Agricolan yrtit
Mikael Agricolan Rucouskirian terveyttä tuovat kasvit, niiden esiintyminen ja käyttö 1500-luvulla.
Odotettu julkaisu, jossa suomen kielen professori Kaisa Häkkinen ja kasvitieteen dosentti Terttu Lempiäinen esittelevät Mikael Agricolan vuonna 1544 ilmestyneen Rucouskirjan kalenteriosan sekä siihen sisältyvät 24 terveyttä tuovaa yrttiä piirroskuvineen ilmestyy 9.4.2007, jolloin vietetään Agricola-muistovuoden pääjuhlaa Turussa.
Julkistamistilaisuus järjestetään Turun konserttitalon aulakahviossa ennen pääjuhlan alkua klo 14.15.
Rucouskirian kalenteriosastoa on sanottu ensimmäiseksi suomalaiseksi tietosanakirjaksi. Se sisältää yleisen teologian lisäksi monenlaisia ohjeita ja oman aikansa totuuksia ajanlaskusta, astrologiasta, terveydenhoidosta, ihmisten ja eläinten elämänjuoksusta, lasten kasvatuksesta, koulutuksesta ja psykologiasta.
Kalenterin muistorunoissa on mainittu myös monia terveyttä tuovia kasveja, joihin Agricola liittää asianmukaiset hoito-ohjeet. Yrttikirjaa varten on kaikki mainitut kasvinnimet tutkittu merkityksen ja etymologian kannalta. Samalla on selvitetty, miten yrttejä on käytetty hyödyksi meillä ja muualla. Teos on kuvitettu Agricolan aikalaisen, kasvitieteen isäksi mainitun saksalaisen Leonhart Fuchsin piirroskuvilla.
Lisätietoja:
Kaisa Häkkinen, (02) 333 5280
Terttu Lempiäinen, (02) 333 5559
Timo Niitemaa, (02) 333 6225 (kustannustoimittaja)