Kirjailija Mila Teräs Pohjolan koululaisille Hartolassa:

Kirjoittakaa ja lukekaa mahdollisimman paljon

 

Kirjailija Mila Teräs kertoi Pohjolan koulun oppilaille kirjoittamisen ja lukemisen tärkeydestä viime viikolla pidetyllä lukuviikolla. Hän kertoi myös omista lapsuuden haaveistaan, joissa kirjailijan ura oli ykkösvaihtoehto.

- Jos teistä joku on kiinnostunut kirjailijan työstä, niin kehoitan teitä jo tässä vaiheessa kirjoittamaan mahdollisimman paljon tekstejä. Aloittakaa vaikkapa päiväkirjoista, neuvoi Mila Teräs.

Mila Teräksen mukaan lukeminen ja kirjoittaminen kehittää mielikuvitusta, samalla ymmärtää kirjan juonen rakenteen. Myös uusien sanojen löytäminen on tärkeää ja antoisa.  Kirjailijana ei Mila Teräksen mukaan rikastu ja hän kehottikin hakeutumaan muuhun ammattiin, jos kriteerinä on rikastuminen. - Tavalliset kirjailijat eivät hanki hyvin, kyseessä on enemmänkin kutsumustyö, Mila Teräs kertoi.

Mila Teräs tiesi jo lapsena, että kirjoittaminen on hänen työnsä. Kirjoittamisesta pitävä Mila oli jo 10-vuotiaana kirjojen "suurkuluttaja". Tutuiksi tulivat Tiina ja Anna-sarjat Astrid Lindgreniäkään unohtamatta. 60 päiväkirjaa lapsuudesta saakka kirjoittanut Mila pitää tärkeänä myös kirjeenvaihtoa. - 10-vuotiaana minulla taisi olla kymmenisen kirjeenvaihtokaveria. Ne olivat oikeita kirjeitä, nykyäänhän vaihdetaan kuulumisia usein sähköpostin välityksellä, joita tuolloin ei ollut, muisteli Mila.

Mila teki lapsena lehtiä, joissa oli kuvitteelliset haastattelut, palstat ja kuvat ja myi niitä isälleen viiden markan hintaan. Sitten olivat vuorossa osallistumiset erilaisiin kirjoituskilpailuihin ja menestystäkin tuli. myös opinnot suuntautuivat kirjoittamisen alalle. 31-vuotias nyt orimattilalainen Mila valmistui Tampereen yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan Suomen kirjallisuus. Lisäksi hän on opiskellut luovaa kirjoittamista Jyväskylän yliopistossa.

Milan esikoisromaani Tyttö tulevaisuudesta ilmestyi vuonna 2004. Kirja kertoo 15-vuotiaasta Aadasta ja perusjuonen Mila kehitteli jo lapsena. - Olin neljännellä luokalla, kun opettaja luki meille ääneen kirjaa "Pörriäinen lentää hämärässä". Se oli mystinen kirja, joka lumosi minut. Tästä kirjoitin tuolloin novellin. Kirja kertoo Aadan vanhasta pappilasta löytämästä pianosta, joka oli portti 1800-luvun elämään, kertoi Mila.

Juonen kehittelystä Mila kertoi, että kirjoitustyön alussa täytyy olla suunniteltuna tekstin alku, keskikohta ja loppu. Toisaalta tarinan henkilöt elävät kirjoittaessa omaa elämäänsä ja juoni saattaa muuttua kirjoittamisen edetessä.

Kirjailija Mila Teräksen vierailu Hartolan kouluille toteutettiin viime viikolla vietetyllä Lukuviikolla. Mukana olivat vahvasti kirjastoautot. Hartolan kirjastonjohtaja Leena Pietilä kertoi, että lukuviikkoa tuotiin tänä vuonna ensi kertaa konkreettisesti juuri alakoululaisille. Mila Teräs vieraili Pohjolan koulun lisäksi myös Riihiniemen ja Kirkonkylän kouluilla.

