Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Museo joka Suomesta puuttuu

Museo joka Suomesta puuttuu

Kuva
Minulla oli tilaisuus vierailla Vilnassa Liettuan pääkaupungissa viime viikonloppuna. Upea kaupunki! Koska aikaa oli vain vähän ehdin vierailla vain yhdessä museossa: Liettualaisten kansanmurhaa ja karkotuksia esittelevässä museossa ”Genocido auk? muziejus ” (The Museum of Genocide Victims)

Liettualaisten karkotuksia ja murhia vuosina 1940-1990 käsittelevä museo on talossa, jossa venäläisten lähtöön asti vuoteen 1991 sijaitsi KGB:n päämaja ja vankila. Keskeisellä paikalla Vilnan keskustassa sijaitsevan talon kaksi ensimmäistä kerrosta on varattu näyttelyille, jotka käsittelevät Liettuan vuosien 1940-1990 miehityksiä, liettualaisten karkotuksia Siperiaan, sekä aseellisen ja aseettoman vastarinnan muotoja. Pohjakerroksessa on alkuperäisessä kunnossa olevia vankisellejä ja ennallistuksia.

Näyttelyt painottuvat neuvostoaikaan, Baltian maiden kohtalo Molotov-Ribbentropp sopimuksineen käydään läpi museossa melko pintapuolisesti ja saksalaismiehityksen aika esitellään vain lyhyesti.

Kuva

Karkotuksista Siperiaan ja kuvia vankileireiltä sekä siihen liittyvää esineistöä oli museossa yllättävän paljon. Toinen yllätys minulle oli näyttelyn osa, jossa käsiteltiin neuvostovastaista aseellista vastarintaa Liettuassa. Olin toki kuullut Viron Metsäveljistä mutta en ollut tietoinen, että vastarinta Liettuassa oli niinkin laajaa, organisoitua ja kesti varsin kauan. Näyttelyn tietojen mukaan maan alla toimivia partisaaneja oli noin 30 000 ja taistelut jatkuivat aina 1950-luvun alkuun asti. Yleispoliittinen tilanne vain oli toivoton liettualaisten vastarinnan kannalta, aina 1990-luvulle saakka.

Kuva

Museossa on myös KGB:n käyttämää välineistöä, dokumentteja, valokuvia ja ilmiantolomakkeita, puhelinkuunteluhuone sekä KGB:n koulutusmateriaalia. KGB:n Liettuan johdosta ja työntekijöistä oli myös valokuvia. Käyntini aikana vuosien 1960-1970 osastot olivat valitettavasti korjausten alla.

Kuva
Kuva

Pohjakerroksen selliosastossa on jotakuinkin alkuperäiskunnossa olevia sellejä, sekä sellejä eri ajoilta ennallistettuina sekä teloituksiin käytetty osasto.

Kuva
KGB:n jälkeensä jättämää tuhottua arkistoaineistoa kellarisellissä.
Kuva

Venäläistä valvontateknologiaa 1970-luvun puolivälistä

Mitä museossa ei kerrota?
Museon nimessä oleva genocide tuntui aluksi hiukan oudolta sillä useimmiten mielikuva tästä liittyy juutalaisten kansanmurhaan. Tässä museossa ei nimittäin juuri mainintaa enempää käsitellä juutalaisten kohtaloa tuona aikana, mainitaan vain että noin 200 000 murhattua Liettuan juutalaista sisältyvät 240 000:n kokonaisuhrilukuun.

Tämä ratkaisu tuntuu hieman kummalliselta. Eivätkö museon näyttelysuunnittelijat pitäneet Liettuan juutalaisia liettualaisina?

Tämä saksalaisten hirmuteoista vaikeneminen tuntuu oudolta. Ajanjaksosta kesästä 1941 vuoteen 1944, jolloin saksalaiset miehittivät Liettuaa ei ole juuri mitään tietoja näyttelyssä. Esimerkiksi yli 200 000:n liettualaisen juutalaisen tuhoamisesta ei ole ainuttakaan kuvaa, selostusta, eikä näyttelypaneelia. Liettualaisia kuoli n. 40 000. Kenties syynä saattaa olla se, että liettualaiset itse osallistuivat näihin murhiin? Juutalaisväestöstä 91% tapettiin saksalaismiehityksen aikana. Museossa ei ole myöskään lyhyttä mainintaa lukuun ottamatta liettualaisten kuljettamisesta saksalaisten työleireille. Nämä puutteet vievät osan museon näyttelyiden uskottavuudesta.

