Tästä tuli pitkä kuin nälkävuosi, mutta aloitetaanpas...
Käsittääkseni väitteeni kuuluu: Sankaruus on ajassa ja paikassa muuttuvaa, toisin kuin Mirkka Danielsbacka arvostelussaan väittää. Toisin kuin Danielsbackan argumentti kuuluu, väitän siis että ihmisten käyttäytyminen muuttuu ajassa ja paikassa ja tämän taustalla vaikuttavat tekijät ovat moninaiset.
Näytät unohtaneen, mitä Danielsbacka todellisuudessa kirjoitti. Hän on aivan samaa mieltä siitä, että käyttäytyminen muuttuu ajan ja paikan myötä. Lainataanpa häntä vielä kerran, olen lihavoinut relevantin kohdan luetun ymmärtämisen helpottamiseksi:
Allekirjoitan täysin väitteen siitä, että osa sukupuolten välisistä eroista riippuu kunkin ajan ja kulttuurin sukupuolijärjestelmästä, mutta en sitä, että kaikki sukupuolelle tyypillinen käyttäytyminen olisi vain määrittelykysymys. Tietyt käyttäytymismallit ovat miehille tyypillisempiä kuin naisille ja toisin päin, eikä tämä tosiasia muutu, vaikka kulttuuria ja aikaa vaihtaisi kuinka. Näitä ihmisluontoon evoluutiohistoriamme aikana iskostuneita (tiedostamattomia) käyttäytymistaipumuksia voi analysoida evoluutiopsykologian viitekehyksestä käsin ja mielestäni se on miltei välttämätöntä, erityisesti, jos aikoo tutkia ihmisten käyttäytymistä sukupuolinäkökulmasta.
Selkälä jatkaa:
Sanomalla, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten yllä esität, et oikeastaan juurikaan sano mitään mistään. Olet siis valmis allekirjoittamaan väitteen siitä, että sankaruus ei muutu sosiaalisen kontekstin myötä (aika ja paikka), mutta kaikkien muiden piirteiden kohdalta tällainen muutos on mahdollinen. Pehmentääksesi väitettä, käytät käsitteitä kuten "määrittää", "ohjaa", "suuntaa", "vaikuttaa", joilla de facto voidaan kumota kaikki suoranainen kritiikki tukemaasi teoriaa kohtaan. Syntyy eräänlainen moderni psykoterapia tai marxilainen historianteorian, joka kykenee selittämään kaikki mahdolliset käyttäytymisen mallit.
Minä tai Danielsbacka emme ole missään vaiheessa väittäneet, että sankaruus ei muuttuisi sosiaalisen kontekstin myötä. Väitteemme sen sijaan on, että tietyt taipumukset ovat tyypillisempiä naisille kuin miehille ja toisin päin kontekstista riippumatta.
Kyse ei ole siitä, että "kaikki vaikuttaa kaikkeen", vaan siitä, että otetaan huomioon
nurturen ohella myös
nature. Ilman molempien puolien huomioimista voidaan päätyä hyvin virheellisiin johtopäätöksiin. Se, missä määrin eri tekijät vaikuttavat, on empiirinen kysymys, ja sosiobiologisesti suuntautuneessa tutkimuksessa on Galtonin (joka keksi mm. kaksostutkimukset) päivistä asti ollut tärkeää hypoteesien testaaminen. Popperilainen falsifikaatiokriteeri siis täyttyy toisin kuin mainitsemiesi pseudotieteiden kohdalla.
Otetaanpa esimerkkinä se arkipäiväinen havainto, että Suomessa(kin) hyvin toimeentulevien, korkeakoulutettujen vanhempien lapset menestyvät kouluaineissa keskimäärin paremmin kuin huonosti toimeentulevien, kouluttamattomien vanhempien lapset. "Selkäläläisen" käyttäytymistieteen perusteella voimme päätellä, että tämä "luokkaero" ei voi johtua perinnöllisistä tekijöistä (koska selkäläläiset noudattavat "biokieltoa": geenit eivät selitä käyttäytymisen eroja), joten sen täytyy johtua siitä, että parempiosaiset vanhemmat tarjoavat lapsilleen paremman oppimisympäristön kuin huonompiosaiset vanhemmat.
Tuosta johtopäätöksestä rohkaistuneena selkäläläiset käyttäytymistieteilijät päättävät tehdä ovelan kokeen: he vaihtavat salaa synnytyssairaalassa varakkaiden vanhempien vastasyntyneet lapset päikseen köyhien perheiden vastasyntyneisiin. Vuosia myöhemmin, lasten ollessa kouluiässä, tutkitaan heidän opintomenestyksensä suhdetta vanhempien sosioekonomiseen asemaan.
