Ulkoministeriön ylläpitämä Virtual Finland on hiljattain julkaissut katkelman suomalaisen elokuvan historiaa. Helsinkiä käsittelevällä sivulla on nähtävissä katkelma vuonna 1911 valmistuneesta elokuvasta Finland. Esillä on teoksen Helsinkiä esittelevä jakso ("Ansichten aus Helsingfors") kokonaisuudessaan. Runsaan kahden minuutin mittaisessa elävässä kuvassa näemme autonomian ajan lopun Helsinkiä mereltä käsin, raitiovaunun kyydistä Esplanadilla, puistosta ja jälleen mereltä.

Elävä maisema

Maisemafilmit olivat ylipäätään varhaisen elokuvan suosituin lajityyppi. Matkailuaiheet eivät nousseet tyhjästä, sillä jo 1800-luvulla kaukaisten maiden maisemat olivat suosittuja stereskooppikuvissa ja taikalyhtyesityksissä: elävä kuva syntyi tämän jatkumon osaksi. Maiseman tuotteistaminen tapahtui samanaikaisesti fyysisen matkustamisen lisääntymisen kanssa. Samalla kun uudet kulkuvälineet (juna, auto, höyrylaiva) valtasivat alaa, ihmisten mentaalinen liikuttaminen medioiden välityksellä yleistyi. Junassa - niin kuin elokuvaesityksessä - katsojan ruumis saattoi olla liikkumattomassa tilassa, mutta ikkunasta katsellessaan hänen mielensä vaelsi tuntemattomilla seuduilla. Virtual Finlandin julkaisemassa katkelmassa (linkki elokuvaan löytyy sivun alaosasta) kamera on hetkeksi sijoitettu liikkuvaan raitiovaunuun, katse on mobilisoitu. Tätä ruumiittoman liikkumisen ideaa varhainen elokuva hyödynsi runsaasti.

Maisemakuvaus oli myös suomalaisen elokuvan pioneerin Karl Emil Ståhlbergin perustaman Atelier Apollon keskeisiä lähtökohtia. Hän oli jo vuonna 1889 avannut valokuvaamon Helsingissä Aleksanterinkatu 17:ssä. Hän oli kiinnostunut valokuvauksesta häämatkallaan Pariisissa ja päätti yrittää liiketoimintaa uudella alalla. Ateljee laajeni nopeasti, ja jo vuonna 1892 alkoi maisemavalokuvien laajamittainen markkinointi. Ståhlberg pestasi palvelukseensa ruotsalaisen Frans Engströmin ja suomalaisen I. K. Inhan, jotka alkoivat ikuistaa 'kansallismaisemaa'. Ståhlberg rahoitti myös Inhan Itä-Karjalan matkaa kesällä 1894. Vieraillessaan Pariisissa toistamiseen syksyllä 1896 Stålberg näki eläviä kuvia, jotka tekivät häneen valtavan vaikutuksen. Hän osti oitis elokuvaprojektorin ja useita filmejä. Ensimmäisen elokuvaesityksensä hän järjesti Ylioppilastalon musiikkisalissa tammikuussa 1897. Samalla hän ilmoitti Nya Pressen -lehdelle, että tavoitteena oli ennen pitkää esitellä suomalaisia nähtävyyksiä ja luonnonkauneutta paitsi liikkumattomissa myös elävissä kuvissa, joita voitaisiin kenties myydä ulkomaille asti.