Kuva
Kuva

Näitä kuvia ei museossa esitetty: kuvissa liettualaiset murhaamassa juutalaisia Kaunasissa heinäkuussa 1941. Kuvat:
Andrew (Andrzej) M. Kobosin ylläpitämältä sivulta: Shoah the Holocaust


Liettuassa toki on erillisiä juutalaisten kohtaloa valottavia museoita. Varsinaisia juutalaisia käsitteleviä museoita on Vilnassa ollut vuodesta 1913 mutta niiden kokoelmat tuhottiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Museo elpyi 1920 ja 1930-luvuilla mutta kokoelmat tuhottiin jälleen saksalaismiehityksen aikana. Nevostovallan aikana museo pystytettiin uudelleen vuonna 1945 mutta suljettiin jälleen vuonna 1949 ”sionismin ja kosmopolitismin” vastaisen kampanjan aikana ja avattiin uudestaan vasta vuonna 1989. Vilnan toinen juutalainen hautausmaa tuhottiin venäläisten toimesta 1960-luvun alussa.

Baltian maiden kansojen kohtelu kyllä hyvinkin muistuttaa kansanmurhaa tai vähintäänkin etnisiä puhdistuksia, joten olisi valmis hyväksymään museon nimen ”Genocido auk? muziejus” (The Museum of Genocide Victims).

Vierailu oli oikeastaan yllättävän rankka kokemus, sillä en mitenkään voinut välttyä ajatukselta, että karkotukset, vankileirit ja teloitukset olisivat varmasti olleet myös suomalaisten kohtalo, mikäli sodassa olisi käynyt toisin. Se opetti myös jälleen kerran ymmärtämään paremmin Baltian maiden asukkaiden vaikeaa suhdetta Venäjään ja venäläisiin. On hyvin tärkeää muistaa ja tietää mitä menneisyydessä tapahtui, mutta toisaalta pitäisi osata myös antaa anteeksi ja tehdä rauha. Rauhaahan ei tunnetusti tehdä ystävien kanssa vaan vihollisten.

Meillä Suomessa ei siis onneksi moista museota ole, aika lähellä se taisi kuitenkin olla! Mutta puuttuuko meiltä jokin museo? Olisiko aika jo kypsä esimerkiksi Kansalaissodan museolle?
Viimeksi muokannut Tapio Onnela, 25.05.07 08:45. Yhteensä muokattu 7 kertaa.

jolson
Viestit: 1
Liittynyt: 24.05.07 21:28

Museo joka Suomesta puuttuu

Kävin tässä Vilnan museossa v. 2002.Onneksi meillä ei ole aihetta
samanlaiseen.Baltian maissa taisteltiin vielä vuosikausia vuoden -44/-45
jälkeen.
Mutta niin tehtiin myös Ukrainassa -50-luvun alkuun saakka.Kukaan ei
tiedä kuinka moni sai surmansa.Kymmenet tuhannet joka tapauksessa.
Ks. esim "Khrushchev:the man and his era",William Taubman,2003.
Ideasi Kansalaissodan museosta on erinomainen,
sanoo Lauri Huuskonen Tampereen Kalevankankaalta,jossa koettiin
vauhtia ja vaarallisia tilanteita keväällä -18.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 13.12.06 23:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

The Civil War

Vapaus- ja sisällissodan museo Suomesta puuttuu, johtuneeko se osittain
itäisestä naapurimaastamme.
Suomen vapaussodan museossa olisi pakosta oltava esillä myös Venäjän,
Kansankomissaarien neuvoston osuus.
USAssa on lukuisia sisällissodan museoita, tässä eräs niistä:
http://www.hakia.com/search.aspx?=The+Civil+War

Tampereen 1945 perustettuun Lenin- museoon toivoisi Stalinista kertovaa täydennystä.
Lenin ja Stalin tapasivat Tampereella ensimmäisen kerran ja jälkimmäinen vaikutti enemmän Neuvostoliiton kehitykseen.
Stalin myös ilmeisesti loi Lenin- myytin ja siinä sivussa oman henkilökulttinsa.
Olihan Stalin opiskellut kahdeksan vuotta pappisseminaarissa, joten hän
lienee tältäkin pohjalta muokannut neuvostoyhteiskuntaa;
kirkot ja luostarit oli häväistävä ja ikonien tilalle vaikkapa Stalinin kuvia ja pyhiinvaelluskohteeksi Lenin- mauseleum.

Veikko Palvo

Juho_Ahava
Viestit: 10
Liittynyt: 30.12.05 17:14

Minäkin olen ihmetellyt tuota 'Genocide'-termiä museon nimessä.

Mikä kansanmurha kyseessä muka on? Kansanmurha-termiä käytetään nykyään aivan liian laajasti. Ilmeisesti koska termillä kuulostaa niin vahvalta verrattuna esim. termiin 'rikos ihmisyyttä vastaan'.

Mielestäni genocide-sana tuon museon nimessä vaikuttaisi olevan pelkkää propagandaa. En ainakaan tuolta museon kotisivuilta löytänyt mitään perustelua nimelle.


Itse kävin tuolla joskus pari vuotta sitten ja museo on kyllä varsin vaikuttava. Etenkin aidot sellit saavat varmasti herkemmät ihmiset järkyttymään.

Mutta yksi hupaisakin juttu paikasta tulee mieleen. Ystäväni kävi siellä noin vuoden minun jälkeen ja hänellä oli opas. Opas sanoi suomalaisille turisteille, että "tehän kuitenkin tiedätte mitä hirmuhallitsijat voivat saada aikaan, olihan teilläkin se Urho Kekkonen". :lol:

Klaus Lindgren
Viestit: 1178
Liittynyt: 30.11.05 12:31

Ajatus kansalaissodan museosta kuulostaa tosiaan aika hyvältä. Samalla tuli mieleeni, miten taannoin luin Kjell Westön kirjaa "Missä kuljimme kerran". Se on kaikkien muiden ansioidensa lisäksi yhdessä suhteessa harvinainen poikkeus: siinä kerrotaan sotarikoksista tekijöiden omasta näkökulmasta ja otetaan niistä suora vastuu, niitä ollenkaan kaunistelematta tai kiistämättä tekojen hirveyttä. Sisällissotamuseo voisi tarjota hyvän tilaisuuden kuvata sekä molempien osapuolien kärsimyksiä että heidän tekojaan.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Juho_Ahava kirjoitti: Etenkin aidot sellit saavat varmasti herkemmät ihmiset järkyttymään.
Aitoja sellejä muuten pääsee Suomessakin "ihailemaan" Hämeenlinnan vankilamuseossa
Kuva
Vilnassa olivat onnistuneet säilyttämään vankiloille ominaisen hajun, joka leijui Hämeenlinnassakin, ainakin vielä 1993, kun olin laatimassa vankilamuseon suunnitelmaa.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Museo joka Suomesta puuttuu

Tapio Onnela kirjoitti:Vierailu oli oikeastaan yllättävän rankka kokemus, sillä en mitenkään voinut välttyä ajatukselta, että karkotukset, vankileirit ja teloitukset olisivat varmasti olleet myös suomalaisten kohtalo, mikäli sodassa olisi käynyt toisin. Se opetti myös jälleen kerran ymmärtämään paremmin Baltian maiden asukkaiden vaikeaa suhdetta Venäjään ja venäläisiin. On hyvin tärkeää muistaa ja tietää mitä menneisyydessä tapahtui, mutta toisaalta pitäisi osata myös antaa anteeksi ja tehdä rauha. Rauhaahan ei tunnetusti tehdä ystävien kanssa vaan vihollisten.

Meillä Suomessa ei siis onneksi moista museota ole, aika lähellä se taisi kuitenkin olla! Mutta puuttuuko meiltä jokin museo? Olisiko aika jo kypsä esimerkiksi Kansalaissodan museolle?
Vierailin itse samassa museossa muutama vuosi sitten ja tunnut ovat samat kuin sinulla. Panin silloin merkille saman kuin sinäkin, että museosta puuttuu ajanjakso, jolloin Liettua oli saksalaisten miehittämä. Sitä aukkoa voi paikata lähellä sijaitsevassa juutalaismuseossa. En muista sen nimeä enää ja sinne päästäkseen on soitettava ovikelloa ja joku tulee avaamaan.

Nuo kaksi museota antavat kaksi aivan erilaista kuvaa Liettuan partisaaneista. Toisessa he ovat sankareita ja toisessa museossa he ovat juutalaisten murhaajia. Yhdistelmä kertoo karmivalla tavalla Liettuan historiaa, jota me suomalaiset emme onneksemme joutuneet kokemaan.

Museo todella avasi silmiä sen suhteen, mitä Suomessa olisi voinut pahimmillaan tapahtua.

Kansalaissodan museo olisi vallan hieno tapa hoitaa Suomen historian kipupistettä.

kantila

Tampere 1918 avautuu huhtikuussa

Vuosi 1918 on esillä monissa museoissa, vaikka aiheelle kokonaan vihkiytynyttä museota ei tiettävästi ole perusteilla. Ohessa tietoja Vapriikissa ensi huhtikuussa avautuvasta näyttelystä.