Mitä tuolloin saadaan tulokseksi? Mikäli selkäläläisen käyttäytymistieteen premissit ovat paikkansapitäviä, varakkaiden vanhempien kasvattamien "käenpoikien" koulumenestys on huomattavasti parempaa kuin köyhempien vanhempien kasvattamien. Käyttäytymisgeneettinen tutkimus, jossa on vertailtu toisiinsa esimerkiksi erillään ja yhdessä kasvaneita kaksosia sekä adoptoituja ja biologisia lapsia, ei kuitenkaan tue selkäläläistä hypoteesia. Kaikki tutkimus viittaa siihen, että selkäläläiset joutuisivat pettymään karvaasti kokeensa lopputulokseen: lasten biologisten vanhempien sosioekonominen asema ennustaisi paremmin heidän opintomenestystään kuin kasvattivanhempien asema. Näin on muun muassa siksi, että ÄO:n heritabiliteetti on korkea (ÄO:n suhteesta koulumenestykseen ks. alla).
Esimerkkini havainnollistaa sitä, miten vääriin johtopäätöksiin voidaan tulla, jos noudatetaan "biokieltoa" eli pidetään perintötekijöitä epärelevantteina. Tuo kuvaamani koetilanne ei muuten edes ole aivan hirveän kaukaa haettu, kun tuntee amerikkalaisten sosiaalitieteilijöiden tutkimusten ja heidän suunnittelemiensa sosiaalisten avustusohjelmien historiaa. Atlantin tuolla puolella on karvaasti opittu, että
sosiologinen virhepäätelmä (sociologist's fallacy) eli geneettisten tekijöiden huomiotta jättäminen voi johtaa virhearviointeihin ja resurssien väärään kohdistamiseen.
Keskimääräiset erot ovat oivallisia apparaatteja, kuten yllä esitin kritisoidessani kantaasi. Toteamalla keskiarvojen määrittävän ihmisten toiminnallisuuden rajat, taidat jättää huomioimatta sen, että vaikka vain yksi sadasta naisesta tai miehestä voisi omata jonkin ominaisuuden samalla tasolla kuin toinen ryhmä, koostuu tämä pienempikin ryhmä sadoista miljoonista ihmisistä. Jos tarkasteluun otetaan sankaruus sellaisena kuin se tavallisesti tunnetaan, olisivat nämä sadat miljoonat yksilöt kuitenkin mahdollisia toteuttamaan siinä määrin suuren määrän sankaruutta, ettemme kykenisi enää sanomaan vain toisen ryhmän kykenevän tällaiseen sankaruuden tekoon.
Tuo ei ole mitenkään ristiriidassa esittämäni kanssa. Jos esimerkiksi "sankaruuden" tietyssä hypoteettisessa yhteiskunnassa mahdollistava ominaisuusyhdistelmä on 100 kertaa yleisempi miehissä kuin naisissa, niin tuloksena 100 miessankaria yhtä naissankaria kohden. Omituisella tavalla pidät edelleen kiinni tästä joko-tai-essentialismista, vaikka sellaista ei ole kukaan täällä puolustanut.
Aivan. Kritisoimalla luonnontieteellistä metodia päädyn luonnollisestikin siihen, että hylkään kaiken tällä metodilla hankitun tiedon. Mitenkäs sen logiikan kanssa nyt sitten olikaan? Kritiikkini koski nimenomaisesti esittämääsi kantaa siitä, miten: "[h]yvin toteutetut tutkimukset antavat luotettavia estimaatteja siitä, missä määrin geenit ja ympäristö vaikuttavat tietyn fenotyyppisen piirteen vaihteluun tietyssä populaatiossa." Tämän nojalla totesin, ettei esitetty teoria ole sen parempi kuin vastaava ihmistieteissä tuotettu teoria, sillä muuttujia on tukemassasi teoriassa niin monia, että epävarmuus pelin tasapainovakion paikasta mahdollistaa lukemattoman määrän pelejä. Tällaisenaan luonnontieteellinen metodiikka seisoo tyhjän päällä -- se olettaa.
