Hei.Derkku kirjoitti:En usko että tutkimusta siitä kuinka monelle historia-alan perustutkinnolle ja jatkotutkinnolle on käytännössä kysyntää esimerkiksi seuraavan kymmenen vuoden aikana on koskaan tehty. Lääkäriliitto ja monet muut akateemiset ammattijärjestöt lobbaavat aktiivisesti oman alansa työvoimatilanteen tasapainon puolesta, humanistit ovat ilmeisesti jo niin alistuneita asemaansa että parempaa ei viitsitä edes toivoa. Kokoavina voimina toimimaan kykenevä yliopistojen henkilökunta ei puutu asiaan, sillä uhkana voisi olla oman aseman heikentyminen mahdollisessa uudelleenorganisoinnissa.
Yliopistoissa kyllä seurataan aktiivisesti käsittääkseni kaikkien alojen työllistymistä. Ohessa linkit Turun Akateemisten Rekrytointipalvelujen sivuille, joilta löytyy mm. raportti, joka kertoo akateemisten työllistymisestä valtakunnan tasolla viisi vuotta valmistumisen jälkeen.
Sijoittumisseuranta ja tutkimustoiminta
Uraseurantahanke
Itse uskoisin ongelman olevan kuitenkin jossain muualla kuin siinä, että humanistien urakehityksestä ei olisi tietoa tarpeeksi saatavilla. Kuten jo aiemmin keskustelussa tuli ilmi, sijoittuvat humanistit valmistuttuaan hyvin monenmoisiin ammatteihin. Jos jätetään esimerkiksi opettajan tai museoalan koulutuksen hankkineet sikseen, on humanistilla pätevyys hyvin monenlaisiin tehtäviin, eikä näitä voida luetella selkeästi, kuten on laita vaikkapa mainituilla lääketieteen tai oikeustieteen aloilla. Eikä tämä ole huono asia! Erityisesti historian opiskelu antaa opiskelijalleen paljon sellaisia valmiuksia, joita ei ole ehkä helppo yksityiskohtaisesti nimetä, mutta joita ei moni muu tiedekunta näin perinpohjaisesti tarjoa. Näistä esimerkkeinä kielitaito (niin oman kuin vieraiden kielten), tiedon hankinta, laajojen kokonaisuuksien ymmärtäminen, kyky asioiden tarkasteluun pitkällä aikajänteellä, terve kriittisyys eri lähteitä kohtaan, jne. Ja näiden taitojen lisäksi tietenkin oman alan tuntemus.
Ymmärrän hyvin ja kannatan sitä, että selkeästi ammattiin valmistavia linjoja seurataan ja alalle opiskelevien määrä optimoidaan. Mutta suuri osa humanistisissa tiedekunnissa opiskelevista ei valmistu suoraan johonkin tiettyyn ammattiin. Toinen ongelma nykypäivänä (eilisestä en tiedä) on se, että itse juuri valmistuneet humanistitkaan eivät aina tiedä mihin he oikeasti kykenevät - juuri siitä syystä, että heille ei lyödä eteen selkeitä ammattinimikkeitä. Ja kuitenkin he tietyissä työtehtävissä pesisivät koulutuksensa puolesta mennen tullen niin luonnontieteilijät kuin yhteiskuntatieteilijätkin! Tämän hetkisessä kulttuurissamme vain tuntuu tärkeintä olevan selkeä mitattavuus ja laskettavuus.