1) kehittää yksittäisten kansalaisten ja eri tasoisten ja ikäisten opintoryhmien mahdollisuuksia osallistua tietoverkkojen (Internet) sisältöjen tuottamiseen ja

2) ns. tavallisten kansalaisten hallussaan pitämien historiallisten tai ympäristöä
koskevien tietovarantojen (muistitieto, valokuvat, videot) digitalisoinnin edistäminen ja välittäminen yleiseen käyttöön.

Tavoitteen voisi muotoilla myös toisella tavalla siten että siinä pyritään kiistämään ammattilaisten yksinoikeus tuottaa sisältöjä tietoverkkoihin kahdessakin mielessä. Web-sivujen "tekninen" tuottaminen ei saisi olla riippuvaista pitkälle koulutettujen atk- tai graafisen alan suunnittelijoiden osaamisesta eikä myöskään historian kirjoittaminen ja julkaiseminen saisi olla vain siihen koulutusta saaneiden ammattilaisten puuhaa. Sivujen tekeminen ja omien tuotosten julkaiseminen pitäisi Opetusministeriön uuden tietoyhteiskunta-ohjelmankin mukaan olla jokamiehen ja -naisen taito ja oikeus viiden vuoden kuluttua. Kyseessä on siis eräänlainen tietoyhteiskunnan kirjoitustaito, johon ainakin kaikilla halukkailla pitäisi olla mahdollisuus perehtyä seuraavien vuosien aikana. Parhaiten taito kehittyy tekemällä sisällöllisesti kiinnostavia ja merkityksellisiä hankkeita, jollaisena voidaan pitää vaikkapa paikallis- ja sukuhistoriallista aktiivisuutta. Tietoverkot antavat meille ensimmäisen kerran todellisen mahdollisuuden "pienten asioiden historioiden" tunnetuksitekemiseen  kaikille ja kaikkialle maailmaan, kieliongelmat tietenkin tekstin osalta huomioiden. Mutta ainakin valokuva "puhuu" rajat ylittävästi kaikilla kielillä.
 

Projektin tavoitteet ovat edelleen:

- kehittää menettelytapoja, apuvälineitä ja työkaluja tietoverkkojen (Internet) ja hypertekstin hyväksikäytön edellyttämän "uuden luku- ja kirjoitustaidon" opettamiseen ja oppimiseen sekä samanaikaisesti synnyttää selkeään rakenteeseen perustuva, verkossa julkaistava ja jatkuvasti kasvava paikallisen tiedon kokonaisuus.

- tiedon hankinnan, etsimisen, tuottamisen ja esittämisen yhdistäminen saman opetus- ja oppimisprosessin osaksi ja sellaiseksi kokonaisuudeksi, jonka yhteydessä voidaan tuottaa myös uutta tietoa. Tietokokonaisuuksien tuottamisessa pääpäino on paikallisen tason opintoryhmillä

- projektin ja sen tulosten hyödynnettävyys koulutuksen eri tasoilla mukaanlukien elinikäinen oppiminen, erityisesti historian, yhteiskunta- ja ympäristöopetuksessa ja tutkimuksessa.

- tietoverkkojen käytön aloituskynnyksen madaltaminen niin oppimisen, opettamisen kuin tiedon tuottamisen ja julkaisemisen suhteen.

- avoin oppimisympäristö, joka kasvaa pääasiassa osallistujien itsensä tuottaman, erityisesti paikallisen ja historiallisen näkökulman sisältävän informaation pohjalle. Ajan myötä kokonaisuudesta muodostuu eri osallistujatahojen luoma "Kansalaismuisti" , paikallisen historiallisen ja muun tiedon pankki tai kotiseutuarkisto.

Käytännön toteutuksia

Tuon seuraavassa esiin muutamia esimerkkejä käynnissä olevista tai jo toteutuneista osa hankkeista.

