Emma-Liisa kirjoitti:Kyllä Ylikangas vetosi nimenomaan metodiin.
Aivan. Ja olisihan se ollut aika onneton keskustelu, ellei puolin ja toisin olisi pyritty pohtimaan, mistä kovin erilaiset käsitykset teloitettujen lukumääristä johtuivat. Mutta kuten jo todettu, tähän metodikeskusteluun ei koskaan olisi päästy, ellei teloitettujen määriin olisi kiinnitetty huomiota. Nehän olivat koko keskustelun ydinkysymys, ja siinä mielessä niitä ei oikein voi pitää pikkuasiana.
Emma-Liisa kirjoitti:Muut tutkijat lähtivät (lähinnä kirjallisista) todisteista, kun taas Ylikangas perusteli jotenkin niin, että kadonneiksi luettuen joukossa on tietty prosenttimäärä teloitettuja.
Näin. Ja tokihan myös Ylikangas tarjosi runsaasti ”kirjallisia todistuksia”, joita edustaa mm. hänen kokoamansa Kannas-kokoelma, jota säilytetään Kansallisarkistossa. Tämän ohella hän esitteli myös ”tilastollisen metodinsa”, joka ei kuitenkaan oikein kestänyt kriittistä tarkastelua.
Emma-Liisa kirjoitti:Sinänsä Ylikangas voi hyvinkin olla oikeassa, että kaikesta ei välttämättä ole jäänyt lähteitä.
Kyllä, ja tätä ei kukaan koskaan kiistänytkään. On hyvin mahdollista, että jatkosodan aikana ammuttiin enemmän sotilaita kuin ”virallisesta tilastosta” tai ”armeijan tutkijoiden” tutkimuksista käy ilmi. Kysymykseksi jääkin se, kuinka todennäköistä tämä on. Ja tässä onkin eräs Ylikankaan ongelma. Hän esitti varmasti tapahtuneeksi sellaista, jonka suhteen oli mahdollista esittää vain erilaisia todennäköisyysarvioita.
Emma-Liisa kirjoitti:tai niitä on hävitetty.
Tässä suhteessa Ylikangas oli aika lailla Huhtiniemi-argumentaation linjalla: Kun näyttöä ei löydy, nostetaan perusteluksi se, että näyttö on hävitetty. Tämä on jo lähtökohtaisesti aika problemaattinen lähestymistapa. Lisäksi hän ei oikein missään vaiheessa kyennyt esittämään uskottavia viitteitä siitä, että jotain hävittämista todella olisi tapahtunut.
Lemmi kirjoitti:Luulen, että on se on mahdollista ja luulen, että hän saattaa pitää asiasta käytyä keskustelua traumaattisena kokemuksena, jos siihen on sisältynyt vaatimuksia tappion tunnustuksesta.
Seurasin tätä keskustelua aikoinani kohtalaisen tiiviisti, ja käsitykseni mukaan Ylikankaaseen ei missään vaiheessa kohdistunut minkäänlaisia vaatimuksia. Sen sijaan häneen todennäköisesti kohdistui
odotuksia, joita objektiivisesti arvioiden ei voitane pitää kohtuuttomina. Tällainen odotus lienee ollut esimerkiksi se, että Ylikangas arvostettuna tutkijana olisi kyennyt käymään asiallista keskustelua ilman hermostumista ja henkilökohtaisuuksiin menemistä. Tämä ei häneltä aina onnistunut, ja tämä seikka oli esim. minulle aikamoinen yllätys. Keskustelun kuluessa Ylikankaasta syntyi melko nopeasti sellainen vaikutelma, että hänellä on suuria vaikeuksia kestää kiihtymättä tutkimuksensa kriittistä arvointia.
Toinen seikka, joka Ylikankaassa yllätti, oli hänen tietämättömyytensä rikosoikeuden peruskysymyksistä. Entisen oikeushistorian professorin kompastuminen tällä alueella hänen argumentoidessaan eräiden KKO:n päätösten laillisuudesta, oli melkoinen yllätys. Kun tämä osaamattomus sitten selvästi muistaakseni Haik:ssa tuotiin esille, on tämä saattanut olla melko traumaattinen kokemus.