Elina Sana kommentoi Leitzingerin arvostelua
haku Ajankohtaista kartta
uutta hakemisto

Agricolan kirja-arvostelut

Elina Sana kommentoi Leitzingerin arvostelua
AGRICOLA


Kommentti julkaistiin H-verkossa 9.12. 2003

Kirjaani Luovutetut koskevassa arviossaan Antero Leitziger paheksuu huutomerkin kanssa, että en mainitse Taimi Torvisen vuonna 1984 julkaistua kirjaa, jossa mm. selostetaan 76 ulkomaalaisen karkotusta.

Syy on yksinkertainen. Taimi Torvinen oli lehdistöhistorian opettajani Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella opiskellessani. Kun valmistelin vuonna 1979 julkaisemani kirjan Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn - juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa käsikirjoitusta 1970-luvulla, annoin käsikirjoituksen kommentoitavaksi myös Taimi Torviselle.

Käsikirjoitus sisälsi lähes sata sivua sitä aineistoa, joka nyt vuonna 2003 on julkaistu teoksessani Luovutetut. Mukana oli siis perustiedot myös noista 76:sta. Mainitsen kiitoksin Kuolemanlaiva-kirjani esipuheessa Taimi Torvisen lukeneen käsikirjoitukseni. Koska tuohon kirjaani ei lopulta sisällytetty koko laajempaa käsikirjoitusta, keskustelimme kirjani julkaisemisen jälkeen Taimi Torvisen kanssa siitä, että hän haluaisi jatkaa tutkimustyötä aineistoni pohjalta. Koska itse olin siirtynyt YK:n palvelukseen Afrikkaan, en voinut jatkaa omaa tutkimustyötäni. Annoin mielihyvin entiselle opettajalleni luvan. En siis mainitse juuri tuota Taimi Torvisen kirjaa, koska se osin käytti omaa aineistoani. Mainitsen kyllä lähteissäni kaksi muuta Taimi Torvisen kirjoitusta, joten mistään Antero Leitzigerin uumoilemasta pahantahtoisuudesta ei tässäkään ole kyse.

Olisi toivotonta ryhtyä oikomaan sekasotkua, jonka Leitziger keittää arviossaan kokoon, esim. syyttäessään henkilökohtaisesti minua haastateltavieni nauhalle kertomista kokemuksista tai Stutthofin keskitysleirimuseon virallisen opaskirjan antamista tiedoista, vaikka kerron lähteen selvästi tekstissä. Kirjoja kukin lukee tavallaan.

Haluan kuitenkin puolustaa haastattelemiani ihmisiä. Toinen oikaisuni koskeekin Luovutetut-kirjastani tehtyä BBC:n uutislähetystä, jonka Leitziger arvelee perustuneen "tuhatkertaiseen liioitteluun", että Suomen kansalaisia olisi luovutettu natsien tuhoamisleireille. BBC:n uutisdokumentissa haastateltavana oli minun lisäkseni Porin lähellä edelleen asuva suomalainen, jonka lähisukulainen, kirjassani kuvattu suomalainen Eino Altis, luovutettiin Suomesta Stutthofin keskitysleirille. Altiksen suku odottaa yhä, BBC:n lähetyksessä antamansa todistuksen mukaan, anteeksipyyntöä Suomen valtiolta siitä, että heidän omaisensa tuhoutui natsien keskitysleirillä.

Kommentti julkaistiin H-verkossa 9.12. 2003


Antero Leitingerin arvostelu Elina Sanan teoksesta, Luovutetut - Suomen ihmisluovutukset Gestapolle. WSOY: Juva 2003. 468 s.

11.12.2003 klo 18:42


Historian äärelle | Tutkimus, opetus, seurat | Arkistot, kirjastot, museot | Ajankohtaista
Agricolan kartta | Haku Agricolasta | Hakemisto | Uutta!
Tekijät | Palaute | Etusivulle

Etusivulle