Silmäilin eilen läpi Tuomiojan Rajalan kirjaa koskevan "viikon kirjavinkin". Tekstin alkupuolen Tuomioja uhraa ennen muuta Paavolaisen ja "Hellan" minua sinänsä täysin kiinnostamattoman "parisuhdeproblematiikan" luonteen pohtimiselle, mutta seuraava kohta havahdutti hereille:
Kurjensaari ei mainitse lainkaan suhdetta Hertta Kuusisen kanssa
Asiahan on täysin päinvastoin! Juuri Kurjensaarihan ensinnä toi kaiken kansan tietoisuuteen tämän tarkoin varjellun salaisuuden. (Jos tästä nyt syntyisi uskottavuusongelmaa, niin asiahan on helppo tarkistaa. Ks. Kurjensaari 1975 s. 275 - 277.) Siitä kirjoitettiinkin aikanaan, Kurjensaaren kirjan ilmestyttyä, todella paljon.
Edellä sanottu panee epäilemään, ettei huippulukijana tunnettu Tuomioja ehkä tällä kertaa ole monilta kiireiltään ehtinyt täysin syventyä aihealueeseen. Tässä valossa näkisin myös seuraavan kohdan hänen kirjablogistaan:
Rajalalla ei ole juurikaan uskoa niiden [siis Yksinpuhelun merkintöjen] aitouteen, ja hän voi vyöryttää runsaasti aikalaistodisteita myös Paavolaisen omasta kirjeenvaihdosta osoittaakseen, että Paavolainen jakoi jatkosodan alussa vallinneen sotainnostuksen Suur-Suomi haaveineen
Olen jo palauttanut Rajalan opuksen kirjastoon joten en nyt pysty tarkistamaan, mutta en voi muistaa mitään aikalaistodisteiden vyöryttämistä puheena olevassa asiassa. Ennemminkin nimenomaan Martti Haavion ja Helvi Hämäläisen jälkijättöisiä puheita, joita sävyttää selvä kaunamotiivi tai poliittinen antagonismi. Jotain tällaista, jo Jaakko Paavolaisen (1991) siteeraamaa löytyy (kyseessä lopetus Paavolaisen kirjeestä lähiystävälleen Kurjensaarelle 8. syyskuuta 1941):
Terve mieheen. Luulen, että lopulta tapaamme Pietarissa. Sinä tulet sinne Rajajoen ja minä Lotinapellon kautta... Yhtä lystiä. Pääasia on, että Lassea [Viljanen] ym. etappisikoja korpee. Lähetetään sitten 'Astorian'tai 'Europeiskajan' pöydän äärestä ja shampanjan inspiroimina kortteja Hesaan. - - So long. Eläköön Suur-Suomi ja loppukoon tämä sotaretki pian.Talvella ei enää leipälaudastakaan ole
apua reumatismia vastaan...
Professori H. K. Riikonen (jonka Paavolais-kirjan luotettavuutensa takia toki olen hankkinut itselleni) kuittaa edelliset puheet seuraaavasti: "- - kyseessä on jo paljolti ironia."
Edellisen yhteyteen voidaan liittää
Yksinpuhelun merkitä 6. elokuuta 1941. Kyse on Paavolaisen Kurjensaaren kanssa takaisin vallatulle Kollaalle tekemästä retkestä:
Matti saatta takaisin lämpimässä täyskuutamossa. Keskustelemme sodan tulevaisuudesta. Emme usko kumpikaan mihinkään voitolliseen loppuun.
Tämänhän voidaan helposti leimata jälkikäteiseksi sepittelyksi. niin kuin Rajala
Yksinpuhelun osalta enimmälti tekeekin. Samalla Rajala kuitenkin joutuu siteeraamaan Paavolaisen autenttista kirjettä Helvi Hämäläiselle syyskuulta 1941, jossa hän toistaa
anti-credonsa: "En usko enää sodan voitolliseen loppuun." (sitaatti muistinvarainen)
On tietenkin mahdollista, että Paavolainenkin kesällä 1941 ainakin tilapäisesti riehaantui Suur-Suomen näköaloista. Epämääräisten viittailujen sijaan toivoisi kuitenkin, että asiaa tuntevat toisivat esille Tuomiojankin mainitsemia primäärilähteistä peräisin olevia yksiselitteisiä kirjauksia, jotta meidät huonosaattoisemmatkin lukijat saataisiin asiasta lopullisesti vakuuttuneiksi.