Matapupu alueen kansalaishistoria on sisällöltään laajin hanke ja pitää itse asiassa sisällään useitakin varsin itsenäisiä osioita, joita eri ryhmät toteuttavat. Osa verkossa tällä hetkellä olevista sivuista on laadittu  projektin toimesta ja ne on  myös aiemmin julkaistu Malmin Kuvalehdessä (vuosittain ilmestyvä Malmi-Seuran julkaisu, jota on julkaistu vuodesta 1982 lähtien) tai Tapanila-Albumissa ( Tapanila-seuran julkaisu). Kyse on siis tältä osin ollut olemassa olleen kirjallisen ja kuvallisen materiaalin uudelleen julkaisemisesta sähköisessä muodossa.

Erona aiempaan on kuitenkin se että nyt tekstit ja kuvat on järjestetty teemojen ja ajan (aikajana) mukaisella tavalla sekä myös linkitetty keskenään silloin kun viittaussuhde on ollut olemassa. Esimerkiksi kun muistelija on viitannut Malmin Pohjoiseen kansakouluun on tästä kohdasta tehty linkki tiedostoon, jossa kyseistä koulua on käsitelty tarkemmin.

Materiaalin sähköisellä uudelleen julkaisemisella ja uudella tavalla järjestämisellä on pyritty sekä saatavuuden paranemiseen (lehtien painokset ovat ajat sitten loppuneet) että materiaalin helppoon käyttöön: samaa asiaa, aikaa tai aihepiiriä käsittelevät tekstit löytyvät samasta kohtaan ja linkkien avulla myös lisätiedon saanti on mahdollista. Lyhyesti on pyritty siihen, että olemassa oleva historiatieto olisi helposti löydettävissä ja käytettävissä. Materiaalimäärien paisuessa on tarkoitus tehdä myös asiahakemisto sekä vapaan sanahaun mahdollistava sivuston sisäinen hakutoiminta.

Toinen jo valmiin valmiin materiaalin uudelleen /sähköiseen julkaisemiseen liittyvä ajatus on se että tällä tavoin voitiin helposti ja nopeasti luoda suhteellisen näyttävä"alkusolu" koko hankkeelle, joka innostaisi alueen asukkaita ja erilaisia ryhmiä jatkamaan hanketta omilla tuotoksillaan. Tällainen aloitusmalli tuntuu hyvin toimivalta työskentelytavalta ja sitä on tarkoitus käyttää myös muissa hankkeissa.

Alkusolun työstämisen jälkeen Matapupu-alueella on Helsingin Koillisen työväenopiston ja Pukinmäen kirjaston mediateekin kanssa yhteistyönä pidetty useita web-sivujen tekokursseja, joilla osanottajat ovat voineet tehdä omia historiahankkeitaan (osin myös omia sivujaan muista aiheista, esim Suutarilan kaupunginosan silloista) tai muokanneet web-sivuja alueen historiaan liittyvistä valmiista materiaaleista (esim  syksyn 1999 kahdella kurssilla on työstetty Puistolan-seuran vuosittain julkaisemassa oppaassa julkaistuja alueen historiaan liittyviä kirjoituksia ja valokuvia).

Toinen työtapa on ollut valmiiden "käsikirjoitusten" eli näyttelyiden verkkoversioiden toteutus. Tällaisia ovat Malmin sairaalan työntekijöiden kokoama ja Malmi-talolla esillä sairaalan 90-vuotista historiaa kuvannut valokuvanäyttely ja toinen Malmin Ponnistajien niin ikään Malmi-talolla esillä ollut laaja historiallinen valokuvanäyttely. Molemmat ovat vielä työn alla ja niihin liitetään mukaan myös sellaista aineistoa, jota varsinaisessa näyttelyssä ei ollut esillä. Tavoitteena on myös julkaista katkelmia haastatteluissa äänimuodossa, jotta verkon erilaiset mahdollisuudet tulisivat paremmin hyödynnettyä.
 