Vielä tässä vaiheessa elokuvatuotannon aloittaminen ei kuitenkaan onnistunut. Ståhlberg palasi elokuva-alalle vasta vuonna 1904. Tuolloin hän perusti kiinteän elokuvateatterin nimeltä Maailman Ympäri, joka sijaitsi Lundqvistin liikepalatsissa Mikonkatu 5:ssä. Ohjelmistonsa hän hankki sekä Lontoosta että Pariisista. Vähitellen tarkoitus oli kuitenkin päästä omien elokuvien tuotantoon. Atelier Apollon ensimmäinen oma elävä kuva oli Kuvia Eugen Schaumanin hautajaisista Porvoossa, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 1906. Aihe oli kansallisesti merkittävä ja sopi mainiosti Ståhlbergin linjaan. Schauman-kultti saattoi jatkua elokuvateattereissa, vaikka ruumiin siirtäminen Porvooseen olikin tapahtunut jo toukokuussa. Seuraavina vuosina Atelier Apollo jatkoi kansallisesti merkittävien aiheiden kuvausta: Imatran koski, J. W. Snellmanin 100-vuotisjuhla, senaatin täysistunto ja jäänmurtaja Sampo pääsivät Maailman Ympäri -teatterin valkokankaalle.

Finlandin paluu

Vielä muutamia vuosia sitten näytti siltä, että suomalainen varhainen maisemaelokuva olisi lähes täydellisesti tuhoutunut. Autonomian ajan suomalainen elokuva mahtui noin tunnin mittaiseen elokuvaesitykseen. Ennen vuotta 1917 valmistuneista 325 lyhyestä dokumenttielokuvasta vain 20 oli säilynyt, ja näistäkin vain kaksi Helsinkiä esittelevää elokuvaa oli peräisin ajalta ennen vuotta 1910. Säilyneistä kahdestakymmenestä lyhytelokuvasta peräti viisitoista sijoittui Helsinkiin, vaikka maakunnallisten maisemafilmien osuus koko tuotannosta oli merkittävä. Esimerkiksi vuonna 1913 valmistuneista 53 lyhytdokumentista ainakin 33 sijoittui maaseudulle tai suomalaisiin pikkukaupunkeihin. Sen sijaan säilyneissä elokuvissa näemme valtiopäivien avauksen, kenraalikuvernöörin, Venäjän tsaarin, senaattori Leo Mechelinin hautajaiset ja Helsingin yliopiston promootion. Tärkeinä pidettyjä elokuvia on kohdeltu paremmin kuin muita, valtiolliset rituaalit ovat saaneet etusijan arkipäivän kuvauksen kustannuksella.

Puolustusvoimien arkistosta löytynyt Finland palautti suomalaisen varhaisen elokuvan ja kadonneen maisemafilmin jälleen tutkijoiden analysoitavaksi. Berliinin matkailumessujen lisäksi teosta ei juurikaan esitetty, mutta koska se valmistettiin Atelier Apollon edellisllä vuosikymmenellä kuvaamista maisemafilmeistä, sen kautta on säilynyt sensaatiomainen näköala suomalaisen elokuvan ensiaskeleisiin! Saksankielisillä väliteksteillä höystetty Finland esitteli 27 suomalaista nähtävyyttä, alkaen Turun linnasta ja päätyen keskiyön aurinkoon Torniojoella. Elokuva alkaa Varsinais-Suomesta ja näyttää merellisiä näkymiä Naantalista, Paraisilta, Hangosta ja Tammisaaresta. Kulttuurinähtävyyksiin kuuluvat kartanot (Åminne, Svartå), linnat (Turun linna, Raasepori, Viipurin linna, Olavinlinna ja Käkisalmen linna) sekä Valamon luostari Laatokan rannalla. Urbaania kuvastoa tarjotaan oikeastaan vain Helsingistä ja - lyhyesti - Tampereelta, jota luonnehditaan nimellä "Industriestadt". Näiden kulttuurikohteiden rinnalla korostuu luonto, erityisesti elokuvan loppua kohti: Saimaa, Punkaharju, Imatran koski, Koli, Oulujoki, keskiyön aurinko.

