Gerson kirjoitti: Minusta Linnan luoma historiallinen kuva sisällissodasta, joka oli tosiasiallisesti valkoisille juuri ja ennenkaikkea vapaussota, on puutteellinen.
Totta kai se on puutteellinen. Eihän sillä ole mitään mahdollisuuksiakaan olla täydellinen. Taideteoksellakin on pakko olla rajauksensa.
Puutteellisuus ei koske vain poliittista viitekehystä. Samatenhan voisi todeta romaanin sijoittuvan Hämeen maaseudulle, minkä seurauksena sisällissodassa kautta maan paljon vaihdellut alueellinen perspektiivi jää väkisinkin vähemmälle huomiolle. Mutta pakkohan romaanin on jonnekin sijoittua.
Oman alueellisen, sosiaalisen ja poliittisen kontekstinsa kuvaajana Linnan romaani on silti erinomainen taideteos, vahvasti historiassa kiinni ja terveellä huumorilla sävytetty puolin ja toisin.
Gerson kirjoitti: Tästä Linnan näkökulmasta on tehnyt tarkan havainnon mm. Timo Vihavainen:
Onko tällä forumilla meneillään jotkin Vihavais-viikot? Oletan nyt kuitenkin, että tuo allaoleva, linkitetystä blogista poimittu sitaatti ei ole PS-nuorten uudeksi ihanteeksi kohonneen professorin kynästä lähtöisin, vaikka niin annat ymmärtääkin. Vai onko se? Mikäli tuo tosiaan on poimittu jostain Vihavaisen tekstistä, niin kannattaisi mainita tuolla blogisivulla myös se selkeä lähde.
Gerson kirjoitti:"Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla syyllistyy vastaavaan tendenssimäisyyteen. Linnan käsitystä tapahtumista hallitsee vanha vulkaaninen malli, joka on aivan kestämätön. Kuten vertaileva tutkimus sosiaalisista vallankumouksista yleensä ja Risto Alapuron tutkimukset Suomen vallankumouksesta erityisesti ovat osoittaneet, ei vallankumouksia voi johtaa yhteiskunnallisista epäkohdista. Vallankumous ei ole tulivuorenpurkaus, joka tapahtuu lainomaisesti sitten, kun paine on kasvanut tarpeeksi suureksi, vaan se on kilpailevien valtarakenteiden taistelu eli pohjan sille luo ns. kaksoisvalta. Väkivaltaan turvautuminen oli askel, jonka suurin osa ymmärsi moraalittomaksi, sanoivatpa agitaattori-sedät mitä tahansa."
Kirjoittaja, olipa hän sitten Vihavainen eli ei, on ilmeisesti ymmärtänyt Linnan trilogian aivan toisella tavalla kuin allekirjoittanut. Lukukokemukset kieltämättä voivat olla varsin erilaisia.
"Vulkaanista mallia", missä vallankumous "tapahtuu lainomaisesti kun paine on kasvanut tarpeeksi suureksi" ei kyllä Linnan teoksesta voi oman lukukokemukseni perusteella suoranaisesti erottaa. Päinvastoin myös Linna tekee selväksi, miten varsinaista kapinaa lietsovat Hellbergin kaltaiset nokkamiehet, ja miten moni jää vielä siinäkin vaiheessa syrjään. Ryhmäpaineen kaltaiset seikat punaisiin liittymisen taustatekijöinä tulevat nekin selkeästi esille, ja rintamalla miehet osaavat myöskin purnata.
Itse asiassa Linnan teoksen voi lukea paljolti samassa valossa kuin Haapalan taannoin täällä puheena olleen "Kun yhteiskunta hajosi"-kirjan. Pentinkulmalla vallitsevat myrkyttyneet henkilösuhteet, yhteiskunnallinen vastakkainasettelu ja yleinen kiukuttelu, mutta missään vaiheessa näitä yksin ei esitetä vääjäämättömänä syynä sisällissotaan. Varsinainen kipinä sotaan tulee Linnankin teoksessa suuremmista asioista, joiden seurauksena vanha vastakkainasettelu leimahtaa vihaksi, sodaksi ja terroriksi. Kyse ei siis ole "vulkaanisesta mallista" tai "tulivuorenpurkauksesta", missä sosiaaliset olot itsessään synnyttäisivät väistämättä konfliktin, vaan sen sijaan esitys siitä, miten jo aiemmin olemassaolleet rajalinjat repeävät avoimiksi railoiksi korkeammalta syntyneen kriisin aikana.
Rohkenisin väittää, että Linnankin kertomuksessa on sisällissodalle selkeämmin erotettavissa poliittinen eikä yhteiskunnallinen syy. Vaikka lakkoaalto saakin trilogian kakkososassa paljon huomiota, on valtalaki ja sen kaatumisen laukaisema kriisi - toisin sanoen yksi aikaansa sidoksissa oleva poliittinen episodi, mikä viittaa niihin "kilpaileviin valtarakenteisiin" - se seikka, minkä Linnakin nostaa kenties korostetuimmin esille, trilogiansa toisen osan 14. luvussa.
Linna tosin esittää trilogian ensi osassa kaksi ennakkoväläystä tulevaisuudesta, yhden Koskelan Akselin ja toisen Kivivuoren Jannen kohdalla, mutta tämä on kirjallinen tehokeino, ei suinkaan yritys esittää tapahtumia sisällissodan väistämättömänä esihistoriana.
Toisaalta, eihän tällä mitään väliä ole, sillä kun nyt lukee tuota linkitettyä blogitekstiä, niin huomaa tietysti, mikä sen varsinainen tarkoitus on:
Gerson kirjoitti: Kapinaan demokratiata vastaan nousseet punaiset eivät ansaitse edistyksen sankarien ja marttyyrien sädekehää, vaikka olisivat osoittaneet taistelussa suurtakin kiivautta. Valkoiset eivät liioin ansaitse historian tuomiota vaan jälkipolvien kiitollisuuden siitä, että he kukistivat kapinan. Voidaan täydellä syyllä sanoa, että punainen osapuoli rehabilitoitiin ”kulttuurivallankumouksemme” vasemmistohegemonian vuosina niin totaalisesti, kuin se ylipäätään on mahdollista. Se, että näin on käynyt ei tietysti ole tendenssikirjailija Linnan syytä yksinomaan. Linnan kirjan saama myönteinen vastaanotto johtui poliittisesti ilmapiiristä, jossa kuvaukselle vuosien Suomen silloisesta sivistyneistöstä ja oikeistosta oli ulko- ja sisäpoliittinen tilaus.
... elikkä mikäli sattuu olemaan sitä mieltä, että Linnan kirja on kohtalaisen hyvä romaani sekä verraten onnistunutta ajankuvaa, on siis kulttuurivallankumouksellinen vasemmistohegemonisti, joka pyrkii rehabilitoimaan punaisia edistyksen sankareina. Tämä selvä.
En tiedä, onko tuon blogitekstin kirjoittaja professori Vihavainen vai ei, mutta sanoisin, että kuka hän onkaan, hänellä lienee joitakin ongelmia.
Best,
J. J.