Kaksi aforismikilpailua

Aforismikilpailu (käsikirjoitukset)

Kilpailussa haetaan uutta aforismikäsikirjoitusta, jota ei ole julkaistu kirjamuodossa. Käsikirjoitukseen kuuluvien aforismien aiempi julkaiseminen antologioissa, lehdissä tai internetissä ei ole este kilpailuun osallistumiselle.

Kilpailu on kaikille avoin, myös aiemmin julkaisseille. Kilpailuun voi osallistua myös useammalla kuin yhdellä käsikirjoituksella.

Kilpailun voittaja saa 1000 euron palkinnon ja toiseksi tullut 500 euroa. Raati voi harkintansa mukaan jakaa palkintosumman myös
toisin.

Raatiin kuuluvat Sami Feiring, Olli-Jukka Jokisaari, Hilja Mörsäri ja Seppo Puttonen. Kilpailun äänivallattomana sihteerinä toimii Tommi Parkko.

Kilpailutyöhön ei tule laittaa omaa nimeä, vaan se varustetaan nimimerkillä. Erilliseen kirjekuoreen laitetaan osallistujan nimi ja yhteystiedot sekä kuoren päälle nimimerkki.

Kilpailutyöt tulee postittaa viimeistään perjantaina 29.2.2008. Työt postitetaan osoitteella Varsinais-Suomen kansanopisto/ aforismikäsikirjoituskilpailu, Vistantie 37, 21530 Paimio.

Voittaja julkistetaan Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2008. Kilpailun järjestää Paimion valtakunnalliset aforismipäivät yhteistyössä Suomen aforismiyhdistyksen kanssa. Aforismipäiviä järjestävät Varsinais-Suomen kansanopisto ja Paimion kaupunki/
kulttuuripalvelut.

Lisätietoja kilpailusta antaa Tommi Parkko, parkko(at)kaapeli.fi, p. 050 560 7740 (yhteydenotot mieluiten sähköpostitse, kiireellisissä tapauksissa tekstiviestitse jätetty soittopyyntö on tehokas).

Aforismin suomennoskilpailu

Kilpailussa haetaan uusia suomennoksia muunkielisestä aforistiikasta. Kilpailun tarkoituksena on tehdä tunnetuksi muilla kielillä kirjoitettua aforistiikkaa.

Kilpailu on kaikille avoin. Siihen osallistutaan suomennetulla aforismikokoelmalla tai sikermällä yhden tekijän tuotannosta. Kilpailuun lähetettävien suomennosten tulee olla aiemmin julkaisemattomia. Myös useamman henkilön yhteistyönä tekemät suomennokset
voivat osallistua. Sama henkilö tai työryhmä voi osallistua kilpailuun useammalla kuin yhdellä kilpailutyöllä.

Kilpailun voittaja saa 1000 euron palkinnon ja toiseksi tullut 500 euroa. Raati voi harkintansa mukaan jakaa palkintosumman myös
toisin.

Raadin muodostavat Marja Haapio, Kari Hongisto, Ville Hytönen, Nadja Nowak ja Jarmo Papinniemi. Kilpailun äänivallattomana sihteerinä toimii Tommi Parkko.

Kilpailutyöhön ei tule laittaa omaa nimeä, vaan se varustetaan nimimerkillä. Erilliseen kirjekuoreen laitetaan osallistujan nimi ja yhteystiedot sekä kuoren päälle nimimerkki.

Suomennoksen mukana tulee lähettää myös alkukielinen teksti sekä tieto siitä, kenen kirjoittamia aforismit ovat.

Kilpailutyöt tulee postittaa viimeistään perjantaina 29.2.2008. Työt postitetaan osoitteella Varsinais-Suomen kansanopisto/ aforismin suomennoskilpailu, Vistantie 37, 21530 Paimio.

Voittaja julkistetaan Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2008. Kilpailun järjestää Paimion valtakunnalliset aforismipäivät  yhteistyössä Suomen aforismiyhdistyksen, kirjallisuuslehti Parnasson ja Yleisradion kanssa. Aforismipäiviä järjestävät Varsinais-Suomen kansanopisto ja Paimion kaupunki/ kulttuuripalvelut.

Kirjallisuuslehti Parnassolla ja Yleisradiolla on oikeus julkaista kilpailussa menestyneet suomennokset ensimmäisenä. Julkaisemisesta maksetaan suomentajille normaali julkaisupalkkio.

Lisätietoja kilpailusta antaa Tommi Parkko, parkko(at)kaapeli.fi, p. 050 560 7740 (yhteydenotot mieluiten sähköpostitse, kiireellisissä tapauksissa tekstiviestitse jätetty soittopyyntö on tehokas).

21.09.2007 22:23 Anniina Lehtokari