Kaiken kaikkiaan elokuvassa on 27 välitekstiä. Ensimmäistä kuvaa Turun linnasta ei ole esitelty tekstein. Tämän jälkeen jokaiseen nähtävyyteen johdatellaan saksankielisin välitekstein seuraavasti:

Virtual Finlandin julkaisema katkelma on siis osio 10, "Ansichten aus Helsingfors". Finland jakaantuu pitkälti maakunnittain: ehkä elokuvassa on suorastaan tavoiteltu potentiaalisen turistin reittiä, sillä elokuvallinen retki alkaa Varsinais-Suomesta ja etenee vähä vähältä kohti Lappia. Varsinais-Suomen jälkeen on vuorossa Helsinki ja Uusimaa, sitten lyhyesti Tampere ja Keski-Suomi. Tämän jälkeen suunta kääntyy Itä-Suomeen ja Karjalaan, lopuksi Pohjois-Suomeen.

Suomi-kuva liikkeessä

Kuten Virtual Finlandin julkaisemasta katkelmastakin voi päätellä, Finland painottaa Suomea kuvatessaan erityisesti vesistöjen roolia. Helsinki-kuvaus alkaa ja päättyy merellisyyden korostamiseen. Pelkästään koskien, jokien ja kanavien kuvausta elokuvassa on noin kahdeksan minuuttia, lähes puolet koko kestosta. Vedellisyyttä korostavat niin ikään elokuvan alun kuvat Naantalista, Paraisilta ja Tammisaaresta: kamera saapuu laivan mukana liikkuen kohti laituria, mereltä! Ratkaisu on varmasti harkittu myös kerronnallisessa mielessä: elokuvan alku antaa vaikutelman Suomeen saapumisesta.

Kaiken kaikkiaan Finland kuvaa Suomea luonnonympäristönä, kahlitsemattomien koskien ja avarien näkymien maana. Luonnon ohella painottuu historia: Suomi ei ole vain tässä-ja-nyt, tila on myös diakroninen, menneisyyteen ulottuva. Halu nähdä Suomi sekä historiallisten maisemien että luonnonympäristöjen maana liittyy tietenkin elokuvan turistisiin tavoitteisiin. Monessa otoksessa kamera on suorastaan asetettu turistin näkökulmaan: joko se panoroi Kolilla aivan kuin ylioppilaslakkiin sonnustautuneen matkailijan katse tai kiitää turisteille tarkoitetun koskiveneen mukana Oulujokea alas. Kameran sijoittaminen veneeseen, autoon, junaan tai raitiovaunuun oli tavallista kansainvälisessäkin elokuvassa vuosisadan taitteessa. Finland osoittaa, että suomalainen maisemaelokuva noudatti pitkälti samoja periaatteita kuin aikakauden elokuvatuotanto yleensä.

Kuten sanottu, Finlandia varten ei kuvattu uutta materiaalia. Jos näin olisi tehty, olisi ehkä pyritty vakuuttamaan katsojaa siitä, että Suomi on moderni matkailumaa, jossa myös mukavuudet ovat turistin ulottuvilla. Näin ei kuitenkaan tehty, toisin kuin monissa myöhemmissä matkailuelokuvissa. Sen sijaan Finland keskittyy turistiseen katseeseen, kuvamaan, millaisia näkymiä Suomella oli tarjottavanaan kansainväliselle matkailijalle. Tämä katse ei ole liikkumaton tai pysähtynyt, sillä panoroinnit ja liikkuva kamera hallitsevat visuaalista ilmaisua. Vaikutelma muuttuu kolmiulotteiseksi: kuvan pinta tuntuu katoavan ja katsojalle annetaan mahdollisuus vaeltaa näytetyissä maisemissa. Erityisesti tämä immersiivisyys tuntuu liittyvän luonnon kuvaukseen, kamera vaeltaa milloin Saimaan kanavalla, milloin Laatokalla. Ainoana urbaanina poikkeuksena Helsinkiin sijoittuvassa näkymässä kamera liikkuu pitkin Esplanaadia raitiovaunun mukana. Sen sijaan historialliset kohteet, Turun tuomiokirkko ja linna, Olavinlinna ja Viipurin linna ovat postikorttimaisen jähmeitä: kulttuuri on näkymä vailla liikettä.

