Eri ketjuissa on ollut puhetta siitä, tiesivätkö saksalaiset sodan aikana holokaustista ja jos niin mitä, mutta koska noiden ketjujen otsikko käsittelee eri aiheita, aloitan uuden ketjun nyt, kun olen saanut käsiini Nicholas Stargardtin kirjan The German War. A Nation under Arms, 1939-45 (Bodley Head 2015), jonka luvussa The Shared Secret asiaa käsitellään aikalaisaineiston perusteella (esim. kirjeet, päiväkirjat, salaisen poliisin raportit väestön mielipiteistä).
(s. 234) Kesällä ja syksyllä 1941 joukkoteloituksilla oli monia saksalaisia silminnäkijöitä ja todisteet valokuvien muodossa virtasivat Saksaan. Huolimatta virallisesta ohjeesta, ettei kuvia saa ottaa, monilla saksalaisilla sotilailla oli mukanaan kamera, jonka 35 mm:n filmit he lähettivät kotiin kehitettäviksi, niin että valokuvat näkivät ensin valokuvaamojen työntekijät ja sitten perheenjäsenet tai ystävät, jotka noutivat kuvat, ennen kuin he lähettivät ne takaisin itärintamalle. Puna-armeija löysi tuhansia kuvia massamurhista saksalaisten vankien ja kaatuneiden taskuista yhdessä morsianten, vaimojen ja lasten kuvien kanssa.
(s. 234) Sotilaat kertoivat massamurhista myös kirjeissään, joskin usein ohimennen ja hyväksyen. ”Älä välitä, niin pitääkin olla.”
Paradoksaalisesti, mitä lähempänä todistajat olivat tapahtumia, sitä fragmentaarisempi heidän perspektiivinsä pysyi. Joukkomurhat saattoivat näyttää irrallisilta ja episodeilta, ei organisoidulta ohjelmalta. Monet kuitenkin pystyivät näkemään, että heidän todistamansa yksityiset tapahtumat olivat osa jotakin yleistä.
Syksyllä 1941 tieto lisääntyi nopeasti toisaalta tapahtumien itsensä, toisaalta julkisen retoriikan ansiosta. Lokakuussa 1941 teloitusyksiköt siirtyivät NL:n alueelta Galiciaan joka kuului kenraalikuvernementtiin (Puolaan jota ei ollut liitetty Saksaan).
(s. 234-5) Samaan aikaan alkoi juutalaisten kuljetus Saksan valtakunnan (Reich) alueelta.
(s. 235) junakuljetuksia ghettoihin
Mindenin alueen SD raportoi väestön parissa liikkuvista tiedoista: kaikki juutalaiset viedään Venäjälle, kuljetus tapahtuu junilla Varsovaan ja sieltä karjavaunuilla edelleen. Führer on sanonut haluavansa että 15. tammikuuta 1941 yksikään juutalainen ei ole Saksan valtakunnan alueella. Venäjällä juutalaiset pannaan neuvostotehtaisiin, vaikkakin vanhat ja sairaat juutalaiset ammutaan.
Yksityiskohdat olivat tarkkoja, vaikkakaan eivät aina paikkansa pitävä, ja niistä keskusteltiin julkisesti. Kun ihmiset ihmettelivät, mitä tapahtuisi heidän juutalaisille naapureilleen, kun junat lähtivät, he käyttivät hyväkseen, mitä tiesivät tai otaksuivat, kierrättäen sitä mitä he jo tiesivät massamurhista idässä. He olivat myös nopeita tajumaan toiminnan yleisen logiikan ja suunnan. Esim. em. päivämäärä oli kuviteltu, mutta ei kaukana totuudesta (keskustelussa upseeriensa kanssa Prahassa lokakuun alussa Heydrich, joka organisoi kuljetukset, kertoi että Führer halusi siirtää juutalaiset Saksasta vuoden loppuun mennessä). Tärkeämpää kuin kuviteltu päivämäärä oli, että ihmiset heti arvasivat, että keskusvalta oli tehnyt päätöksen siirtää juutalaiset eikä kyseessä ollut mikään paikallinen aloite.
(s. 236) Ensimmäinen keskitetyistä määräyksistä 1.9.1941: kaikkien yli 5-vuotiaiden juutalaisten oli kannettava keltaista tähteä. Väestön piirissä syntyi huhu, että saksalaiset oli määrätty USA:ssa kantamaan hakaristiä. Sen sanottiin olevan seurausta siitä, että juutalaisia kohdeltiin huonosti Saksassa. Mutta asialla myös puolustauduttiin juutalaisten kohtelua, joka ei siis ollut epätavallista. Nämä saksalaisten omat käsitykset auttoivat natsipropagandaa esittämään USA:n ulkopolitiikan seurauksena ”juutalaisesta salaliitosta”.
(s. 237) Churchllin ja Rooseveltin Atlantin julistus: ei taloudellista diskriminaatiota hävinneitä kohtaan. RAF pudotti lentolehtisinä Saksaan.
Goebbels vastasi kääntämällä ja painamalla Amerikassa osia ilmestyneestä pienjulkaisusta Germany Must Perish, jossa vaadittiin saksalaisten massasterilisaatiota. Tekijän nimi muutettiin juutalaiseksi.
7.9.1941 kansallissosialistisen puolueen viikkoiskulauseena oli Hitlerin ”profetia” 30.1.1939: Jos kansainväliset juutalaiset finanssimiehet onnistuvat jälleen suistamaan maat maailmansotaan, tulos ei ole juutalaisten voitto vaan juutalaisen rodun tuho Euroopassa. Tästä tehtiin juliste joka oli nähtävissä lasikaapissa jokaisen natsipuolueen osaston ulkopuolella kautta Saksan.
(238) Kuten 1939, näytti siltä että varoitettiin USA:ta että Saksa pitäisi Euroopan juutalaisia panttivankeina. Eskaloituva konflikti oli yhteydessä Hitlerin päätökseen elokuun lopussa määrätä juutalaiset merkittäviksi (keltainen tähti) ja seuraavan päätökseen syyskuun puolivälissä siirtää heidät ennen kuin sota NL:oa vastaan päättyi.
Kun väestö uskoi, että saksalaisille oli määrätty USA:ssa hakaristi, tämä auttoi näkemään juutalaisten kohtelun Saksassa vähemmän poikkeuksellisena. Ihmiset muistivat menneisyydestä, että saksalaisia tavaroita oli boikotoitu USA:ssa vastalauseena juutalaisen liikkeiden boikotille Saksassa 1.4.33 ja Vainoyö (ent. Kristalliyö) marraskuussa 1938 oli johtanut kansainvälisen median vihamieliseen kirjoitteluun. Mindenin väestö olikin huolissaan, että juuri niin kuin 1938 seuraukset tekisivät meille enemmän harmia kuin hyödyttäisivät meitä kotona.
Jo tässä ensimmäisessä vaiheessa, kun juutalaisten joukkoampumiset vielä rajoittui itärintamalle, juutalaisten kohtalo saavutti saksalaisten keskusteluissa globaalin merkityksen, toisin kuin muiden neuvostokansalaisten joukkoteloitukset. Juutalaiset nähtiin yhtenäisenä, kansainvälisenä vihollisena, joka tärkeissä asemissa Washingtonissa ja Lontoossa järjesteli liittoutuneiden koalitiota.
Syksystä 1941 alkaen ihmiset kuvittelivat, kuinka juutalaiset olivat järjestämässä koston Saksalle – huolimatta siitä, ettei niin ollut tapahtunut. Kolme kuukautta myöhemmin Saksa oli sodassa USA:n kanssa.
(jatkuu)