LÄHILEHTI 28.3.2007

 

 

 

Tärkeintä on lukeminen

Kirjailija Mila Teräs kävi Pohjolan koululla kertomassa työstään ja opastamassa kirjoittamaan

 

Lukuviikon kunniaksi otettiin Pohjolan koululla Hartolassa tuntumaa elävään kirjailijaan Mila Teräksen saapuessa perjantaina oppilaiden pakeille. Teräksen esikoisromaani Tyttö tulevaisuudesta ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 2004 ja romaani Sininen huone viime vuonna.

Esikoinen kertoo tarinan 15-vuotiaasta Aadasta, joka löytää vahingossa kulkureitin nykypäivästä 1880-luvulle. - Romaanin perusjuonen keksin jo lapsena. Tein siitä novellin, jonka SinäMinä-lehti sitten julkaisi, Teräs selosti tarkkaavaisesti kuuntelevalle yleisölleen.

Itse kirja syntyi tekstiä työstämällä ja aihetta taustoittamalla netin, museoiden, kirjallisuuden ja lehtien kautta. - Jos suunnittelee kirjan tekemistä niin aihe onkin tärkein. Sellainen voisi olla vaikkapa koulukiusaaminen tai eläimen ja ihmisen ystävyys, Mila Teräs opasti yleisöään. Juoni ja henkilöhahmot syntyvät kyllä myöhemmin. Hahmoja kehittäessään kirjailija leikkaa joskus lehdistä valokuvia luomisen tueksi.

Mahdollisille tuleville kirjailijoille vieras antoi hyviä neuvoja: lukekaa ja kirjoittakaa niin paljon kuin suinkin. Tärkeintä on lukeminen, sillä se lisää myötäelämisen kykyä ja mielikuvitusta. Suositeltavina kirjoina Mila Teräs mainitsi Johanna Thydellin Katon kokoisen tähtitaivaan sekä Astrid Lindgrenin ja Inka Nousiaisen tuotannon. Niin, ja kaikki tyttökirjaklassikot tietysti.

Oppilaat saivat myös perustietoa kirjailijan omasta työstä. - Istun kotona villasukat jalassa ja teetä juoden. Päivittäin kirjoitan noin neljän tunnin ajan. Eikä inspiraatiota kannata jäädä odottelemaan, Teräs kertoi. Tyynynsä alla hän pitää pientä vihkoa, johon merkitsee mieleen tai eteen tulleita sattuvia sanoja ja ilmaisuja.

Kolmannen romaanin käsikirjoitus on nyt kustantajalla. Tekijä kaavailee laajentavansa aiheskaalaansa aikuislukijoiden suuntaan.

Varsinaisesti rikastumaan ei ainakaan nuortenkirjailija työllään pääse. Yksi teos tuottaa kuulemma suurin piirtein yhtä paljon kuin on normaalin hyvätuloisen ihmisen kuukausipalkka. - Mutta tämä onkin kutsumustyötä, tosin yksinäistä, mutta sillä tavalla mukavaa, että saa tehdä sitä mistä tykkää, Mila Teräs luonnehti. Joskus kustantajat julkaisevat lastenkin kirjoittamia tekstejä, tosin harvoin. Mutta haaveethan voivat toteutua, teemaviikon vieras kannusti.

- Ihan kivalta ja mielenkiintoiselta tuntuu kirjailijan työ, kertoi kuulemastaan Pohjolan koulun kuudesluokkalainen Ulrika Raatikainen. Ulrika kertoi itse lukevansa "aika paljon eli kohtalaisesti" ja kirjoitettuakin tulee - ainakin aineita koulussa.

Pohjolasta Mila Teräksen matka jatkui Riihiniemen ja Kirkonkylän kouluille. Vierailu toteutettiin suomen kirjastoseuran, Lukukeskuksen ja Hartolan kirjastoauton yhteistyönä. Kirjastoauto oli mukana kirjastoseuran kilpailussa, jossa sai palkinnoksi kirjailijan matkaan auton koulureitille pieneen omavastuuhintaan.

ITÄ-HÄME / Ilkka Pihlajaniemi 24.3.2007

 

 

 

 

 

 

22.01.2008 11:17 Elina Maines