Eräs mallitapaus näyttelyiden verkottamisesta on ollut "Jälleenrakennuksen ja rintamamiestonttien Suutarila" -näyttely, jonka Siltamäki-Suutarila-seura laati Euroopan rakennusperinne viikolle syksyllä 1998. Näyttely koostui 42 valokuvasta alueen talojen rakentamisesta ja nykyisyydestä, kartoista ja esitelmästä dioineen. Se oli ensin esillä kahdessa kirjastossa ja olisi sen purettu ja unohdettu. Pohjois-Helsingin lukion kurssi siirsi näyttelyn kuvat ja tekstit verkkoon  ja tuotti siihen omana panoksenaan kolme videohaastattelua ja joukon QTR-kuvia (panoraamoja), joista yksi oli rintamiestonttitalon ympärikuvaus. Valitettavasti nämä kuvat ja videoclipit eivät vielä näy verkossa. Sen lisäksi julkaistiin joukko kirjoituksia jälleenrakentamisesta ja rintamiestonttitaloista. Projekti jatkunee lähiaikoina yhteistyönä kaupunkisuunnitteluviraston kanssa, missä on tekeillä rintamiestonttitalojen koko Helsinkiä koskeva inventaario. Lopputuloksena voisi olla kehikko, johon voitaisiin liittää yksittäisten talojen ja katualueiden kuvia ja kirjoituksia niiden rakentamisvaiheesta nykyisyyteen. Tässä työskentelymallissa lähdettiin liikkeelle yhdestä hankkeesta, jonka työstämiseen osallistui useampia tahoja (kaupunginosaseura, kirjasto, lukion kurssi, Kansalaismuisti-projekti, Taideteollisen korkeakoulun medialabra, kaupunkisuunnitteluvirasto),  johon jokainen jätti oman näkyvän "jälkensä".  Samalla hanke jäi myös avoimeksi jatkotyöstämiselle ja uusien yksityiskohtien tai osioiden mukaantulolle. Parhaillaan kehittelen samantyyppisiä hankkeita Kontulassa, Herttoniemessä ja Laajasalossa. Kontulassa on kokeiltu   syksyllä (1999) ja keväällä (2000)  ns. historiaklinikan toimintaa: Projekti päivystää lähiöasemalla ja ottaa vastaan asukkaiden tuomia valokuvia ja skannaa ne saman tien talteen tietokoneen muistiin. Samalla voidaan keskustella muustakin alueen historiaan liittyvästä, sopia haastatteluista yms.

"Valmiista aineistosta" on kyse myös Tapulikaupungin asukasyhdistyksen kokoamassa Tapulikaupungin historiikissa, jota seura on koonnut useiden vuosien aikana ja jolle se ei aiemmin ole löytänyt sopivaa (edullista) julkaisemistapaa. Tässä tapauksessa kyse on myös hankkeesta joka ei siinä mielessä valmis että sen voisi heti julkaista kirjana. Aineisto on kirjaksi epätasaista ja hajanaista, joistakin asioista on jo paljon materiaalia, toisista ei vielä juuri mitään. Verkko mahdollistaa valmiiden osien (pienten ja suurempien) julkaisemisen välittömästi. Ja toki myös puutteellistenkin osien, koska niitä voidaan täydentää heti kun lisätietoja saadaan. Hieman samantapaisia hankkeita on käynnissä Helsingin Jyryn 100-vuotishistorian, Helsingin kesänviettosaarten historian verkkoversion ja Vantaan kaupungin museon näyttelyn "Suutari Asp - Hämeenkyläläisen mäkituvan elämää" tekemisessä, jotka myös ovat käynnissä. Näistä viimeksi mainittu muodostaa eräiden artikkeleiden kanssa Vantaan verkkohistorian 1900-luvun alkupuoleen ja vuosisadan vaihteeseen keskittyvä alkusolun. 