Geenien huomiotta jättäminen analyysissä on aivan sama asia kuin jos dogmaattisesti päättäisi a priori, että vaikkapa vanhempien sosioekonominen asema ei voi ollenkaan vaikuttaa esimerkiksi ihmisen ura- tai taloudelliseen menestykseen eikä sitä siksi tule tutkia. Biologia on aivan samanlainen ihmisten käyttäytymiseroihin vaikuttava tekijä kuin mikä tahansa kulttuuriin tai ympäristöön liittyvä tekijä, eikä ole mitään perustetta olla tutkimatta sen vaikutusta. Jos torjut pelkällä yleisluontoisella kritiikillä ("kerran yksi tähän mitenkään liittymätön tieteellinen teoria oli jossain määrin väärä, joten tähänkään ei voi luottaa") kaiken biologiset tekijät huomioon ottavan käyttäytymistieteen, kyse on nimenomaan siitä, että torjut tieteellisen tiedon ja korvaat sen johonkin muuhun perusteeseen nojaavilla tosiasiaväitteillä.
Käyttäytymisgenetiikan tulokset huomioon ottava näkemys ihmisestä on parempi kuin sosiaalideterministinen näkemys siksi, että se ennustaa ja selittää ihmisen käyttäytymistä paljon paremmin. Käyttäytymisgenetiikan metodein voidaan kvantifioida genetiikan ja ympäristön vaikutus yksilöiden eroihin populaatiossa. Jos haluat kiistää tällaisen tutkimuksen tulokset, sinun tulee esittää spesifiä kritiikkiä niitä kohtaan ja paremmin perusteltuja vaihtoehtoisia selitysmalleja eikä horista jostakin eetteristä tai lobotomiasta.
Luonnontieteet vs. ihmistieteet -erottelu on muuten tässä täysin harhaanjohtava. Ihmisen käyttäytymisen geneettisiä taustatekijöitä tutkitaan nykyään laajasti yhteiskunta- ja käyttäytymistieteisssä.
Jaahas. Palaan tämän kohdalla taasen edelle kirjoittamaani, josta tämä kappale on oivallinen esimerkki. Jos kappaleen sanoman purkaa itsenäisiksi väitelauseiksi, se on jotakuinkin seuraavassa muodossa:
Naiset suosivat miehiä, joilla on konkreettisia resursseja
Naiset voivat suosia muitakin miehiä kuin niitä, joilla on konkreettisia resursseja
Nyky-yhteiskunnassa naiset preferoivat varakkaampia miehiä (seur. kappale)
Nyky-yhteiskunnassa naiset suosivat renttuja ja elävät kollektiivin varoilla
Tällä tavoin kirjoitettuna kuka tahansa näkee, että oikeastaan kaikki mahdollisuudet -- siis myös polaariset oppositiot -- ovat teoriasi mukaan aivan yhtä helposti selitettävissä. Tämä jos mikä on varsin epäloogista.
Väite on siis, että naisille aiheutuu lasten hankkimisesta enemmän kustannuksia kuin miehille, mikä on johtanut synnynnäisiin eroihin seksuaalikäyttäytymisessä.
Minimissään naiselle aiheutuu raskaudesta yhdeksän kuukauden odotusaika, jonka aikana hän on osin työ- ja puolustuskyvytön, ja synnytys, joka on ollut pitkässä ajallisessa katsannossa naisten keskeisiä kuolinsyitä. Sitä vastoin miehelle raskaus tarkoittaa minimissään parin minuutin vaakamamboa eikä yhtään mitään muuta. Selkälän mielestä on ei ole uskottavaa, että nämä suoraan biologiasta seuraavat valtavat kustannuserot olisivat voineet aiheuttaa minkäänlaisia eroja sukupuolten biologisissa käyttäytymistaipumuksissa. Minusta taas on lähes itsestäänselvää, että näin on tapahtunut ja sen kiistäminen tarkoittaa melkeinpä evoluutioteorian kiistämistä.
Evoluutiopsykologian mukaan siis kysymys taloudellisista resursseista vaikuttaa huomattavasti enemmän naisten kuin miesten pariutumiskäyttäytymiseen. Tämän perusteella voi tehdä monenlaisia ennusteita. Voisi esimerkiksi olettaa, että mitä enemmän naisella on itsenäistä taloudellista valtaa, sitä enemmän hän arvostaa miehessä muita ominaisuuksia kuin kykyä tarjota taloudellisia resursseja naisen (ja lasten) käyttöön. Samoin voimme olettaa, että naisen taloudellinen asema vaikuttaa ulkonäköä huomattavasti vähemmän siihen, tuntevatko miehet tähän vetoa. Juuri nämä tuloksethan saatiin Selkälän viittaamassa tutkimuksessa ja useissa muissa tutkimuksissa. Sosiaaliset tulonsiirrot on yksi niistä hyvinvointivaltion piirteistä, jotka ovat tehneet naisista vähemmän riippuvaisia kumppaneidensa resursseista ja siten vaikuttaneet seksuaalikäyttäytymiseen.
