haku Agricola - Suomen historiaverkko kartta
uutta hakemisto


Mainoksia vuosilta 1911-1955
AGRICOLA


Mainokset verkossa eivät ole uutinen mutta historialliset mainokset ovat. Duken yliopiston harvinaisten kirjojen, käsikirjoitusten ja erikoiskokoelmien kirjasto on julkaissut Ad*Access nimisellä sivulla yli 7000 mainosta amerikkalaisista ja kanadalaisista aikakaus- ja sanomalehdistä.

Mainokset on skannattu ja laitettu verkkoon viiteen pääryhmään jaoteltuna: kauneus-hygienia, radio, televisio, kuljetusvälineet ja toinen maailmansota. Näiden aiheiden mainnonnan historiasta on sivulle tehty pienet historiaesseet, jotka pyrkivät sijoittamaan mainokset omaan aikaansa. Radio ja TV osastolle on kerätty paitsi laitteiden, myös ohjelmien mainoksia. Toisen maailmansodan mainokset kertovat hallituksen maksamista sotaponnistuksia tukevista kampanjoista.

Mainoksista saa nähtäväkseen pikkukuvan jota voi sitten suurentaa kahteen eri kokoon. Hakuominaisuudet ovat kohtuulisen hyvät, mainoksia voi selata pääaiheiden aiheenmukaisesti tai etsiä valikoista vaikkapa intiaaneja tai lapsia käsitteleviä mainoksia tai sitten haulla voidaan paikallistaa vaikkapa ranskan kielisiä mainoksia. Myös piirroksia voi etsiä erikseen. Selailuominaisuudet ovat myös hyvät, eli jos ei välttämättä tarkaan tiedä mitä on hakemassa niin tietokannassa on helppo vaeltaa myös ilman selkeää päämäärää.

Sivuston yhteydessä oleva aikajana on totetutettu perinteisellä tyylillä, se jää hiukan iralliseksi kokonaisuudesta eikä yhteys ns. historiallisiin faktoihin joita aikajanalle totuttuun tyyliin on koottu oikein aukene. Vaikka tämä on tietysti kaikkien aikajanojen tai paremminkin kronologioiden ongelma, esittämällä aikajärjestyksessä joitakin faktoja ei vielä ole selvitetty juuri mitään itse historiasta.

Duken yliopiston kirjaston erikoiskokoelmista löytyy muitakin kiinnostavia digitointiprojekteja. Mainosmateriaalia on tulossa verkkoon lisää projektissa jossa kuvataan mainonnan alkuvaiheita Yhdysvalloissa: The Emergence of Advertising in America, 1850-1920 A selection of images from the John W. Hartman Center for Sales, Advertising & Marketing History.

Nämä projektit ovat osa Digital Scriptorium hanketta joka on Duken yliopiston harvinaisten kirjojen, käsikirjoitusten ja erikoiskokoelmien kirjaston verkkojulkaisuhanke. Digital Scriptorium on julkaissut Internetissä useita eri aihekokonaisuuksia käsitteleviä tietokantoja ja näyttelyjä, papyruksista presidentinvaalimateriaaleihin ja naisasialiikkeen toimintaan. Lyhyet projektien kuvaukset ja linkit löytyvät Digital Scriptoriumin sivulta.

Tapio Onnela

Sisällysluettelo 4/99
Agricolan Tietosanomien pääsivulle

Agricolaverkon vintti