Nummela muodostaa projektin eräänlaisen etäispäätteen. Siellä toimiva ryhmä muodostuu joukosta "ikäihmisiä"  naisia, joita kiinnostaa sekä kotiseutunsa historia että tietotekniikka: Idea Pisteenkaaren (Nummelan keskustan keskeinen katu) historiasta oli elänyt jo pidempään, kun he saivat kuulla Kansalaismuistista syksyllä 1998. Kävin viime keväällä Nummelassa muutaman kerran, toukokuussa järjestettiin Vihdin kansalaisopistossa kolmen opintokerran kurssi web-sivujen tekemisestä. Lokakuussa 1999 avattiin Nummelan kirjastossa Pisteenkaaren talojen ja ihmisten historiaa koskeva näyttely, jonka pohjalta ryhmä ryhtyi marraskuussa 1999 muokkaamaan verkkoversiota, jossa voidaan ottaa huomioon näyttelyn aikana saatu palaute, ehdotukset uudet tiedot ja myös korjata näyttelyyn pujahtaneet pikku virheet ja puutteet. Verkkoversio tulee olemaan näyttelyä huomattavasti laajempi ja perusteellisempi. Mukaan voidaan ottaa myös näyttelystä hylättyä tai ylijäänyttä aineistoa (useita kuvia samasta aiheesta tai lisää tekstiä, yksityiskohtia, jotka eivät mahtuneet mukaan) ja Pisteenkaarella eläneiden muistelmia ja haastatteluja (ääntä). Hankkeen tämän hetkisestä vaiheesta voi sanoa sen verran että tuskin yksikään teksti on enää täysin samassa muodossa kuin mitä se oli kirjastossa olleen näyttelyn aikana.

Projektin kannalta katsottuna Suutarilan, Nummelan ym tapaisissa hankkeissa on kyse siitä että etsin /etsimme yhdessä sopia toimintatapoja, miten kasvatetaan kerran luotua juttua, miten siihen voidaan lisätä asioita : muutetaanko tekstiä (ainakin virheet), tehdäänkö lisäys tekstiin niin että kukin uusi kerrostuma myös näkyy ja erottuu aiemmasta, tehdäänkö lisäykset linkkinä uuteen tiedostoon vai miten? Ja myös kuka tekee lisäykset, toisin sanoen hoitaa päivityksen

Haluaisin vielä viitata yhteen konkreettiseen esimerkkiin, jolla voisi olla erityistä kiinnostavuutta myös yliopisto-opetuksen ja yliopistojen laitosten kannalta : Raunistulan sähköistäminen on Turun yliopistossa pyöritettävä hanke, johon voi parhaiten tutustua  web-sivujen välityksellä.  Tavoitteena on että www-sivuille rakennetaan virtuaalinen esikaupunki, joka mahdollistaa havainnollisen tavan liikkua ajassa ja tilassa. Sivuilla julkaistaan laajoja tietokantoja alueen rakennetusta miljööstä, elinkeinoista, yhdistyksistä jne. Projektin yhtenä tavoitteena on tuottaa sellaista aineistoa, jota voidaan käyttää suoraan hyväksi sekä tutkimuksessa että kouluopetuksessa.

Mukana hankkeessa on Turun yliopiston tutkijoita ja opiskelijoita eri historia-aineista, folkloristiikasta, kansatieteestä ja sosiologiasta, tutkijoita Turun maakuntamuseosta sekä historian- ja yhteiskuntaopin opettajia Turun alueen eri kouluista. Projektin vetäjinä toimivat yliassistentti Kari Teräs Turun yliopiston historian laitokselta, os. Suomen historia, Henrikinkatu 2, 20014 Turun yliopisto, p.02-333 6237, sähköposti kari.teras@utu.fi ja tutkija Anu Suoranta Turun yliopiston poliittisen historian laitokselta, sähköposti anu.suoranta@utu.fi. 