Vaikka suomalainen varhainen elokuva on suurelta osin tuhoutunut, Finlandin ansiosta meille on säästynyt kuva-aineistoa lähes kolmestakymmenestä matkailuelokuvasta vuosilta 1906-11. Arvattavaksi jää, paljonko elokuvantekijät lyhensivät alkuperäisiä filmejä. Todennäköistä on, etteivät Finlandiin sisältyvät katkelmat ole identtisiä alkuperäisten elokuvien kanssa. Koko matkailuelokuvalla oli mittaa 18 minuuttia 40 sekuntia. Kun kuvattuja aihepiirejä oli 27, yhden matkailuaiheen osuus oli siis keskimäärin noin 40 sekuntia. Elokuva kuitenkin painotti tiettyjä osuuksia: Helsinkiä kuvattiin 2 minuuttia 18 sekuntia, turistimatkaa Mankalan koskella 2 minuuttia ja Imatran koskea 1 minuutti 24 sekuntia. Jos nämä painotukset otetaan huomioon, jäljelle jäävien osuuksien keskipituus on vain 33 sekuntia. On täysin mahdollista, että ainakin muutamat vuosien 1906-11 alkuperäisistä maisemafilmeistä olisivat olleet näin lyhyitä, sillä eivät Lumière-veljesten elokuvatkaan olleet puolta minuuttia pidempiä. Täyttä varmuutta on kuitenkin mahdoton saada. Joka tapauksessa leikkausta tehtiin välillä rajustikin. Finlandissa on lyhyt kuva jäänmurtaja Sammosta. Otos on peräisin Apollon vuonna 1907 tuottamasta elokuvasta Neljä vuorokautta jäänmurtaja Sammon mukana Suomen lahden jäissä, joka on ollut selvästi pidempi, kerronnallinen dokumentti. Kuva Saimaan kanavasta on todennäköisesti vuonna 1908 valmistuneesta filmistä Juhannusaatto Saimaan kanaalin luona, jossa varmasti on ollut enemmän kuvaa - juhannuksen havainnollistamista - kuin vain Finlandissa näkyvä kanavakuva.

Atelier Apollo ja muut suomalaiset tuotantoyhtiöt valmistivat runsaasti tämänkaltaisia maisemafilmejä. Pelkästään Apollo tuotti vuosina 1906-13 yhteensä 110 lyhytelokuvaa, kun kokonaistuotanto samalla aikavälillä oli 249 elokuvaa. Kaikki vuosisadan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä säilyneet liikkuvat kuvat kuitenkin sisältyvät Finlandiin, joten muusta tuotannosta - ja sen "suomalaisesta maisemasta" - on vaikea lausua arviota. Tietoja on toki säilynyt valmistetuista nimikkeistä. Niistä päätellen Finland antaa edustavan kuvan koko lajityypistä, vaikka suomalaisia kaupunkeja kuvaavia elokuvia näyttääkin olevan enemmän kuin Finland paljastaa.

Ensisilmäyksellä voisi olettaa, että antaa suomalaisesta maisemafilmistä korostuneen turistisen kuvan, koska teokseen valikoitiin juuri matkailun edistämiseen soveltuvia otoksia. Vääristymä ei ehkä ole niin suuri kuin voisi olettaa - siitä syystä, että matkaelokuvien tehtävä oli toimia eräänlaisena virtuaalimatkailuna jo pelkästään kotimaiselle yleisölle. Katsoessaan elokuvaa, jossa kamera oli asetettu Oulujokea kiitävään koskiveneeseen, katsojat ympäri Suomea saattoivat kokea vauhdin hurman turvallisesti elokuvasalin hämärässä. Tämän lisäksi Atelier Apollon matkailufilmeissä saatettiin puhutella myös kansainvälistä yleisöä, sillä Stålberg haaveili mahdollisuudesta myydä suomalaisia maisemakuvia ulkomaille. Tarkempia tietoja kuvien kohtalosta ei kuitenkaan ole.

Artikkeli perustuu analyysiin, joka on ilmestynyt teoksessa Hannu Salmi: Tanssi yli historian. Tutkielmia suomalaisesta elokuvasta. Kulttuurihistoria, Turku 1999.