Kuten todettua, Selkälän viittaama tutkimus on metodeiltaan puutteellinen, eikä sen perusteella pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Monia evoluutiopsykologisia tutkimuksia vaivaa sama ongelma, ja suhtaudunkin skeptisesti joihinkin niissä esitettyihin johtopäätöksiin. Erilaisia koejärjestelyt ja käyttäytymisgenetiikan metodit antavat paljon vahvempaa näyttöä ihmisen käyttäytymisen geneettisistä ja ei-geneettisistä taustatekijöistä kuin kyselytutkimukset. Tämä pariutumiseen liittyvä sukupuoliero on kuitenkin niin monta kertaa eri metodein ja monenlaisissa kulttuureissa (ja myös muissa nisäkkäissä) havaittu ilmiö ja liittyy niin perustavanlaatuisiin suvullisesti lisääntyvien lajien evoluution mekanismeihin, että jo Occamin partaveitsi tekee pelkkään sosiaaliseen konstruktionismiin nojaavista selitysmalleista epäuskottavia. Selkälä ei ole esittänyt mitään todisteita, jotka horjuttaisivat tätä johtopäätöstä.
Tästä johtuen älykkyyden käsitekin on määriteltävissä tieteellisessä keskustelussa, mutta tällaista määritelmää ei olla tarjottu.
Väärin. Älykkyystutkijat määrittelevät älykkyyden ÄO-testien avulla. Tarkemmin sanoen ÄO-testitulos on havaittava muuttuja, jonka avulla voidaan estimoida piileviä muuttujia eli älyllisiä kykyjä.
On olemassa (nykyisin) kymmeniä erilaisia älykkyyden muotoja (sosiaalinen, tunne-, matemaattinen, kielellinen jne. älykkyys), joille on varsin vaikea löytää yhteistä tarttumapintaa -- tertium comparationista, joka olisi niille kaikille samaa. Tästä syystä esimerkiksi ÄO-testit eivät suuremmin kerro älykkyydestä populaation valtaosan kohdalla vaan ne tarjoavat ainoastaan eräänlaisen minimimääritelmän sille, milloin tulee puhua vaikkapa kehityksen viivästymisestä.
Kaipaamasi
tertium comparationis on tunnettu jo yli sata vuotta, ja sen nimi on yleisälykkyys eli g-tekijä. Charles Spearman esitteli sen vuonna 1904, joten se on psykologian vanhimpia ellei vanhin edelleen hyväksytty teoreettinen entiteetti. G-tekijän tieteellinen kestävyys johtuu siitä, että empiirinen todistusaineisto sen puolesta on musertavan vahva: kaikki kognitiivisiksi kyvyiksi luokiteltavat älykkyyslajit korreloivat vahvan positiivisesti missä tahansa edustavassa otoksessa ihmisiä. G-tekijä on älykkyyslaji, joka liittyy älykkääseen suoritukseen kaikenlaisissa tehtävissä. Sen lisäksi on olemassa "alemman tason" kykyjä kuten verbaalinen, matemaattinen ja avaruudellinen kyky, mutta myös tällaisia "erityiskykyjä" mittaavissa tehtävissä yleisälykkyys selittää suurimman osan yksilöiden välisistä eroista; älylliset "erityiskyvyt" ovat vähemmän merkittäviä kuin "yleinen järkeilytaito", jota voi soveltaa kaikenlaisissa tilanteissa. Eri älykkyyslajeja ja niiden keskinäisiä suhteita selitetään nykyisin useimmiten
CHC-teorian pohjalta. (Mainitsemiasi sosiaalista ja tunneälyä ei yleensä pidetä älykkyyden muotoina, vaan ne liittyvät persoonallisuuden vaihteluun. Psykometrisesta näkökulmasta niitä pidetään ongelmallisina konstruktioina siksi, että niiden reliabiliteetti ja validiteetti ovat heikkoja tai suorastaan olemattomia.)
Otetaan esimerkki.