Hyödyistä ja haitoista

1. Helppo aloitus: Voidaan lähteä liikkeelle pienestä yksityiskohdasta, esimerkiksi yhdestä kuvasta ja siihen laaditusta kuvatekstistä. Kirjoittamisen ja julkaisemisen aloituskohta voi olla vaikkapa kylähistorian kannalta katsottuna missä tahansa. Jokin ajanjakso, tilanne, tapahtuma, hyvin pieni ja arkinen tai suuri ja juhlava, josta voidaan edetä ajallisesti ja teemallisesti moneen suuntaan. Aloituskohtia voi olla useita samanaikaisesti. Yksilö henkilö tai ryhmä aloittaa kyläkeinusta, tanssilavasta, pienviljelijäyhdistyksestä, talkoista tai pellonraivauksesta. Kokonaisuutta ei aluksi tarvitse lainkaan miettiä, jotta ei synny turhia paineita liian suuresta palasta. Vasta kun yksittäisiä osioita on olemassa jonkin verran tulee kuvaan mukaan jonkinlaisen ajallisen ja teemallisen rakenteen hahmottaminen, jonka puitteisiin yksityiskohdat voidaan sijoittaa.

2. Joustava jatko: Se mikä on valmiina on aina myös saman tien julkaistavissa, mitään valmista yksityiskohtaa (valokuvaa ja kuvatekstiä, muistelman pätkää tai pientä tutkielmaa) ei tarvitse jättää pöytälaatikkoon odottamaan kokonaisuuden valmistumista joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. Myös sitä mitä on julkaistu voidaan aina korjata, jos ilmaantuu virheitä tai täydentää uusilla tiedoilla ja yksityiskohdilla. Kokonaisuuden rakennettakin voidaan milloin tahansa muuttaa, korjata ja täydentää. Tätä ominaisuutta kirjana julkaistulla teoksella ei koskaan ole. (Huom tällä en halua mitenkään vastustaa kirjana julkaistavaa historiaa, kirja ja verkko täydentävät toisiaan).

Historian ja perinteen verkkoversion kokoamisen, kirjoittamisen ja julkaisemisen voi aina jättää myös kesken lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Valmiit osat ovat joka tapauksessa aina näkyvissä ja uudet tekijät voivat jatkaa siitä mihin toiset (hetkeksi väsyneet) jäivät. Ja vaikkei jatkoa olisikaan heti näköpiirissä on julkisuuteen joka tapauksessa saatettu se työ joka jo oli ehditty tekemään.

3. Hajautettu tuotanto: Kylä- tai muulla historialla voi tässä mallissa olla monta tekijää ja pienellä panoksella pääsee osallistumaan yhteiseen suureen ; siis talkootyötä sanan parhaassa mielessä. Osallistumisen aste ja ajankäyttö voivat vaihdella kunkin taitojen ja kykyjen mukaan. Ne jotka muistavat tai joilla on valokuvia tuovat sisällön, toiset (usein nuoremmat) osaavat paremmin web-sivujen vääntämisen : mummo tai vaari ja lapsenlapsi voivat olla hyvä työpari tietokoneen ääressä koulun atk-luokassa. Yksi ryhmä tai henkilö voi olla kiinnostunut vain vaikkapa urheilusta tai innostunut muistelemaan urheilukentän rakentamista tai osuuskunnan puimuria. Historia muuttuu rikkaammaksi kun sitä lähestytään yksityiskohtien kautta, jotka sinänsä voivat olla pieniä ja tuntua myös suuren kokonaisuuden kannalta merkityksettömiltä. Moniääninen historia on aina erityisen rikasta eikä erilaisista tulkinnoista ja erisuuntaa vetävistä tulkinnoista kannata olla huolissaan.

4. Tilaa riittää: Verkkoversiossa on silmää ja tilaa yksityiskohdille ja monille "pienille" asioille, "kaikki" kelpaa ja on arvokasta tallennettavaksi ja myös voidaan tallentaa. Monta kuvaa samasta tilaisuudesta tai vuoden 1952 kyläolympialaisten (tai vastaavien) koko tulosluettelo voidaan ottaa mukaan. Jokainen talo ja talon rakentaja voidaan "ikuistaa", jos joku niin haluaa ja viitsii halunsa pukea sanoiksi ja sivuiksi, omin voimin tai jonkun avustuksella. Mukaan voidaan ottaa myös 1950-70 -luvuilla kuvatut kaitafilmit. Ne voidaan digitalisoida ja siirtää verkkoon tai cd-rompuiksi kirjaston hyllyille. Tai tuoreemmat videot. Eikä kaikkea tarvitse kirjoittaa; siistitty haastattelu (= turhat rönsyt ja jahkailut pois) voidaan tallentaa äänitiedostona ja kuunnella lukemisen sijasta. Kansalaismuistin sivuilla ei vielä ole ääntä, mutta odotellessa voi esimerkkinä kuunnella vaikkapa miten  Hans Öfverström muistelee miten hän ensimmäisenä juoksi rajan yli palautettuun Porkkalaan vuonna 1956. )