Museokeskus Vapriikki avaa laajan sisällissotaa Tampereella esittelevän näyttelyn 24.4.2008. Näyttelyssä on ensimmäistä kertaa esillä Tampereen museoiden omiin kokoelmiin kuuluva todistusvoimainen kokonaisuus keväällä 1918 taistelupaikoilta ja kaupungin kaduilta kerättyä esineistöä. Näyttely on laadittu yhteistyössä Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen kanssa.

Useita vuosia valmisteilla ollut näyttely perustuu uusimpaan tutkimustietoon ja se tulee sisältämään paljon ennennäkemätöntä kuva- ja esinemateriaalia. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan 300-sivuinen kirja, jossa uuden tutkimuksen valossa ja laajan valokuvamateriaalin avulla esitellään Tampereen ja lähiseutujen kohtaloita 90 vuotta sitten tapahtuneessa murhenäytelmässä.

Kansallisesti ja kansainvälisesti tärkeä aihe

–Aika on viimein kypsä puolueettomalle tarkastelulle vaikeasta aiheesta, toteaa museotoimenjohtaja Toimi Jaatinen
–Aihe on kansallisesti ja paikallisesti tärkeä, ja se on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Sisällissodat ovat uutisissa jatkuvasti ajankohtaisia aiheita, näyttely tarjoaa niihin rinnastuksen omasta historiasta, Jaatinen jatkaa.

Näyttely kertoo mitä Tampereella tapahtui keväällä 1918. Näkökulmia tarjoavat kummankin osapuolen taistelijat, mutta myös siviilit ja sivustakatsojat. Näyttely pyrkii tuomaan esille laajan ihmiskirjon lapsista vanhuksiin ja työläisistä tehtaanjohtajiin. Äänien, kertovan materiaalin ja uuden tekniikan avulla eri kokemukset tuodaan elämyksellisesti esille. Näyttely ja kirja valottavat myös vuoden 1918 tapahtumien taustoja sekä niiden vaikutuksia myöhempinä vuosikymmeninä. Näyttelyn päättää tarkastelu sodan muistoon ja tulkintoihin ja myös kävijälle tarjotaan mahdollisuus jättää näyttelyyn omia ajatuksiaan ja kommenttejaan. Näyttelystä löytyy myös interaktiivinen kartta, josta voi tutkiskella kaupungin tapahtumapaikkoja.

Ainutlaatuista esineistöä keväältä 1918

Hämeen museon johtaja Gabriel Engberg oli sisällissodan aineiston tallentamisen pioneeri. Erikoisluvalla hän keräsi heti keväällä taisteluiden tauottua kokoon aineiston, joka on odottanut esillepanoaan 90 vuotta. Museona toiminut Näsilinna oli taistelujen keskipisteessä ja sinne jäi myös joukoilta paljon materiaalia, jonka Engberg talletti museoesineinä kokoelmiin. Kiehtovia ovat mm. punaisen taistelijan tunnusmerkein varustettu pipo, valkoisen armeijan taisteluliput, erilaiset aseet ja shrapnellien palaset, kaatuneen jääkärin luodinreiällä lävistetty univormu ja venäläiset takit. Aineisto on osin fragmentaarista ja arkista: sodan sekasorto ja toisaalta tavallisen elämän kytkeytyminen sodan melskeisiin näkyvät peltimukeissa, kenttäpulloissa ja saappaissa. Harvinaisena löytönä voidaan pitää punaisten vankilana keväällä 1918 toimineen Aaltosen kenkätehtaan nahkavaraston hyllyjä, joihin vangit ovat kirjoittaneet muistokirjoituksiaan.

Historian- ja esinetutkimuksen sekä konservoinnin ohella Tampere 1918 projektissa on kiinnitetty erityistä huomiota valokuviin. Valokuvien tietoja ja kuvauspaikkoja on tutkittu ja uusia kuvia jäljitetty. Vapriikin kuva-arkisto on tehnyt suuren urakan aineistojen uudessa tulkinnassa. Tiedot herättävät kuvat uudella tavalla henkiin niin näyttelyssä kuin kirjan sivuilla.

Näyttelyn visuaalisesta puolesta vastaa monia suurnäyttelyitä Tampereelle ja muualle Suomeen toteuttanut arkkitehti Taina Väisänen. Asiantuntijajäseninä näyttelytoimikunnassa ovat toimineet FT Tuomas Hoppu, FT Marko Tikka ja professori Pertti Haapala Tampereen yliopiston historiatieteen laitokselta.

Näyttelyprojektissa on tehty yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Työväenmuseo Werstas, Kansanarkisto, Sotamuseo, Pohjanmaan museo, Tampereen suojeluskunta- ja lottamuseo ja Tampereen seurakunnat sekä lukuisat muut tahot ovat auttaneet näyttelyn aineiston hankkimisessa.


Kimmo Antila

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”