Kirjailijalle kyytiä kirjastoautolla

 

Kangasalalaiskirjailija Tuula Kallioniemeä kyydittiin eilen (11.9) pitkin sivukyliä kirjastoautolla. Pysähdyspaikkoina olivat Pekkalan, Muroleen ja Väärinmajan koulut, missä hän kertoi työstään ja kirjoistaan. Useat Suomen kirjastoautot ovat toimineet tänä vuonna Agricola-busseina. Yhtenä ohjelmanumerona ovat olleet kirjailijavierailut.

 

- Tämä on kätevä tapa saada kirjailijoita sinnekin, minne heitä muutoin olisi hankala saada, selvittää kirjastotoimenjohtaja Outi Ylinen kirjastoautovierailun ideaa. Tuula Kallioniemi valittiin kirjailijaksi, koska hänen kirjojaan luetaan Ruovedellä runsaasti, niistä pidetään ja hän asuu lähellä.

Pekkalan koulussa kirjailijan tuloon oli valmistauduttu huolella. - Me olemme käyneet läpi Kallioniemen tuotantoa ja lueskelleet kirjojen takakansia, kertoo alaluokkien opettaja Hely Nousiainen. Yksi pöydällinen Kallioniemen kirjoja on pantu näytille koulun aulaan.

Kirjialija itse saapuu koululle kirjastoautolla intoa puhkuen ja kassit kirjoja pullistellen. Lähes 30 vuotta kestäneen kirjailijauran aikana tuotantoa on karttunut. Hän on kirjoittanut jo 65 kirjaa, suurimman osan lapsille ja nuorille.

- Terveisiä Lorukujalta Kangasalan Ruutanasta, missä asun ja kirjoitan, Kallioniemi tervehtii Pekkalan ja Mustajärven koulujen lähes viittäkymmentä oppilasta. Sen jälkeen puhe siirtyy kirjoittamiseen. Hän kertoo lapsille värikkäin sanakääntein ja kysymyksin ideoista, suunnittelusta, aineistosta, oikoluvusta, kuvituksesta, kansista jne.

- Jo lapsena minä kuvittelin, että minusta tulee kuuluisa lapsikirjailija, mutta oikeasti minusta tuli kirjialija vasta myöhemmin. Ensimmäinen kirjani Karkulaiset julkaistiin vuonna 1978, muistelee Kallioniemi.

- Yhden kirjan kirjoittaminen kestää puolesta vuodesta jopa neljään vuoteen, hän vastaa yhteen useimmin esitettyyn kysymykseen. - Esimerkiksi Kulkuripoika ja Tuulen tyttö, joka kertoo äidistäni ja isästäni, vei paljon aikaa, koska siihen piti kerätä niin paljon materiaalia ja tehdä tutkimustyötä.

Yhden oppitunnin mittaisen vierailun kohokohdaksi nousee lukunäyte vielä julkaisemattomasta Konsta salapoliisina -kirjasta. Tuula Kallioniemen elävästi tulkitsema luku saa koululaiset kuuntelemaan intensiivisesti ja välillä hörähtelemään naurusta. - Lisää saatte lukea maaliskuussa, kun kirja ilmestyy. Silloin selviää, oliko Anssi oikeasti kidnapattu, kirjailija lupaa.

Tuula Kallioniemi on tehnyt vastaavia kirjastoautovierailuja myös Tampereen seudulla ja Savossa. Osa tilaisuuksista on pidetty kirjastoautoissa, osa kouluilla.

- Tämä on tosi hauskaa. Tällä lailla tapaa lukijoita ja saa itsekin uusia ideoita, kertoo Kallioniemi. Myös Pekkalan koulun oppilaille vierailu on ollut mieluisa. - Mä olisin kyllä halunnut, että meille olis luettu vielä enemmän sitä salapoliisikirjaa, haikailee Heidi Haapaniemi.

Ennen lähtöä Pekkalan koulusta Kallioniemen silmään osuu opettajanhuoneessa pienenpieni valkoinen luu. Saako sen muistoksi? Toki. - Se on Pekkalan koulun entisen opettajan kutistettu "reisiluu", tietää johtajaopettaja Pekka Kuurila naama peruslukemilla. Olisiko siitä höysteeksi seuraavaan kirjaan? Voi hyvinkin olla.

 

RUOVESI / AK 12.9.2007

22.01.2008 11:47 Elina Maines