5. Halpa, jos itse tehdään: Verkkohistorian tuottaminen on halpaa lystiä, jos se tehdään kuten edellä on hahmoteltu: talkoina, johon monet osallistuvat eri tavoin. Verkkohistoria voidaan julkaista vaikkapa kunnan tai kyläkoulun palvelimelle tai osallistujien omien kotisivujen yhteydessä. Tällöin se ei maksa mitään lisää ja vaikka jouduttaisiin hankkimaan historialle oma kotisivu, joltakin palvelun tuottajalta niin ei sekään maltaita maksa. Tekemiseen voi tietysti uhrata rahaa vaikka kuinka paljon jos halutaan joku ulkopuolinen mainosfirma suunnittelemaan ja toteuttamaan sivut. Se tosin ei ole mitenkään välttämätöntä, hyviä, luettavia ja konstailemattomia sivuja osaa kuka tahansa tehdä pienen harjoittelun jälkeen: 70-vuotias vanha rouva Nummelassa tai peruskoulun ala-asteen 5-luokkalainen Pukinmäessä ja muut sillä välillä olevat.

6. Ongelmia tai haittoja: Varmasti niitäkin on. Monesti kiinnitetään huomiota siihen onko koneita ja taitoja riittävästi tai halua selata verkkoa. Kuka päivittää tai ylläpitää tehtyjä sivuja. Koneiden saatavuus on tietysti konkreettinen kysymys. Suomessa se ainakin on keskimääräistä paljon parempi ja suuresti myös lisääntynyt viimeisten vuosien aikana. Toinen hyvä puoli on se että Suomessa tietokoneita sijoitetaan julkisiin tiloihin, esim. kirjastoihin, jossa ne ovat kaikkien vapaasti ja ilmaiseksi käytettävissä. Menee tietysti vielä aikaa ennen kuin kaikki osaavat tietokoneita käyttää ja kaikki eivät varmaankaan sitä edes halua tehdä. Mutta eivät kaikkia koskaan lue tai tutustu kotiseutunsa kirjoitettuunkaan historiaa eikä kukaan sillä perusteella halunne torjua historian ja perinteen tallentamista tai julkaisemista. Verkkoversiokin tehdään niitä varten jotka ovat siitä kiinnostuneita. Stadin taivaan alla -valokuvanäyttelyä kävi  verkon kautta katsomassa muutamassa päivässä lähes satatuhatta kävijää ja moni käytti Internet-selainta ensi kertaa elämässään. Selailu ja web-sivujen teko ei ole niin mutkikasta puuhaa ettei sitä oppisi jos on siihen halua ja jos on jotain mistä kertoa muille.

Suurempi pulma varmaankin on siinä, että toimiakseen historiahanke, toteutetaan sitä sitten missä muodossa tahansa, vaatii aina muutaman moottorin, innostuneen henkilön, jotka ovat valmiita tekemään jotain asian hyväksi, koska työtä ja toimintaa siinä vaaditaan: organisointia, ideointia, kirjoittamista, haastatteluja, skannaamista yms. Vaikka kaikki tapahtuisikin vain pala kerrallaan ja siihen tahtiin että on mukavaa. Sillä hauskaahan pitää olla, ei se muuten suju.

Raimo Parikka

Sisällysluettelo 1/00
Agricolan Tietosanomien pääsivulle