Eräässä englantilaisessa tutkimuksessa noin 70.000 koululaista teki yhdentoista vuoden iässä ÄO-testin. Tuo testi koostui useasta tehtäväosiosta, jotka mittasivat verbaalisia, ei-verbaalisia ja kvantitatiivisia kykyjä. Jokaiselle osallistujalle laskettiin testitulosten perusteella yleisälykkyyspisteet, ts. pisteet jotka mittasivat heidän yleistä järkeilytaitoaan tehtävätyypistä riippumatta. Vuosia myöhemmin, kun nämä koululaiset olivat 15- tai 16-vuotiaita, he suorittivat kansallisen GCSE-tutkinnon, joka on hieman meidän yo-kirjoituksiamme vastaava mutta koko ikäluokkaa koskeva, osaamista monessa eri kouluaineessa mittaava koe. 11-vuotiaana lasketut yleisälykkyyspisteet selittivät GCSE-tutkinnossa oppilaiden eroja kaikissa 25 aineessa. Älykkyyden selittämä osuus oli esimerkiksi lähes 60 prosenttia matematiikan tulosten vaihtelusta, 40-50 prosenttia kieliaineiden tulosten vaihtelusta ja lähes 20 prosenttia taideaineidenkin tulosten vaihtelusta. Tässä näkyy g-tekijän yleisyys: se selittää oppimista kaikissa kouluaineissa. GCSE-tuloksista lasketun yleisarvosanan korrelaatio oppilaiden yleisälykkyyspisteiden kanssa oli 0,81.
Koulumenestyksen lisäksi ÄO on merkittävä selittäjä monien muidenkin yhteiskunnallisesti relevanttien muuttujien suhteen. Näitä ovat esimerkiksi työmenestys, terveys, elinikä, rikosalttius ja työttömyys. Älykkyystutkimukseen erikoistuneen
Intelligence-lehden päätoimittaja Douglas Detterman on tiivistänyt älykkyystutkimuksen tulokset seuraavasti:
Intelligence is the best-understood and most powerful variable in the social sciences. Sophisticated psychometric methods, developed largely for intelligence tests, are used to construct and assess modern tests. A substantial commercial industry has grown up around the development and sale of tests. Intelligence can be measured with better reliability than any other social science variable. Huge amounts of data have been collected using the tests and these data span the last century providing a database unavailable in most other areas in the social sciences. Data from individuals show strong relationships to many important social outcome measures including educational achievement, occupational success, income, and death, to name a few. The data collected also provide important information about the genetic, biological, and environmental origins of intelligence. Relationships at the country level have also been investigated showing that countries with higher mean IQs show a greater gross domestic product per person, are less religious, and show higher levels of democracy. In short, by any objective standard, intelligence is the social science success story of unrivaled proportions.
Selkälä jatkaa:
Toinen älykkyyden ongelma piilee siinä, että monet ennakkoluulot älykkyyden suhteen ovat osoittautumassa enemmän tai vähemmän kyseenalaisiksi. Esimerkiksi ikiaikainen "naiset ovat miehiä heikompia matematiikassa" väite vaikuttaa kiintoisalta, jos otetaan huomioon se tosiasia, että vielä ala-asteella tytöt pärjäävät kokeissa aivan yhtä hyvin kuin pojatkin.
Spearman ja kumppanit tekivät ÄO-testien perusteella jo 1900-luvun alussa johtopäätöksen, että miesten ja naisten välillä ei ole merkittäviä eroja keskimääräisessä älykkyydessä. Älykkyyden hajonta vaikuttaa kuitenkin olevan jonkin verran suurempaa miehissä kuin naisissa, ts. hyvin älykkäitä ja hyvin tyhmiä on miehissä enemmän.
Ja myös standardoidussa WAIS-testissä on havaittu selkeitä eroja miesten ja naisten välillä kokeen eri osoissa, mutta syitä tälle ei kukaan tiedä. Mitä siis mittaamme kun mittaamme älykkyyttä -- kulttuuria vai biologiaa? Jos koe mittaa opittua tietoa, antaa se oletettavan etulyöntiaseman niille, joilla on materiaalisia mahdollisuuksia kartuttaa tuota tietoa (kuten nykyisin näyttää olevan). Jos koe mittaa taasen biologista eroa, ei mikään määrä harjoittelua vaikuttaisi älykkyyden määrään.
ÄO:n heritabiliteetti on korkea, joten genetiikalla on suuri vaikutus älykkyyserojen syntyyn yhteiskunnassa. Tämä ei silti tarkoita, että ympäristötekijöillä ei olisi merkitystä tai että yksilön älykkyyttä ei voisi parantaa. Pitäydyt tiukasti tuossa dualismissasi, että jokaisen ominaisuuden pitää olla joko 100-prosenttisesti geneettinen tai 100-prosenttisesti ympäristön determinoima, vaikka tuollainen ajattelu on hylätty käyttäytymistieteissä vanhentuneena jo ajat sitten. Kaikki ihmisen ominaisuudet syntyvät geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta.