Suomen historian suurmies

Mikael Agricola oli laaja-alainen humanisti, oppinut teologi ja lahjakas kielimies. Teologian lisäksi hän oli tutustunut niin luonnontieteisiin, juridiikkaan kuin lääketieteeseen ja hänen kirjastossaan oli teoksia mm. maataloudesta ja filosofiasta sekä Aristoteleen kootut teokset latinaksi. Kotimaisten kielten suomen ja ruotsin lisäksi Agricola osasi latinaa, saksaa, kreikkaa ja hepreaa.

Agricola on merkittävästi vaikuttanut suomalaiseen sivistykseen ja yhteiskuntaan, mutta vasta kansallisromantiikan myötä 1800-luvulla hänen ansionsa suomalaisena suurmiehenä tunnustettiin. Aluksi kiinnitettiin huomiota erityisesti hänen työhönsä uskonpuhdistajana ja suomalaisen kirkollisen elämän uudistajana. Myöhemmin alettiin arvostaa myös hänen ainutlaatuista työtään suomenkielisen kirjallisuuden luojana. Agricolan kolmas, vielä varsin huonosti tunnettu rooli on rauhanneuvottelijan ja diplomaatin rooli.

Suomalainen kansallinen identiteetti on muotoutunut vahvasti luterilaisen kirkon, kansankielisen kirjallisuuden ja kansanopetuksen pohjalta, ja Mikael Agricola on antanut näihin kaikkiin erittäin vahvan panoksen. Agricolan aikanaan tekemä työ vaikuttaa yhä niin suomen kieleen, suomalaiseen kirjallisuuteen, kirkolliseen elämään kuin yhteiskuntaan.

Maltillinen uskonpuhdistaja

Ruotsi-Suomessa uskonpuhdistus eteni pitkälti kuningas Kustaa Vaasan nuottien mukaan. Hän pyrki heikentämään kirkon valtaa ja tähän tarkoitukseen uskonpuhdistus sopi mainiosti: Kustaa Vaasa katkaisi siteet paavinistuimeen, heikensi piispojen valtaa ja peruutti kirkon omaisuuden ja tulot valtiolle. Virallisesti uskonpuhdistus alkoi Västeråsin valtiopäivillä 1527, jolloin julistettiin, että Jumalan sanaa oli saarnattava puhtaasti kaikkialla valtakunnassa.

Suomessa uskonpuhdistuksen toteuttaminen jäi pitkälti Mikael Agricolan harteille. Suomalaisilla ei ollut tarvetta hyökätä katolista Rooman kirkkoa vastaan eikä Agricola ollut kotimaansa ensimmäisiä luterilaisuuden puolestapuhujia, joten hänen roolikseen tuli rakentaa uutta eikä kaataa vanhaa.

Kirkollisena uudistajana Agricola oli varsin maltillinen. Hän kunnioitti katolista traditiota ja säilytti kaiken sen mikä ei suoranaisesti ollut luterilaista ajattelua vastaan. Tästä hyvän esimerkin tarjoaa Agricolan Rukouskirja. Rukouskirjan pääasiallisena lähteenä on ollut keskiaikainen messukirja Missale Aboense, jonka pohjalta Agricola on muokannut katolista jumalanpalvelusta luterilaiseen asuun. Ruotsin uskonpuhdistaja Olavus Petri säilytti keskiaikaisesta traditiosta rukoukset vain seitsemän pyhimyksen päivälle kun taas Agricola on säilyttänyt niitä peräti 45. Tosin Agricolakin on poistanut rukouksista kaikki vetoomukset pyhimysten ansioihin ja huomio on kiinnitetty pyhimysten uskoon ja opetuksiin.

Lutherin mukaan Raamattu oli kristillisen uskon ylin ohje. Niinpä uskonpuhdistuksen keskeinen päämäärä oli, että jokainen voisi tutustua Jumalan sanaan omalla äidinkielellään. Tämän vuoksi oli Raamattu painettava kansan kielellä ja opetettava kansa myös lukemaan sitä. Raamatunkäännöstyö ja siihen liittyvä suomenkielisen kirjallisuuden perustan luominen olikin Agricolan päätyö.

