Koulu- ja päiväkotikeikat ovat kirjailijalle lukijatapaamisia
Turkulainen kirjailija Hannu Hirvonen lähtee mielellään koulu- ja päiväkotikeikoille kertomaan työstään ja kirjoistaan. Itsenäisyyspäivän kynnyksellä turkulainen vieraili Oulun alueella Ylikiimingissä, Muhoksella ja Oulussa.
- En ole kieltäytynyt kuin ylivoimaisen esteen takia, kun kutsu on käynyt. Näillä komennuksilla kirjailija pääsee keskustelemaan lukijoidensa kanssa toisin kuin vaikkapa kirjamessuilla, Hannu Hirvonen toteaa.
Puolen tusinaa nuortenkirjaa kirjoittanut Hirvonen oli tiistaina Muhoksen kirjastoauton mukana. Reitin aikana hän tapasi lukijakuntaansa Korivaaran koululla ja potentiaalista lukijakuntaansa Päivärinteen päiväkodilla. Kolmannella etapilla Toivola-kodin pihalla Hirvonen ja kirjastoauton kuljettaja Arto Kylen vetivät kuitenkin vesiperän. Reilun puolen tunnin aikana autoon ei tullut yhtään toivolalaista. - No, joskus käy näinkin. Onneksi muissa paikoissa osanotto oli todella vilkasta, Hirvonen tuumaa.
Nykylapset rohkeita
Keskustelutuokiot lasten kanssa ovat Hirvosen mielestä kirjailijalle antoisia. Esitetyt kysymykset ovat saaneet hänet pohtimaan muun muassa sitä, mistä kirjojen aiheet oikein syntyvätkään.
- Eräässä paikassa lapset pääsivät yllättämään minut tuollaisella kysymyksellä. Jotenkin onnistuin kiemurtelemaan silloin irti kysymyksestä, mutta jälkeenpäin olen todellakin paneutunut asiaan. Nyt voin jopa kertoa jonkin tarinan syntyhistorian.
Nykypäivän lapsia Hirvonen kehuu rohkeiksi kyselijöiksi. Se on merkki kunnossa olevasta itsetunnosta. - Me kirjailijat saamme päiväkodeissa ja kouluissa hyvän vastaanoton. Ehkä se johtuu siitä, että vieras ei opeta eikä ole auktoriteetti. Se on lapsenkin kannalta hyvä lähtötilanne vuoropuhelua ajatellen.