kuin "Venäjän-mielisyys", joksi katsoisin vasta aktiivisen "venäläistämisen" tukemisen
Toisaalta ei talonpoikien epäluuloisuutta Venäjää kohtaan ja siitä johtuvaa vastarintaa voi moittia, koska Venäjällä vallitsi maaorjuus, ja kenties se osaltaan sai Aleksanterin valtioviisaasti rauhoittamaan maan.
Svartholman linnoituskin antautui lähes laukaustakaan ampumatta jo 18.3.1808 ja majuri Carl Magnus Gripenberg siirtyi myöhemmin Venäjän palvelukseen. Svartholman 700 sotilasta olivat Jägerhornin rykmentin puolikas ja toinen puolikas oli "Pohjolan Gibraltarissa", jossa oli kaikkiaan noin 6000 sotilasta ja 110 alusta, puolet Ruotsin sotalaivastosta. Ja etenkin eversti Fredrik Adolf Jägerhorn Sveaborg-Suomenlinnan sotaneuvostossa oli antautumisen kannalla ja nimitettiin myöhemmin Kymenkartanon läänin kuvernööriksi, veli ev.ltn J.Anders Jägerhorn oli Anjalan miehiä. Vara-amiraali Carl Olof Cronstedt nautti Mäkkylän kartanossaan Aleksanteri I:n myöntämää eläkettä kuolemaansa saakka.
Autonomian ajan alussa nuo Venäjän puolelle siirtyneet olivat johtopaikoilla suuriruhtinaskunnassa ja entisessä emämaassa Ruotsissa heitä pidettiin oikeutetusti pettureina.
J.V.Snellman poliitikkona kannatti sensuuriakin ja sai hieman myöhemmin mm. 1.8.1863 kieliasetuksen hyväksytyksi Parolassa, suomen kielestä tuli tasavertainen ruotsin kielen kanssa. Ja Aleksanteri II:n perimmäinen tavoite tuli esille Nikolai II:n kielimanifestissa vuonna 1900, sekä ruotsinkieli että suomenkieli tuli syrjäyttää venäjänkielen tieltä. Keisarin koko imperiumin kattavaa sensuuria ja sensuurihallituksen toimintaa ei olisi pystynyt suuriruhtinaskunnassakaan estämään, oli vain yritettävä pitää sensuurikin kenraalikuvernöörin tehtävänä Suomessa, silloin siihen saattoi enemmän vaikuttaakin. Sensuurin hyväksyminen ei ollut lojalismin osoitus, reaalipolitiikkaa pikemminkin?
Olihan Venäjän imperiumi jo aiemmissakin valloitusoperaatioissaan noudattanut tuota Aleksanteri I:n rauhoituspolitiikkaa, Pietari I:n 100 vuotta aiemmin tekemät antautumissopimukset Viron ja Liivinmaan aateliston edustajien kanssa olivat noudattaneet samaa mallia, kaikki entiset lait ja etuoikeudet ja oikeudet säilytettiin voittomaalla, maaorjuuskin.
Ensimmäisen kenraalikuvernööri Sprengtportenin järjestämillä Porvoon maapäivillä Aleksanteri I hallitsijanvakuutuksessaan lupasi säilyttää entiset etuoikeudet ja Ruotsin 1734 lain ja läntisen oikeusjärjestyksen ja säädyt vastavuoroisesti vannoivat uskollisuuttaan keisarille.
Porvoon maapäivät eivät olleet mikään Suomen valtion perustamistilaisuus, eikä suuriruhtinaskunnan "nostamista kansakunnaksi kansakuntien joukkoon". Suomenkieleenkin tullutta "valtio-käsitettä" ei liene esitetty edes seuraavillakaan maapäivillä 1863 ?
Veikko Palvo