Suomen kirjakielen isä

Kääntäessään Raamattua ja jumalanpalvelustekstejä suomeksi Agricola joutui samalla luomaan suomen kirjakielen. Hänen aikanaan ei vielä ollut vakiintunutta tapaa kirjoittaa suomea eikä suomenkielistä kirjallisuutta ollut saatavana painettuna. Puhutussa kielessä eri murteiden sanastot olivat erilaisia, mutta koska Agricolan kääntämä Uusi testamentti oli suunnattu koko kansalle, sen tuli olla kaikkien ymmärrettävissä. Agricolan luoma kirjakieli pohjautuu erityisesti lounaismurteisiin, mutta myös muista murteista on otettu vaikutteita ja sanoja. Samoin hänen osaamansa muut kielet kuten ruotsi, latina ja saksa ovat vaikuttaneet uuteen suomen kirjakieleen.

Eri vaihtoehdoista Agricola joutui valitsemaan kulloinkin mielestään sopivimman sanan ja toisinaan hänen oli itse kehitettävä sopiva sana asioille, joita suomen kielessä ei vielä ollut. Agricola kehittikin satoja uudissanoja, (esim. hallitus, esikuva, käsikirjoitus) ja muodosti lukuisia uusia käännöslainoja (esim. enkeli, historia, palmu). Agricolan ansiosta suomen kieleen muodostuikin varhain käyttökelpoinen uskonnollinen sanasto.

Mikael Agricola ei suinkaan työskennellyt käännösprojektiensa kanssa yksin vaan hän sai apua opiskelutovereiltaan ja viimeisimmissä töissä häntä avusti työryhmä. Kuitenkin Agricola teki suurimman työn ja hän kantoi pääasiallisen vastuun. Näin on luontevaa, että nimenomaan Agricolaa pidetään suomen kirjakielen isänä.

Mikä sitten oli Agricolan oma äidinkieli? Suomen kielen tutkijat ovat korostaneet hänen täydellistä suomen kielen hallintaansa ja pitäneet häntä suomenkielisenä. Historiantutkijat puolestaan vetoavat siihen, että Agricolan lapsuudenympäristö Pernajassa oli täysin ruotsinkielistä. Joka tapauksessa Agricola oppi suomen viimeistään koulussa Viipurissa. Syy miksi Agricola sitten julkaisi teoksensa suomeksi, oli käytännön sanelema: suomenkielistä uskonnollista kirjallisuutta ei vielä ollut olemassa.

Rauhanneuvottelija

Mikael Agricolan rooli rauhanneuvottelijana on vielä huonosti tunnettu. Ruotsin ja Venäjän välillä 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauhan rajalinja oli paikoitellen epämääräinen ja kumpikin valtio pyrki lisäämään omia alueitaan. Jatkuvasta epävarmuudesta johtuva väkivaltaisuus purkautui lopulta laajoiksi hävitysretkiksi erityisesti Karjan kannaksella ns. Riitamaan alueella. Vuosina 1554-1557 maat kävivät alueen hallinnasta sodan, joka sitkeiden neuvottelujen jälkeen päättyi rauhansopimukseen 25.3.1557 Novgorodissa.

Kustaa Vaasan lähettämään noin 100 henkeä käsittävään rauhanvaltuuskuntaan kuului myös Turun piispa Mikael Agricola Suomen edustajana. Agricolalla ei kuitenkaan ollut aiempaa diplomaattista kokemusta eikä myöskään hyviä tietoja Venäjän kulttuurista, kielestä tai uskonnosta. Hänen roolistaan rauhanvaltuuskunnassa ei ole tarkkoja tietoja, ilmeisesti hän kuitenkin oli jollain tavalla mukana tekemässä diplomaattisia päätöksiä. Ainoa asiakirja, johon Agricola on saattanut painaa jälkensä, on lähettiläiden 13. maaliskuuta tsaarille jättämä vastauskirjelmä. Agricola tapasi tsaari Iivana IV:n (1547-1584) kahdesti virallisessa yhteydessä.

Rauhanneuvottelijana toimiminen jäi Mikael Agricolan viimeiseksi tehtäväksi, sillä hän kuoli matkalla valtuuskunnan palatessa kotimaahan.

Teksti: Elina Maines

 

Lähdeaineisto:
Simo Heininen: Mikael Agricola. Teoksessa Suuret suomalaiset. Toim. Jukka Relander. Otava 2004.

Jorma Keränen: Kustaa Vaasa ja uskonpuhdistuksen aika. Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. Toim. Seppo Zetterberg. WSOY 1987.

Kari Tarkiainen: Mitä tiedämme vuoden 1557 rauhansopimusneuvotteluista Ruotsin ja Venäjän välillä? Teoksessa Agricola-symposiumi 20.-21.9.2004, raportti. Toim. Ossi Tuusvuori. Agricola-työryhmä 2004.

04.10.2007 23:03 Anna Harmaa