haku Agricola - Suomen historiaverkko kartta
uutta hakemisto


Anders Chydenius verkossa
AGRICOLA


Kokkolan kirkkoherra, valtiopäivämies Anders Chydenius (1729-1803) on yksi Suomen historian kiinnostavimpia hahmoja 1700-luvulla. Hänen elämäänsä ja aikakauteensa voi tutustua Jyväskylän yliopiston Chydenius-instituutin Kokkolassa ylläpitämillä www-sivuilla.

Sivujen luomisen lähtökohtana on ollut monipuolisuus ja erilaisten lähestymistapojen mahdollistaminen. Sieltä voi poimia pelkät elämäkertatiedot tai syventyä tarkemmin Chydeniuksen Tarinaan ja taustaan. Chydeniuksen ajattelusta pääsee jyvälle sitaatteja maistelemalla. Aikajanan avulla voi seurata, mitä Ruotsi-Suomessa ja maailmalla tapahtui Chydeniuksen aikana. Uusi Andersin albumi on selailtavaksi tarkoitettu "kuvakirja", joka sisältää Chydeniukseen liittyvää kuva-aineistoa n. 250 vuoden ajalta. Digitaalinen lukuseura on puolestaan Chydeniukseen ja hänen aikakauteensa keskittyvä artikkelikokoelma.

Sivuilla on myös Chydeniuksen kirjoituksia sekä alkukielisinä että käännöksinä. Tarkoituksena on vähitellen julkaista koko Chydeniuksen keskeinen tuotanto: näin täyttyy melkoinen aukko, sillä ruotsiksi Chydeniuksen kootut teokset on julkaistu viimeksi 1880! Ruotsinkieliset tekstit julkaistaan täysin alkutekstien mukaisina - ensimmäistä kertaa sitten 1700-luvun.

Tavoitteena on, että sivut palvelisivat niin satunnaista kävijää kuin tutkijaakin - ja kaikkia siltä väliltä. Sisältöä täydennetään jatkuvasti, ja uutena palveluna on suunnitteilla mm. Chydenius Shop, josta voi ostaa kirjallisuutta ja muita Chydenius-tuotteita.

Palvelun osoite on http://educa.kpnet.fi/kpkeko/chydeni/acnetsu.htm

Pertti Hyttinen
(Kirjoittaja toimittaa Chydenius-sivuja)

Sisällysluettelo 4/98
Agricolan Tietosanomien pääsivulle

Agricolaverkon vintti